30. huhtikuuta 2013

'Cause I see sparks fly whenever you smile

Mulla on onnellinen olo. Ulkona sataa vettä. Näyttää ihan syksyltä, jotenkin niin harmaata mutta samalla kaunista. Tuijotan ikkunasta, kun pisaroita tipahtelee rapakoihin. Join lämmintä kaakaota, ja kääriydyn viltin alle pukeutuneena paksuun ja lämpimään neuleeseen. Joudun niistämään koko ajan, mutta ei se haittaa. Pääsykokeisiinkin pitäis lukea, mutta en jaksa murehtia niistä liikaa. Elämä on jotenkin niin kaunista, jos sitä osaa vaan katsoa oikein.

Viime yönä mietin tosi paljo menneisyyttä. Jos mä jotain elämässä oon oppinut, niin sen, ettei ikinä pidä luovuttaa. Missään asiassa. Vaikeudet voi kääntää vahvuudeksi, joiden avulla pärjää myöhemmin elämässä. Ja jos joskus ei oo kaikki mennyt niin kun ois pitänyt, niin myöhemmin voi silti mennä just niin kuin on toivonut. Ja mulle on käynyt monesti niin. Pitää vaan jaksaa uskoa ja toivoa. Ja voisinpa väittää olevani nyt onnellisempi kun pitkään aikaan.

Välillä onnellisuus tulee tosi pienistä asioista. Sadepisarat ikkunassa, Viennetta- jäätelökakku, Iron & Wine soimassa taustalla, lämmin neulepaita.. Jokaisessa päivässä on jotain niin kaunista. Jokainen päivä on erilainen, ja itse voi vaikuttaa siihen miten päivänsä näkee ja kokee. Hymyile jo aamulla, niin kaikki näyttää varmasti kauniimmalta. Hymyile myös vastaantuleville ihmisille, just sun hymy voi oikeesti olla se, joka pelastaa jonkun päivän.

Oma asenne vaikuttaa kaikkeen. Sä voit itse tehdä elämästäsi sellaisen, kuin haluat. Kaikkeen et voi vaikuttaa, mutta paljon riippuu myös siitä, miten otat vastaan eteen tulevat asiat. Kaikki voi näyttää tosi kurjalta, mutta sillä hetkellä et välttämättä tajua, mitä hyvää siitä kaikesta myöhemmin voi seurata. Nykyään mä osaan jo miettiä vaikeuksienkin kohdalla, ettei kaikki tule aina olemaan huonosti. Ja että jokaisesta asiasta seuraa aina jotain hyvää. Aina, vaikka aluksi ei siltä tuntuisi.

Elämä on oikeesti kaunista. Hymyile, niin sulle hymyillään takas. Ota elämästä kaikki irti nyt, niin myöhemmin ei tarvitse katua tekemättä jääneitä asioita. Unelmoi, haaveile, tee unelmistasi totta. Mitä vaan voi tapahtua, kunhan vaan jaksaa uskoa.

/Housut Zara, paita Zoey, korkkarit ja hiuskukka H&M. Ja teidän päivää piristämässä mun hehkeä meikitön naama :--D

4 kommenttia :

  1. Totta. Pitää pitää unelmista kiinni ja etsiä keinoja mennä eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. On kyllä ihmeasento sulla tossa vikassa kuvassa??:D

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished