16. elokuuta 2018

LUONNOLLISUUS ON POP

Heipat torstaihin!  Miten siellä menee? Me palattiin reissusta eilen, ja tänään oon viettänyt vapaapäivää rennosti lomalla olevan poikaystäväni kanssa. On ihan vain nukuttu, laitettu Lumin turkki kuntoon leikkausta myöten, herkuteltu, hieman siivottu ja kuunneltu molempien kesken olevia äänikirjoja. Ai kamala, yksi tili johon ei oo voitu ottaa lisätiliä pientä lisämaksua vastaan, ja koko ajan taistelut käynnissä kumpi saa milloinkin kuunnella :D Oltiin tosiaan muutama päivä Valkealassa mun serkun perheen luona, ja saatiinkin viettää paljon aikaa myös kummipoikani ja hänen pikkuveljensä kanssa. Niiiiin ihanaa, mutta samalla hieman väsyttävää. Kylläpä uni maittoi viime yönä meille molemmille haha!

Tänä kesänä mun laittautumisessa on ollut jotain hyvin erilaista aiempiin vuosiin verrattuna. Kun kurkkaatte näitä kuvia ja postauksen otsikkoa, hoksaatte varmasti, mitä se jokin on ollut.

Ensimmäistä kertaa vuosiin mä oon ihastunut ihan todella kovasti luonnolliseen lookkiin. Oon toki arjessa hyvin laiska laittautumaan jo muutenkin, mutta se on ollut enemmänkin sellaista että äh, pitäisi laittautua mutta enpä jaksa. Tänä kesänä tää juttu on ollut toisin erityisesti loppukesästä, ja oon tästä aivan innoissani!

Varmaan iso merkitys luonnolliseen lookiin ihastumiseen on ollut hellejakso, jonka seurauksena iho päivettyi kauniisti ja pisamat tulivat esiin. Tuntui suorastaan vääryydeltä peittää kaunis päivetys meikin alle, ja meikkivoidekin jäi auttamatta liian vaaleaksi. Yksi ripsihuoltokin jäi väliin, ja napsin loput ripsipidennykset itse pois. Ripsipidennykset on pitkään olleet mun arjen luottojuttu, joka helpottaa aamuja paljon. Ja niin tulee jatkossakin varmasti olemaan, sillä ripset tekivät jo paluun. Tällä kertaa voin kuitenkin sanoa, että hieman jopa epäilytti ja lopulta kadutti, kun aiemmin varasin ripsien laiton. Niin paljon kuin ripset ilmettä piristävätkin, mä vaan tykästyin aivan valtavasti siihen luonnolliseen rentoon lookkiin, jonka lähes kokonaan meikittömät kasvot saivat aikaan.

Ja muutenkin sitä kesällä laiskistuu käyttämään meikkiä. Ehkä jotain kevyesti hohtavia ja korostavia tuotteita, jotka tuovat kasvojen omaa hehkua paremmin esille. Ei mitään tunkkaista ja epämukavaa, joka kuitenkin valuisi kuumuudessa ja paahteessa hikikarpaloina kasvoilta alas.

Monesti loppukesästä tein itse asiassa niin, etten laittanut töihinkään juuri lainkaan meikkiä kasvoille. Asiakaspalvelussa näen päivittäin paljon ihmisiä, joten yleensä meikkaaminen on tuonut sellaista pientä lisäboostia itsevarmuuteen. Tuolloin tuntui, että meikittömyys oli se, mikä sitä toi. Meikkasin kulmat ja peitin näppylät, ja siinä se. Ripsetkin olivat luonnontilassaan, ja kasvoivat huimasti ollessaan ilman ripsipidennyksiä.

Oi kyllä, tämä on oodini luonnolliselle lookille. Toivon että ensi kesäkin on yhtä aurinkoinen ja ihana, iho ja mieli kiittävät huimasti. Paljon vähemmän kaipaa meikkiä, tai mitään muuta ylimääräistä. Oon niin onnellinen siitä, että oon päässyt pisteeseen jolloin ilman meikkiä oleminen tuntuu mukavammalta kuin meikin kanssa. Oon ennenkin voinut pystypäin kulkea missä tahansa ilman meikkiä, mutta nyt se on ollut erilaista. Oon katsonut peiliin, ja miettinyt että hitsi, näytän aika kivalta näin.

Oon nyt pari kertaa ripsipidennysten laiton jälkeen meikannut enemmän. Vaikka olo on laitettu ja peilistä katsoo ihan kivalta näyttävä tyyppi, tuntuu olo oikeasti melko tunkkaiselta kesän raikkaiden lookkien jälkeen. Ehkä mennään hitaasti alkusyksyäkin kohti hieman raikkaammalla, hehkuvalla ehostuksella? Ehkä nämä molemmat lookit kulkevat rinnakkain mukana tilanteen ja ennen kaikkea fiiliksen mukaan.

mekko Zara
laukku Zara
hattu H&M
kengät Stradivarius

Meikin lisäksi tietynlainen luonnollisuus on viehättänyt myös pukeutumisessa. Olkihatut ja -laukut, maanläheiset värit, valkoinen, matalammat korot tai korkojen puuttuminen ja ajatus siitä, että vähemmänkin voi olla enemmän

Millaista lookkia sinä suosit? Kuulutko luonnollisuuden puolesta liputtajiin, hc-laittautujiin vai jonnekin sinne välille?

15. elokuuta 2018

HUIKAISEVA CAMINITO DEL REY

Tällä kertaa olisi vuorossa viimeiset kuvat Espanjan reissulta, ja nää onkin jotain aivan mieletöntä katsottavaa! Jos paikka näyttää jo kuvien välityksellä näin upealta, niin voitte vaan kuvitella miltä se näytti luonnossa.

Loman loppuvaiheessa vuokrattiin meidän yhdeksän hengen porukalle kaksi autoa, joista toisen rattiin mä hyppäsin. Kurvailtiin hurjia teitä pitkin Granadasta kohti El Chorron kylää ja Caminito del Reytä (suomeksi kuninkaan polku). Reitti ei ala suoraan parkkipaikalta, vaan ohjatun kierroksen alkuun päästäksemme käveltiin ensin 2,7 km reitti luontopolkua pitkin. Paikalle on mahdollista kävellä myös lyhyempi 1,5 km reitti, joka jäi meiltä näkemättä.

Lähdettiin Caminito del Reylle hyvin innoissamme ja hieman jännittyneinä, sillä olimme lukeneet paikasta etukäteen paljon. Vielä muutama vuosi sitten reitti tunnettiin maailman vaarallisimpana vaellusreittinä, jolla oli kuollut ja loukkaantunut kymmenittäin ihmisiä. Reitti oli rapistumisen ja kuolemien takia suljettuna yli 10 vuotta, jonka jälkeen se avattiin jälleen vuonna 2015. Oli muuten aika hurjaa katsoa nykyisen reitin alapuolella kulkevaa entistä reittiä, en ihmettele hetkeäkään miksi reitti on ollut niin vaarallinen. Aika hurjaa, että joku on uskaltanut oikeasti lähteä kiertämään tuossa kunnossa olevaa polkua.. 

Meidän kierros oli tosiaan opastettu, ja kuunneltiin oppaan höpinöitä kuulokkeiden kautta. Reitillä oli koko ajan päässä kypärät, ja meitä varoiteltiin huolellisesti pitämään tavarat tallessa, pudotuksen jälkeen esimerkiksi puhelinta olisi turha kaipailla. Reitillä kävellään osa matkasta vuoren seinään tehtyjä polkuja pitkin, joilta on korkeimmillaan sadan metrin pudotus alhaalla kulkevaan jokeen. Reitti oli kokonaisuudessaan 7,7 kilometrin mittainen, johon on laskettu kävely reitin alkupäähän, ja lopuksi bussipysäkille, josta pääsi reilun euron maksua vastaan takaisin parkkipaikalle mistä lähdettiin vaeltamaan. 

Caminito del Rey oli U S K O M A T O N ! Niin henkeäsalpaava, kaunis, kerrassaan upea. Oon niin onnellinen että lähdettiin tuonne vaeltamaan, ja niin olivat kyllä muutkin. Korkeanpaikankammoisille reitti ei ehkä ole paras mahdollinen valinta, ja muutama meistäkin oli hetkittäin hieman pulassa. Minä en onneksi pelkää korkeita paikkoja, ja nautinkin reitistä täysin siemauksin! Tallensin kameran lisäksi nämä maisemat syvälle sydämeni sopukoihin, näitä kelpaa muistella.

Miltä Caminito del Rey lähtee sinun mielestäsi? Oletko joskus käynyt tuolla, tai haluaisitko kenties käydä?

12. elokuuta 2018

"HALUATKO LIHOA SATAKILOISEKSI?"

Tekisi mieli pahoitella rajuhkoa otsikkoa, mutta en taida kuitenkaan tehdä niin. Mä oon pari päivää ollut aika maassa tuon otsikon kysymyksen takia. Oikeastaan aika tosi maassa. Kirjoitan tästä siksi, koska tuo kysymys on puitu auki, selvitetty ja selitetty puolin ja toisin. Kirjoitan tästä siksi, että tätä instagramin storyissä avatessani sain valtavan hyvän vastaanoton, ja moni koki aiheesta puhumisen tärkeäksi. Tärkeää se varmasti onkin, ja onhan siitä moni puhunutkin ja ottanut asiaan kantaa. En nyt kovin syvällisesti asiaan paneudu, mutta kerron oman perjantaisen kokemukseni, sekä sen herättämiä ajatuksia ja mahdollisen opetuksen. Tarkoitus ei ole myöskään missään nimessä lynkata ketään tai kertoa kenenkään virheistä, vaan kyseessä on ihan vain arkinen tilanne, pieni väärinymmärrys ja sitä todellista elämää täydellisen somen takaa :D Sitäkin tarvitaan! Yhdessä ollaan asianosaisen kanssa päätetty, että tästä asiasta saan blogissa kertoa ja sen jakaminen voi ehkä saada aikaan jotain hyvääkin.

 Tosiaan, tilanne alkoi perjantaina aamulla, kun siskoni oli tehnyt suklaakakkua. Mun sisko on aivan loistava leipuri-kondiittori, joka taikoo kerta toisensa jälkeen herkullisempia ja herkullisempia kakkuja ja ruokia. Ja tsiisus, tän kertainen kakku oli muuten hyvää. Täyteläinen keksipohja, jonka päällä suussasulavaa, mielettömän pehmeää suklaata. Kaisu tietää mistä mä tykkään, ja välillä haluaa ilahduttaa mua tekemällä jotain tosi namia. Ja tällä(kin) kertaa hän onnistui täysin. Vetelin kakkua iltapalaksi pari palaa, ja aloitin aamuni tuolla samaisella kakulla. Poikaystävä meni vähän vaikeaksi, ja kysyin mikä hänelle tuli. Hän pyysi minut luokseen, ja kakun ahmittuani kömmin sohvalle hänen viereensä. "Tiedäthän että rakastan sinua?" Tiedän tiedän, vastasin onnenhymy suklaasta tahmaisilla huulillani. "Haluatko lihoa satakiloiseksi?" Tsädäm, siinä se tuli.

Kun tätä on puitu ja keskusteltu ja mietitty ja itketty, on selvää (ja toki oli aiemminkin), ettei ihana mieheni koskaan olisi halunnut loukata minua. Hän ei todennäköisesti edes tajunnut mitä sanoi, tai miten ne sanat minuun vaikuttaisivat. Tuo tyyppi on maailman huomaavaisin ja ajattelevaisin, ja rohkenen väittää että tässä voi olla osittain kyse miesten ja naisten välisistä eroistakin. Miehet ovat ehkä suorempia, ja välillä unohtavat muotoilla sanansa viimeistä piirtoa myöten, kun taas naiset ovat taipuvaisempia ylianalysointiin, näin stereotyyppisesti karrikoiden. Ja edelleen korostan, hän oli sanoistaan tosi pahoillaan ja surullinen minua loukattuaan, enkä missään nimessä halua korostaa hänen virhettään, vaan oman kokemukseni kautta nostaa esille tärkeän aiheen, josta sain instan ja muiden viestintäkanavien kautta lukuisia viestejä.

 Mun oli vaikea ymmärtää että mies halusi lähinnä kysyä aamupalani terveellisyydestä, sillä otin sanat hyvin kirjaimellisesti ja mulla on taipumusta uskoa pahimpaan. Ajattelin olevani lihava, kuvottava, riittämätön. Ennen kuin tämä koko homma saatiin puhuttua, aloin pitää naurettavaa nälkälakkoa ja mietin jokaisen suupalan kohdalla, että lihonko taas tästäkin. Äiti muisteli mun nuoruutta, kun en syönyt, halusin liikkua mahdollisimman paljon, paino oli hyvin alhainen ja kyttäsin kaloreita. Tuolloin äiti ja moni muu oli minusta todella huolissaan. Oli lähellä, että olisin sairastunut syömishäiriöön. Ja uskon vahvasti, että monella muulla on vastaavanlaisia kokemuksia! Monelle on käynyt paljon pahemminkin.

Se on fakta, että kroppa muuttuu siirryttäessä teinivuosista aikuisuuteen. Aineenvaihdunta ei toimi samalla tavalla, ja monen täytyy tehdä töitä pysyessään ihannepainossaan. Jos oot kuten minä ja rakastat kakkua enemmän kuin liikuntaa, vyötärölle voi kertyä ylimääräisiä senttejä. Ennemmin mä kuitenkin valitsen sen kakkupalan, jos se tekee mut hullunlaista treenaamista onnellisemmaksi. Mutta kuitenkin mun mielestä on tärkeää pitää huolta omasta terveydestään, jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan liikunnan avulla! Liikunta on mulla jäänyt minimiin parin viime vuoden älyttömän kiireen ja suorittamisen takia, ja aion vakaasti saada sen syksyllä jälleen osaksi elämääni. En siksi että laihtuisin tai voisin esitellä upeaa sixpackia, vaan jotta voisin paremmin ja saisin energiaa arkeeni. 

Oon sitä mieltä, että kaikenlainen painosta kommentoiminen on väärin. Sain tästä instassa lukuisia viestejä kertoen muiden vastaavanlaisista kokemuksista. Siitäkin, miten laihuutta on kommentoitu muka ihaillen. Eikä painon kommentointi rajoitu enää kilojen nousun huomiointiin, vaan myös painon laskua saatetaan ihmetellä isoon ääneen. Siis aivan uskomatonta, sillä miten kukaan voi tehdä oletuksen, että painon lasku on jotenkin ihailtavaa ja hienoa? Kukaan ei voi ulkoapäin tietää, vaikka painon laskun tai nousun taustalla olisi jokin sairaus. On jotenkin uskomatonta, miten tutut tai tuntemattomat kokevat tarpeelliseksi tai oikeudekseen kommentoida sitä, kuinka paljon elopainoa joku mukanaan kantaa. Siis mitä se kenenkään muun takapuolta kutittaa, vaikka farkut vähän puristaisivat tai teinivuosien ampiaisvyötärö olisi muisto vain? Jos farkut pyörivätkin liian isoina päällä? Kehopositiivisuus vilkkuu somessa päivä toisensa jälkeen, mikä onkin mielestäni tosi hienoa. Aihe herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan, ja itse liputankin terveyden ja monipuolisen henkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin puolesta. Kaikki vartalot ovat yhtä hyviä ja arvokkaita, painosta ja kurveista/kurvittomuudesta riippumatta.

Tästä tulikin ehkä vähän vankempi kannanotto, kun aluksi ajattelin.. Koko aiheesta en aluksi ajatellut kirjoittaa, mutta monien jakamat kokemukset saivat mut muuttamaan mieleni. Aivan järkyttäviä kommentteja, joita paino saakaan monet laukomaan! Mietitään jooko kahdesti, ennen kuin päästetään sammakoita suustamme koskien muiden henkilökohtaisia asioita. Ei me koskaan tiedetä mitä siellä taustalla voi olla, joten ei oteta riskiä toisten mielen pahoittamisesta. Erityisesti, jos kohde sattuu olemaan samanlainen mielensäpahoittava herkkis, kuin minä ;)

Peace and love, ihanaa uutta viikkoa!

Blog Design by Get Polished