16. toukokuuta 2013

Pidä musta kii, älä päästä koskaan

Tänään aamulla lähdettiin Kaisun kans ajelemaan Kuopioon ostoksille. Oli aivan ihana sää ajella, mutta ilmastoimattomassa autossa parin tunnin matka oli lievästi sanottuna aika tuskainen. Lopulta päästiin perille, ja mukavasti ehti matkan aikana päänsärkykin alkaa.

Keksin kivan vaateyhdistelmän, jota en aiemmin ollut edes ajatellut! Jotenkin asu oli niin minua, ja viihdyin siinä paremmin kuin hyvin.

Asu koostui siis H&M:n pitsihameesta ja pallopaidasta. Pallopaitaa metsästin vuosi sitten kissojen ja koirien kans, se oli rakkautta ensisilmäyksellä!

Tänään poimin ensimmäiset leskenlehdet! Oli vaan niin ihanan kesäinen fiilis, aurinko paistoi ja kukat kukki. Kesä taitaa olla vihdoinkin täällä.

Hyvää kukkaa oli, nam!

Tuntemattomien ihmisten kommentit piristää välillä päivää uskomattoman paljon. Tänään Kuopion Matkuksen Seppälässä myyjä yhtäkkiä hipaisi käsivarttani ja kehui mun asukokonaisuutta, kuulemma olin hiuksenikin laittanut ihanasti ja näytin tosi nätiltä :) Kylläpä oli hymy herkässä sen jälkeen! Muutenkin oon sitä mieltä, että aina pitää antaa kehuja kun siihen on mahdollisuus. Sillä tavalla piristää varmasti monen ihmisen päivän, ja mikä toisikaan itselle paremman olon kun toisen aito ja onnellinen hymy.

Päivä oli aivan mahtava! Se ihana kesäfiilis, kun ei oo kiire minnekään. Ihanaa uutta musiikkia taustalla bemarin kiitäessä moottoritiellä. Enemmän tällaisia päiviä! Mukaan tarttui Matkuksesta hieman liikaakin ostoksia.. Ajattelin kasata niistä jonkinlaisen ostospostauksen, kunhan ehdin :)
Huomenna tulee sitten lopulliset yo-tulokset, iiiiiks! Saa nähdä milloin uskallan tulokset hakea.. Tulossa ois vissiin lämmin ja aurinkoinen päivä, ehkäpä huomenna vois jo ruskettuakin?

Kivaa loppuviikkoa kaikille! :)

18 kommenttia :

  1. On kyllä todella ihana asu! :) ja itse pohdin tässä samaa noitten yo-tulosten kanssa... Ehkä vaan meen heti aamusta ja itken sitten loppu päivän huonoja tuloksia XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) haha, toivottavasti sulle tuli hyvät tulokset! :)

      Poista
  2. Onpas ihanan tyttömäinen ja kiva asu :) ja oot kaunis !

    http://chesiaqua.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Ihana asu, ja täydellisiä kuvia :)! Oot nätti & pidän hiuksistas :3
    onko hame ostettu tän vuoden aikana? saattaisin ehkä haluta samanlaisen, eli löytyisiköhän kaupoista vielä? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! :) hmm mä ostin sen varmaan vuosi tai pari sitten, eli ei taida enää löytyä kaupoista :(

      Poista
  4. Voi että kun kuulostaa mukavalta päivältä :) Jään innolla odottelemaan ostos postausta. Mä ajattelin mennä kans huomenna ottamaan aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä se olikin! :) toivottavasti sait kivat rusketusrajat! :)

      Poista
  5. Toi asu on aivan älyttömän ihana ja nuo kiharat täydelliset! Super! :D

    http://riikaneleganssi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. oot tositosi kaunis+ sun vaatteet :3 rakastuin tähän blogiin+ liityin lukijaks:) !

    - sundagdreams.blogspot.fi

    käy toki kattoo myös mun blogi ja liity ihmeessä lukijaks jos nappas :) !

    VastaaPoista
  7. Joo onnea vaan sen ruskettumisen kanssa, makasin tänään auringossa monta tuntia eikä mitään tapahtunu... :< PS. ihan söpö asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä oon yrittäny kaks päivää ruskettua mutta hiukkasen heikolta näyttää.. :D thanks!

      Poista
  8. oi, sulla on tosi söpö ja persoonallinen tyyli ! jotenkin tulee ihan marilyn monroe mieleen :-D

    ▽ mischievousmixture.blogspot.fi

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished