12. elokuuta 2018

"HALUATKO LIHOA SATAKILOISEKSI?"

Tekisi mieli pahoitella rajuhkoa otsikkoa, mutta en taida kuitenkaan tehdä niin. Mä oon pari päivää ollut aika maassa tuon otsikon kysymyksen takia. Oikeastaan aika tosi maassa. Kirjoitan tästä siksi, koska tuo kysymys on puitu auki, selvitetty ja selitetty puolin ja toisin. Kirjoitan tästä siksi, että tätä instagramin storyissä avatessani sain valtavan hyvän vastaanoton, ja moni koki aiheesta puhumisen tärkeäksi. Tärkeää se varmasti onkin, ja onhan siitä moni puhunutkin ja ottanut asiaan kantaa. En nyt kovin syvällisesti asiaan paneudu, mutta kerron oman perjantaisen kokemukseni, sekä sen herättämiä ajatuksia ja mahdollisen opetuksen. Tarkoitus ei ole myöskään missään nimessä lynkata ketään tai kertoa kenenkään virheistä, vaan kyseessä on ihan vain arkinen tilanne, pieni väärinymmärrys ja sitä todellista elämää täydellisen somen takaa :D Sitäkin tarvitaan! Yhdessä ollaan asianosaisen kanssa päätetty, että tästä asiasta saan blogissa kertoa ja sen jakaminen voi ehkä saada aikaan jotain hyvääkin.

 Tosiaan, tilanne alkoi perjantaina aamulla, kun siskoni oli tehnyt suklaakakkua. Mun sisko on aivan loistava leipuri-kondiittori, joka taikoo kerta toisensa jälkeen herkullisempia ja herkullisempia kakkuja ja ruokia. Ja tsiisus, tän kertainen kakku oli muuten hyvää. Täyteläinen keksipohja, jonka päällä suussasulavaa, mielettömän pehmeää suklaata. Kaisu tietää mistä mä tykkään, ja välillä haluaa ilahduttaa mua tekemällä jotain tosi namia. Ja tällä(kin) kertaa hän onnistui täysin. Vetelin kakkua iltapalaksi pari palaa, ja aloitin aamuni tuolla samaisella kakulla. Poikaystävä meni vähän vaikeaksi, ja kysyin mikä hänelle tuli. Hän pyysi minut luokseen, ja kakun ahmittuani kömmin sohvalle hänen viereensä. "Tiedäthän että rakastan sinua?" Tiedän tiedän, vastasin onnenhymy suklaasta tahmaisilla huulillani. "Haluatko lihoa satakiloiseksi?" Tsädäm, siinä se tuli.

Kun tätä on puitu ja keskusteltu ja mietitty ja itketty, on selvää (ja toki oli aiemminkin), ettei ihana mieheni koskaan olisi halunnut loukata minua. Hän ei todennäköisesti edes tajunnut mitä sanoi, tai miten ne sanat minuun vaikuttaisivat. Tuo tyyppi on maailman huomaavaisin ja ajattelevaisin, ja rohkenen väittää että tässä voi olla osittain kyse miesten ja naisten välisistä eroistakin. Miehet ovat ehkä suorempia, ja välillä unohtavat muotoilla sanansa viimeistä piirtoa myöten, kun taas naiset ovat taipuvaisempia ylianalysointiin, näin stereotyyppisesti karrikoiden. Ja edelleen korostan, hän oli sanoistaan tosi pahoillaan ja surullinen minua loukattuaan, enkä missään nimessä halua korostaa hänen virhettään, vaan oman kokemukseni kautta nostaa esille tärkeän aiheen, josta sain instan ja muiden viestintäkanavien kautta lukuisia viestejä.

 Mun oli vaikea ymmärtää että mies halusi lähinnä kysyä aamupalani terveellisyydestä, sillä otin sanat hyvin kirjaimellisesti ja mulla on taipumusta uskoa pahimpaan. Ajattelin olevani lihava, kuvottava, riittämätön. Ennen kuin tämä koko homma saatiin puhuttua, aloin pitää naurettavaa nälkälakkoa ja mietin jokaisen suupalan kohdalla, että lihonko taas tästäkin. Äiti muisteli mun nuoruutta, kun en syönyt, halusin liikkua mahdollisimman paljon, paino oli hyvin alhainen ja kyttäsin kaloreita. Tuolloin äiti ja moni muu oli minusta todella huolissaan. Oli lähellä, että olisin sairastunut syömishäiriöön. Ja uskon vahvasti, että monella muulla on vastaavanlaisia kokemuksia! Monelle on käynyt paljon pahemminkin.

Se on fakta, että kroppa muuttuu siirryttäessä teinivuosista aikuisuuteen. Aineenvaihdunta ei toimi samalla tavalla, ja monen täytyy tehdä töitä pysyessään ihannepainossaan. Jos oot kuten minä ja rakastat kakkua enemmän kuin liikuntaa, vyötärölle voi kertyä ylimääräisiä senttejä. Ennemmin mä kuitenkin valitsen sen kakkupalan, jos se tekee mut hullunlaista treenaamista onnellisemmaksi. Mutta kuitenkin mun mielestä on tärkeää pitää huolta omasta terveydestään, jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan liikunnan avulla! Liikunta on mulla jäänyt minimiin parin viime vuoden älyttömän kiireen ja suorittamisen takia, ja aion vakaasti saada sen syksyllä jälleen osaksi elämääni. En siksi että laihtuisin tai voisin esitellä upeaa sixpackia, vaan jotta voisin paremmin ja saisin energiaa arkeeni. 

Oon sitä mieltä, että kaikenlainen painosta kommentoiminen on väärin. Sain tästä instassa lukuisia viestejä kertoen muiden vastaavanlaisista kokemuksista. Siitäkin, miten laihuutta on kommentoitu muka ihaillen. Eikä painon kommentointi rajoitu enää kilojen nousun huomiointiin, vaan myös painon laskua saatetaan ihmetellä isoon ääneen. Siis aivan uskomatonta, sillä miten kukaan voi tehdä oletuksen, että painon lasku on jotenkin ihailtavaa ja hienoa? Kukaan ei voi ulkoapäin tietää, vaikka painon laskun tai nousun taustalla olisi jokin sairaus. On jotenkin uskomatonta, miten tutut tai tuntemattomat kokevat tarpeelliseksi tai oikeudekseen kommentoida sitä, kuinka paljon elopainoa joku mukanaan kantaa. Siis mitä se kenenkään muun takapuolta kutittaa, vaikka farkut vähän puristaisivat tai teinivuosien ampiaisvyötärö olisi muisto vain? Jos farkut pyörivätkin liian isoina päällä? Kehopositiivisuus vilkkuu somessa päivä toisensa jälkeen, mikä onkin mielestäni tosi hienoa. Aihe herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan, ja itse liputankin terveyden ja monipuolisen henkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin puolesta. Kaikki vartalot ovat yhtä hyviä ja arvokkaita, painosta ja kurveista/kurvittomuudesta riippumatta.

Tästä tulikin ehkä vähän vankempi kannanotto, kun aluksi ajattelin.. Koko aiheesta en aluksi ajatellut kirjoittaa, mutta monien jakamat kokemukset saivat mut muuttamaan mieleni. Aivan järkyttäviä kommentteja, joita paino saakaan monet laukomaan! Mietitään jooko kahdesti, ennen kuin päästetään sammakoita suustamme koskien muiden henkilökohtaisia asioita. Ei me koskaan tiedetä mitä siellä taustalla voi olla, joten ei oteta riskiä toisten mielen pahoittamisesta. Erityisesti, jos kohde sattuu olemaan samanlainen mielensäpahoittava herkkis, kuin minä ;)

Peace and love, ihanaa uutta viikkoa!

7. elokuuta 2018

SAIN OMAN ALAN TÖITÄ

Oon stressannut oman alan töiden löytymistä niin paljon, niin tuhottoman paljon. Opettajan töiden löytyminen ei oo todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys, varsinkin kun myöhästyin monesta kevään hausta saadessani tutkinnon ulos toukokuun lopussa. Yhdessä haussa pääsin todella lähelle, mutten kuitenkaan tarpeeksi. Elokuu lähestyi, ja samalla stressi töistä kasvoi. Ei tässä muuten mitään, mutta kuvio kotikaupungin töiden suhteen ja kahden kaupungin välillä suhaamisen kanssa oli vähintäänkin haastava. Tiesin myös sen, että mikäli jatkan kaupan alan hommia, en pysty ottamaan vastaan yllättäen ilmestyviä sijaisuuksia. 

Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin osasin koskaan kuvitellakaan! Nyt on nimet paperissa eskarinopen (+ vähän luokanopenkin) hommiin, jotka alkavat syyskuun alussa. Ehdin tehdä jo aiemmin minulle merkatut kaupan vuorot, ja sen jälkeen pitää viikon jonkinlaista lomaa ennen oman alan hommien alkamista. Siis aivan mieletöntä!! Nämä hommat jatkuu mulla toukokuulle, eli lähes koko lukuvuoden ajan. Miten voikin olla näin hyvä tuuri? Ja tästä opin sen, että oma aktiivisuus todellakin palkitaan, niin työnhaussa kuin kaikessa muussakin. Ei ole kuin muutama hassu päivä siitä, kun laitoin rehtoreille viestiä töistä kysellen. Kävin tänään tutustumassa uuteen työpaikkaani, joka vielä sijaitsee hyvin kohtuullisen ajomatkan päässä meiltä.

Toisaalta fiilikset on kyllä melko haikeat, sillä moni juttu tulee taas muuttumaan, ja edessä on ihan uudenlainen elämänvaihe. Tulee ikävä tän hetkisiä työkavereita, ja vähän kaikkea. Välillä jopa hulluimpina hetkinäni mietin, että pitäisikö jatkaa viikonlopputöitä kokopäivätyön lisäksi.. No, ehkä hylkään ajatuksen. Uudet tuulet tuovat varmasti mukanaan paljon ihanaa ja hyvää. Luopuminen on vain välillä kamalan vaikeaa ja haikeaa. Eiköhän tässä vielä muutamat itkut tirauteta..

Ei varmaan tarvii erikseen kertoa, kuinka onnellinen oon just nyt! ♥ Kiitos kaikille teille mukana elämisestä näissä työjutuissa, ja ihan kaikessa! Ootte uskomattomia tyyppejä jokainen siellä ruudun toisella puolella  Ope kiittää ja kuittaa ;)

5. elokuuta 2018

ONNELLINEN


Kulunut viikonloppu on ollut ehdottomasti yksi kesän parhaimmista, ellei jopa parhain. Sain perjantaina todella hyviä uutisia ja mies jäi lomalle, joten juhlistettiin elämää hieman skumpalla. Näistä jutuista lisää myöhemmin! Olin eilen aamuvuorossa, jonka jälkeen vetäisin pikku päikkärit. Siitä sitten suunnattiin äidin ja isän kanssa Syväjärvelle, josta oltiin Eskon perheen ja läheisten kanssa vuokrattu mökki. Meitä oli paikalla yhteensä 11, ja oli aivan hurjan kivaa! Mä hylkäsin tietokoneen ja muut turhat jutut kotiin, ja nautin luonnonrauhasta, hyvästä seurasta, auringosta ja hieman punkustakin. Miehet kalasti, veneiltiin, saunottiin, grillattiin, kierrettiin luontopolkua järven ympäri Eskon äidin, tädin ja veljen vaimon kanssa. Oli ihan huippua, kun molempien perheet olivat suurimmalta osin mukana :) 

On ollut kokonaisuudessaan aivan mielettömän rentouttava ja hauska viikonloppu. Tänään otettiin univelkoja takaisin 3,5h päikkäreiden avulla, ja käytiin ottamassa tunnelmallisia kuvia läheisellä viljapellolla. Nyt katsotaan vielä vanhaa kunnon Harper's Islandia jota mies ei ole aiemmin nähnytkään (muistaako joku muu tän huikean sarjan?!), ja ehkä kuunnellaan jomman kumman kesken olevaa Harry Holea Bookbeatista. Best!

Mun heinäkuu oli aika haastava jaksamisen ja omien mörköjen takia, mutta elokuun alku on ollut todella hyvä. Rauhallinen, onnellinen. Mulla on sellainen fiilis että tästä kuukaudesta tulee hyvä.

Mitä sun viikonloppuun on kuulunut? Ihanaa uutta viikkoa beibs 

Blog Design by Get Polished