29. toukokuuta 2013

Ohje: Vaaleanpunaiset unelmamuffinit

Viime keskiviikon piknik tarvitsi jotain herkullista evästä, joten päätin leipoa muffineita -helppo syödä ja raahata piknik-paikalle. Halusin kokeilla jotain hieman erikoisempaa, ja niinpä törmäsin netissä pyöriessäni näihin suloistakin suloisempiin muffinseihin. Pakkohan näitä oli päästä testaamaan, ja makukin oli todella herkullinen! Namnam. Muffineiden valmistus oli todella nopeaa ja helppoa, joka mulle kiireisenä ihmisenä sopi paremmin kuin mainiosti.
Ja tässäpä tulis vielä ohje:

Ainekset taikinaan:
2 kananmunaa
1 dl ruokokidesokeria (käytin kyllä tavallista sokeria)
100 g sulatettua voita
1 dl jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Ainekset vaaleanpunaiseen kuorrutteeseen:
1 dl vispikermaa
2 rkl mansikanmakuista tomusokeria
1/2 tl vaniljasokeria

Koristeluun:
väriraesokeria tai koristerakeita

Sekoita munat ja sokeri keskenään esim. puuhaarukalla. Lisää sulatettu voi, jogurtti ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa toiseksi alimmalla ritilätasolla 15-20minuuttia. Anna jäähtyä.

Vaahdota kerma ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa mansikanmakuista tomusokeria. Pursota muffinien päälle ja koristele väriraesokerilla tai koristerakeilla.
_________

Ohjeen siis löysin täältä(klik) vaikkakin sovelsin sitä pikkuisen. Ohjeen mukaan muffinseja tulisi kymmenen kappaletta, mutta tein tupla-annoksen, ja muffinseja tuli siltikin enemmän -tarkkaa määrää en enää valitettavasti muista. Päälle sirottelin sydämenmuotoisia koristerakeita, ne olivat vaan niin suloisia. Muffinsit kyllä maistuivat (myös muille kuin mulle :D) joten suosittelen testaamaan! :)

2 kommenttia :

Blog Design by Get Polished