18. maaliskuuta 2019

HÄÄHAAVEITA

Te toivoitte hääjuttuja, saatte hääjuttuja ;)

Pohjustuksena kerrottakoon, että menimme mieheni kanssa kihloihin tammikuun 18. päivä. Mies oli järjestänyt ihanan ja ikimuistoisen kosinnan, josta voit lukea lisää  täältä. Vaikka mua on kontrollifriikkiyteni vuoksi hankala yllättää, onnistui hän silti siinä täysin saaden mut sanattomaksi. Huh, tuon hetken muisteleminen saa vieläkin perhoset kieppumaan villisti vatsassa. 

Kihloihin menon jälkeen on tapahtunut paljon, mm. muutto ihanaan ikiomaan kotiin, josta näette ensimmäisiä palasia tässä postauksessa. Lisää on toki tulossa, kunhan vain saadaan huonekalut ja paikat mieleiseksemme. :) Talvi ja kevät on ollut kiireistä mutta ihanaa aikaa, ja onhan se sisältänyt myös hieman häiden suunnitteluakin. 

postauksen tuotteet saatu  LuKLabelilta
päätyseinän tapetista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan  Tapettitaivaalta (tästä lisää myöhemmin)

 Vaikka puhunkin häiden suunnittelusta, on meidän häihin vielä reilut 2 vuotta aikaa. Oon luonteeltani sellainen, että haluan saada kaiken suunniteltua kunnolla viimeistä piirtoa myöten! Ja koska hääpäivä tulee olemaan yksi elämän tärkeimmistä päivistä, haluan riittävästi aikaa haaveilla, tutkailla ja suunnitella, jotta päivästä tulee juuri meidän näköinen ja meille täydellinen. Ennen kosintaa en ollut vielä suunnitellut häitä (okei myönnän, mulla on saattanut olla jo hyvän tovin hääsoittolistaa kasattuna..), joten haluan kaiken tapahtuvan rauhassa ja ilman pakottavaa kiireen tuntua. 

Yksi häiden ajankohtaan vaikuttava tekijä on tietysti budjetti. Ennen kihloihin menoa emme myöskään säästäneet häihin, mutta nyt on hääsäästötilit avattu ja ensimmäisistä palkoista siirretty sinne hieman rahaa. Ollaan laskettu niin, että hääpäivään mennessä pitäisi olla säästettynä 10 000€, mikäli ei tule mitään yllättäviä kuluja, joiden takia tuohon tiliin joutuisi kajoamaan. Voihan olla että tämä budjetti alittuu, mutta muiden kokemuksia kuunneltuani pahoin pelkään, ettei niin käy. Muutamat veikkaukset oon saanut myös koskien tulevaa häämekkoani, ettei se mahda olla mikään aivan vaatimattomin.. Heh, aika näyttää! Toki niitäkin olen jo hieman katsellut, ja aivan totaalisen rakastunut Sis Idmanin mekkoihin. 

Aluksi suunniteltiin häiden olevan 21.8.2021, joka olisi ollutkin hauska 21/08/21. Onneksi luokanopettajaystäväni huomautti, että mites meinasit Jenni tehdä, kun opettajan työt on elokuussa juuri alkaneet ja sulla on häät.. :D No, enhän mä ollut tätä tietenkään ollenkaan ajatellut. Todennäköisesti mulla ei tuossa vaiheessa tule olemaan virkaa ja häiden järjestäminen voisi vaikeuttaa työsuhteen solmimista, varsinkin kun meillä on haaveena lähteä suoraan häiden jälkeen häämatkalle. Suosiolla muutettiin häiden ajankohtaa, ja voin kertoa täällä sen verran, että tosiaan tulevat näillä näkymin olemaan kesällä 2021. Aikaahan tuohon vielä on, joten voi olla että ajankohta vielä elää jossakin vaiheessa :) Mulla on kuitenkin suunnitelmissa ensi viikolla kysyä alustavasti häihin kuvaajaa, kun käymme ottamassa kihlakuvamme. 

Yhden kaason olen jo kysynyt, ja ihana rakas Emilia sanoi kyllä, kun häntä "kosin" palapelin muodossa tähän tehtävään. Kaasoja tulee vielä lisää, kunhan aika on oikea. Emilian kanssa nähdään toisiamme sen verran harvoin pitkän välimatkan takia, että halusin saada häntä kysyttyä kaasoksi helmikuussa, jolloin viimeksi nähtiin. 

 Mitään suurempia järjestelyitä ei ole vielä tehty, mutta ollaan alustavasti mietitty juhlapaikkaa, kirkkoa ja ylipäätään kaupunkia häille. Olemme molemmat kotoisin Kuhmosta, mutta asuneet Joensuussa yli 5 vuotta. Haluaisin ehdottomasti mennä naimisiin Joensuussa, mutta ei olla tämän suhteen tehty vielä päätöksiä. Yhdeltä perheenjäseneltä tulikin jo kommentti, ettei aio tulla häihin mikäli ne ovat jossain muualla kuin Kuhmossa :D  Hääsoittolista mulla on ollut pitkään rakenteilla, ja sinne on ihana laittaa "meidän biisejä" sitä mukaa kun niitä tulee vastaan. 

Jos mietitte kuinka nämä kuvat liittyvät häähaaveisiin ja -suunnitelmiin, on syy melko yksinkertainen. Sain LuKLabelilta häähömpötystä lisäämään aivan mielettömän ihanan Just us -hääkirjan, joka on yksi kauneimmista tavaroista, joita olen koskaan nähnyt saati omistanut. Ja tiiättekö, mulla oli päästä itku pakettia avatessani, kun sisältä paljastui myös saman sarjan kangaskassi sekä suloinen muistivihko, jota voi käyttää apuna häiden suunnittelussa (tai missä tahansa)! Aivan mielettömän ihana ylläri! 

 Oon juuri niitä ihmisiä, jotka rakastaa suunnittelua ja kirjoittamista, sitä että muistot jäävät kansien väliin talteen. Oon nuorena kirjoittanut aktiivisesti päiväkirjaa ja tallettanut muistoja kuvien muodossa albumeihin, ja nämä kaikki ovat mulle hirmuisen tärkeitä. Ja koska hääpäivä tulee olemaan yksi elämäni ihanimmista päivistä, on mulle tärkeää että siitä jää konkreettinen muisto, johon on kirjattu fiiliksiä matkan varrelta. 

Ja niiden matkan varrella kirjattujen fiilisten lisäksi tämä Just us -hääkirja on niin paljon muutakin! Hihkuin innosta kirjaa tutkiessani, sillä sen tarina alkaa aivan alusta, siitä mistä meidän tarinamme aikoinaan alkoi. Ensimmäinen tapaaminen, ensimmäiset ajatukset toisistamme, ensimmäinen suudelma.. Näitä oli aivan ihana miettiä yhdessä. Kirjassa on myös hauska häistä tuttu "question game", jossa pohditaan kummalla hääparista on tapana tehdä tiettyjä juttuja. Tää oli niin ihana, että meidän oli pakko täyttää tää jo nyt! Saatiin tästä monet niin hyvät naurut aikaan, sekä pientä leikkimielistä kinaakin ;) Lisäksi hääkirja toimittaa myös vieraskirjan virkaa sisältäessään runsaasti tilaa häävieraiden merkinnöille. Tilaa on jätetty myös kuville, joten häissäkin melko suosittuja polaroid-kuvia voisi hauskasti kiinnittää sivuille tervehdykseksi. Kirjaan mahtuu lisäksi mm. polttarimuistoja, häävalat, muistoja hääpäivästä sekä ensimmäisestä vuodesta avioparina. 

Ja okei, vaikka kehuin kirjaa jo melko paljon, niin kehutaanpa vielä lisää. Tää kirja on aivan älyttömän nätti. Juuri sellainen kaunis ja hempeä teos, jonka kansien väliin haluaakin maailman kauneimman tarinan tallettaa. Kannen yksityiskohta on maalattu käsin, ja koko kirjan kuvitukset ovat todella kauniit. Mielestäni tämä ei ole pelkästään kirja, tämä on jotain älyttömän kaunista ja arvokasta meille jo tässä vaiheessa. 

En voi kuin kiittää LuKLabelin tiimiä tästä ihanasta hääsetistä, se tulee olemaan kovassa käytössä ja säilymään kauniina muistona elämämme yhdestä tärkeimmästä päivästä läpi vuosien. Olen saanut LuKLabelilta valtavan hyvää ja sydämellistä palvelua, josta huokuu lämminhenkisyys asiakasta kohtaan. Vaikka hyvää palvelua saa monesta muustakin yrityksestä, oli tämä vielä jotain aivan erityistä. Kiitos LuKLabelin tiimi! 

Yhdessä LukLabelin kanssa on järkätty teille myös kiva arvonta, joten pysykäähän kuulolla lähiviikkoina :-)

Löytyykö sieltä muita, joilla häiden suunnittelu alkaa olla ajankohtaista? Mihin sinä haluaisit tallettaa häämuistosi, ja oletko kuullut LuKLabelin Just us -hääkirjasta?

Ps. Tein häille oman tägin sivupalkkiin, joten jatkossa voit seurata häähöpinöitä kohdan wedding -alta!

13. maaliskuuta 2019

TALVI TULI TAKAS - LEMPPARITAKKI IN ACTION

Kaksi sanaa: en tykkää.

Asusta kyllä, talvesta en. Ainakaan maaliskuussa, jolloin ajatukset ovat jo pitkällä keväässä ja haaveet suunnattuina kohti kesää. Aikana, jolloin aurinkoisten päivien jälkeen rankat lumisateet tuntuvat vielä tavallistakin ankeammilta. Ja luntahan on muuten satanut aivan älyttömästi ainakin Joensuussa, viikonloppuna siitä saatiin oikein kunnolla "nauttia" ja eilen aamulla kaivelin autoa mukavasta kinoksesta. Kevät tuu jo, jookos kookos?

Onnekseni huomasin, että huomenna taitaa olla viimeinen pakkaspäivä hetkeen. Toiveeni on kuultu! 

takki Monki
housut H&M
neule BikBok
baskeri H&M
nilkkurit Zara 

Ja vaikka talvesta en tähän aikaan vuodesta enää välitäkään (aika aikaa kutakin, alkutalvi on aina oikein jees), niin tästä kuvissa näkyvästä takista välitän sitten siitäkin edestä. Metsästin tätä melkoisen pitkään joskus vuodenvaihteen tienoilla, ja kun etsintä tuotti tulosta ja takki vielä tupsahti verkkokauppaan saataville, oli meitsi yhtä hymyä. Ja harvan ostoksen kohdalla oon muuten näin pitkään yhtä hymyä! Miestä meinaa alkaa jo huvittaa, kun joka kerta tätä takkia käyttäessäni hihkun kuinka hyvä ostos tää oli. Eli melkoisen usein siis.. Sattui vielä hauskasti, että jouduin tilaamaan tästä pienemmän koon, ja koska alkuperäinen tilaus oli myöhässä, sain mukavan tuntuisen -25% alekoodin käyttööni. Great deal, sanon minä. 

Muusta asusta: baskereiden käyttöä opettelen edelleen ja valkoiset nilkkurit odottaa kevättä malttamattomina. Note to self: mitäs jos laitat ens kerralla kinosten vaatimat klopottimet jalkaan ihan suosiolla. 

Vaikka kevät saattaa toden totta iskeä ihan näillä näppäimillä, on mulla jemmassa vielä toiset asukuvat tämän takin kanssa. Yritetään siis saada ne pian ulos. Tosin takatalvi ehtii iskeä vielä monesti ja aivan varmasti iskeekin, sanokaa mun sanoneen. Lisäksi tulossa on toivottavasti vielä tämän viikon aikana hieman hääjuttuja, joten stay tuned!

Kiitos vielä superisti edelliseen postaukseen tulleista kommenteista, oli jotenkin todella surullista lukea kuinka moni on saanut inhottavia kommentteja painoon liittyen. Muistetaanhan kaikki kuitenkin, että ollaan arvokkaita kiloista riippumatta, juuri sellaisena kuin ollaan? Todistitte jälleen kerran kuinka fiksuja ja ajattelevaisia lukijoita mulla on, siispä kiitos että ootte ja ihanaa loppuviikkoa  

Mitä mieltä tästä neutraalin värisestä asusta?

10. maaliskuuta 2019

KUN OMA PEILIKUVA AHDISTAA

Tämä kaikki lävähti päin kasvoja kunnolla muutama viikko sitten, kun kävin ehkäisyneuvolassa uusimassa e-pillerireseptiäni. Aiemmin pohdin kirjoitanko aiheesta ollenkaan, mutta sulavasti kuitenkin täällä vihjasin käynnin aiheuttaneen pahaa mieltä, joten menköön.

Reseptin uusinnan yhteydessä tehtiin perustarkastukset, tsekattiin mm. paino. Sanoin jo tässä vaiheessa neuvolan naiselle, että tämä kyllä jännittää melko paljon, enkä ole vaa'alla käynyt moneen vuoteen. No, ei siinä auttanut kuin hypätä vaa'alle, sillä olihan paino kuitenkin tsekattava. Melkein toivon, ettei olisi tsekattu.. Olihan niitä kiloja kertynyt, ja jotenkin aivan järkyttävä määrä. Ja kun sanon järkyttävä määrä, en tarkoita paria kiloa, vaan noin 20kg 2-3 vuoden sisään. Ja se on oikeasti paljon. Tämän kirjoittaminen hävettää, pelottaa, nolottaa. Miten oon päästänyt itseni repsahtamaan noin pahasti? Toki asiasta olen ollut tietoinen, mutten silti olisi uskonut vaa'an lukeman kasvaneen noin hurjasti sitten viime käynnin. Sen lisäksi että ihan pelkästään lukeman näkeminen järkytti, niin tyrmistytti vielä vähän muukin siihen lisäksi.

Neuvolan täti alkoi kysellä painonpudotushaaveista, ja kertoa painonpudotusryhmistä. Sanat lihavuus ja painonpudotus olivat kuin lyöntejä kasvoille. Hän katsoi minua todella säälivästi, aivan kuin olisin maailman surkein ja epäonnistunein pullukka. Hän antoi myös oikein hyviä ja tehokkaita vinkkejä: "Voi auttaa sellainenkin, että vaihdat ruokalautasen jälkiruokalautaseen, niin ei tule syötyä niin paljoa!" tai oma lempparini: "Kannattaa aloittaa liikkuminen pienestä; ensin voit kiertää korttelin kerran, seuraavalla kaksi kertaa ja sitten jaksatkin ehkä kiertää jo kolme kertaa!!". Niin. Lisätään tähän vielä ystävälliseksi tarkoitettu mutta säälivä äänensävy. Oikeasti, näytänkö siltä etten jaksa kiertää korttelia kahta kertaa ympäri?

Lopulta hän vielä kysyi että tuntuuko sinusta pahalta puhua tästä, ja minähän purskahdin itkuun. Ei ollut kovin mieltä ylentävä käynti, varsinkin kun paino on aiheena minulle sekä varmasti monelle muullekin aika arka aihe. Ja jotenkin käynnissä pysäytti se, että mulle kerrottiin painoindeksin olevan turhan korkea ja todettiin, että painonnousu pitäisi saada nyt loppumaan. Missä oli oman fiiliksen kuulostelu? Entä jos en haluaisi laihduttaa? Ei tuntunut siltä, että mun omia ajatuksia tai tunteita otettiin juurikaan huomioon. 

 Mutta toisaalta, vaikka käynti oli mulle aluksi melko järkyttävä kokemus, on se boostannut mun halua liikunnan lisäämiseen. Tai no, aloittamiseen. Enhän mä ole parina viime vuonna liikkunut oikeastaan yhtään (koiran ulkoilutusta lukuunottamatta), ja syönytkin olen aivan miten sattuu. Ihmekös tuo, että niitä kiloja sitten kertyy.. Siispä päätin aloittaa pienimuotoisen elämäntaparemontin, ilman mitään turhia dieettejä tai ruokien punnitsimisia. 

Ostin viikon alussa Ilona Siekkisen Lifestylemeals-valmennuksen sekä Fatburn-saliohjelman, joiden tarkoituksena on opettaa mut syömään terveellisesti ja puhtaasti, sekä opettaa käymään salilla fiksusti; kasvattaa lihasta sekä polttaa turhaa rasvaa. Tarkoituksena olisi myös herätellä epämääräisesti toimivaa aineenvaihduntaa, ja saada itselle hyvä olo. Eli ensisijaisesti tavoitteena on opetella terveitä elämäntapoja, ei laihduttaa hullun kiilto silmissä. Toki jos kroppa muokkautuu ja kiloja lähtee, niin en laita ollenkaan pahakseni..

 Mä oon vähän sellainen tunnesyöjä. Jos on paha mieli, mä napostelen herkkuja. Ja nimenomaan napostelen, ei ole ollut mitään herkkupäiviä, vaan herkut löytää tiensä mun suuhun vähän milloin sattuu. Vastaavasti jos mulla on hyvä mieli, napostelen silloinkin. Monesti tulee miehen kanssa istahdettua sohvalle katsomaan leffaa herkkujen kanssa, ja kummasti ne löytävät tiensä mun vyötärölle. Eli myös parisuhde on ollut omiaan lisäämään herkutteluja. Kun toinen hokee mun olevan hyvä näin, niin siihen alkaa itsekin uskoa hiljalleen. Kunnes oma peilikuva alkaakin ahdistaa oikein olan takaa. 

Joka ikinen vaate joka kiristää, aiheuttaa melkoisen pahan mielen. Alkaa tarkastella itseään kriittisemmin, ja huomaa vain ne huonot puolet. Pahimmilla hetkillä eksyy tarkastelemaan muutaman vuoden takaisia kuvia jolloin on ollut aivan tikku, ja siitäkös vasta mieli matalaksi meneekin. Ja pakko myöntää, ettei toinen toistaan laihempia ja upeampia tyyppejä täynnä oleva some varsinaisesti paranna asiaa.. Tää on lopulta johtanut siihen, etten oikeastaan viihdy enää vaatteissani samalla tavalla kuin ennen, eikä kuvien ottaminen innosta. Liian usein sanon kuvia katsoessani "Näytänpä pullukalta", ja kyllähän siinä väkisinkin harmistuu. Oon ehkä liikaa tottunut olemaan aina se pieni ja hoikkanen tyttö, kunnes en enää yhtäkkiä olekaan. Ja se meinaa aiheuttaa pientä identiteettikriisiä. 

Oon ajatellut aiemmin että ihan sama mitä painan, se on mun oma asia. Ja niinhän se onkin. Mutta siinä vaiheessa kun oma peilikuva ahdistaa ja itsevarmuus ei ole samaa tasoa kuin aiemmin, on syytä pohtia keinoja tilanteen ratkaisemiseen. 

Ja niin, kuvissahan tätä painonnousua ei välttämättä huomaa. Kilot kun kertyvät hiljalleen, salakavalasti viikkojen, kuukausien ja vuosien aikana. Mutta kun laittaa kaksi kuvaa eri vuosilta vierekkäin, niin kyllä sen muuten huomaa. Hassua on se, että tuolloin vuosia sittenkin ajattelin näyttäväni pullealta kuvissa.. Silti en itsekään jotenkin tajunnut tätä tilannetta ennen vaa'alla käymistä, sillä en koskaan olisi uskonut lukeman olevan noin iso. Samaa puhuimme tänään salilla ystäväni kanssa painostani. Ja tiedän kyllä, painohan on vain lukema, jota ei ehkä ensisijaisesti kannata tuijottaa. 

Ja niin, sanoinko salilla?! Aktivoin salijäsenyyteni reilu viikko sitten, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa 2-3 vuoteen salilla. Jännitti aivan valtavasti, mutta ystävän kanssa sovittuja treffejä ei voinut perua. Ja vaikka oma rapakunto hävettikin, niin nyt on ensimmäinen jalkatreeni takana ja toivotaan, että jaksan jatkaa 3-jakoista treeniohjelmaani kunnialla. Se on hyvin maltillinen, ja uskon että tämän terveen syömisen ja treenin avulla voin löytää sellaista hyvää oloa, jota olen kauan kaivannut. En aio punnita ruokia, noudattaa orjallisesti mitään ohjeita tai unohtaa herkuttelua, vaan löytää balanssin terveen ruoan ja herkkujen välille sekä saada liikunnan sujuvaksi osaksi arkeani.

Pitkään mietin etten tästä mitään kirjoita, koska aihe on hyvin henkilökohtainen ja vaikea. Mutta silti uskon vertaistuen voimaan, ja siihen, että mun tahtoa tähän hommaan lujittaa ääneen sanominen. Vähän sama homma kuin aiemmissa ostolakoissani. 

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän fiiliksiä painosta, painon noususta ja omasta peilikuvasta. Ihan mitä tahansa aiheeseen liittyen, kommenttiboksi on teidän!

Blog Design by Get Polished