21. elokuuta 2013

Kenkäkaunottaret sekä ulkoasumuutoksia

Tässäpä olisi kauan sitten lupaamiani kuvia mun uusista kengistä!

I-H-A-N-A-T !! Aivan unelmakengät!

Löysin nämä ihanuudet kesäkuussa Vaasan Biancon alennusmyynneistä, ja eihän näitä yksinkertaisesti voinut jättää hyllyyn pölyttymään! Aluksi hintaa näillä oli 79,95€, ja sitä summaa en kyllä olisi näistä pulittanut vaikka ihanat ovatkin. Biancossa oli kuitenkin "Osta 2, maksa 1" -tarjous, ja niinpä sain kahdet kengät yksien hinnalla!

Korkoa näissä on muistaakseni noin 14cm, mutta näillä on korkeasta korosta huolimatta todella hyvä kävellä. Plato kyllä auttaa asiaa paljon! Korko on suloinen ja erikoinen, eikä näitä ihan joka päivä tule vastaan kaupungilla, Kuhmossa varsinkaan haha :D Värikin on ihana, sopivan hempeä mun makuun. Ei näitä tule arkikäytössä varmaan pahemmin mun jalassa näkemään, mutta hienompiin tilaisuuksiin nämä on aivan mahtavat! Ei varmaan tarvitse sanoa, että miten paljon mä näistä tykkään!

Lisäksi blogi koki tänään hieman muutoksia. Sain lopultakin tehtyä uuden bannerin, ja muutin fonttikoon hieman isommaksi. Näillä mennään nyt ainakin jonkun aikaa, mutta jossain vaiheessa muutoksia tulee varmasti lisää. Omaan silmään tää uusi ulkoasu näyttää aikas kivalta!

Muttamutta, mitäs te tykkäätte uudesta ulkoasusta? Entäpä kengät, oikea unelma vai kammotukset?

48 kommenttia :

  1. Aivan ihana uusi banneri! Olet kaunis <3

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihan tyylikkäät. Mutta tuo sinun uus banneri on superihana!

    VastaaPoista
  3. toi uus banneri on kiva! myös noi kengät on huisin suloset :)

    http://sofiamalm.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tämä uusi ulkoasu on todella hieno <3 Rohkeet kengät kyllä :) Hienon väriset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Mäkin tykkään noiden väristä paljon :)

      Poista
  5. Ulkoasu on kivan syksyinen. Noita kenkiä tuijotin aika pitkään..mut kyllä ne sinun kengiltä näyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitti :D Nyt on kyllä hieman syksyisempi tunnelma blogissakin!

      Poista
  6. Uusi ulkoasu on I-H-A-N-A! Kengät sopii todella hyvin sinun tyyliin :)

    VastaaPoista
  7. noi että, noi kengät on ihan sun näköset! :3

    http://bitchitsrawr.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Hauskat kengät! Mutta eikö noilla ole kauhean vaikea kävellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ne näyttää siltä että ois, niin ei ole! :) Ne on monia muita korkkareita mukavammat jalassa, ja korkeasta korosta huolimatta kävely sujuu helposti! :)

      Poista
  9. Hauskat kengät ja banneriki on kiva. :)

    http://nukkanurkka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. tää blogin nimi on vaan niin ihana♥ noi kengät on hassut C: miten noilla pystyy edes kävelemään :o nätit kyllä ovat mut hassutxD

    http://im-gonna-live-my-life3286.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yllättävän hyvin, vaikka nuo muun vaikutelman antaakin! :D Ne on jalassa tosi mukavat, ja korko ei tunnu läheskään yhtä korkealta kuin näyttää :)

      Poista
  11. Tykkään kovasti uudesta bannerista. Se sopii hyvin sun blogiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos :) Kiva kuulla, että se sopii tänne :)

      Poista
  12. Kamalat kengät XD Ite en pistäisi jalkaani. Mutta tosi nätin väriset, sopii varmasti sulle:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah noi kyllä herättää paljon erilaisia mielipiteitä! :D Väri on kyllä munkin mielestä ihana :)

      Poista
  13. Aivan ihana banneri, oot söpö! :-)

    http://venla-h.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Voi mite ihana banneri ja täydellisen väriset kengät♥ (:

    notyouanyway.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. ihana tää blogin ulkoasu! ♥

    http://seethepeaks.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Oon monesti kattonut tuommosia kenkiä lehdessä ja todennut niiden olevan aivan kamalat. Nyt kun katoin nuita siun kenkiä, ne näyttikin kivoilta! Liekö väri, joka miellyttää silmää, vai mikä...

    Ihanan tyttömäinen ja muutenkin kivan oloinen blogi! :)

    http://rosevermella.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla! :) En minäkään aluksi ollut tällaisista niin innoissani, mutta lopulta tykästyin näihin kunnolla :) Kiitos!

      Poista
  17. Apua oon aina miettiny, miten hitossa tommosilla kävellään! :D
    Mutta onhan noi aika ihanat!

    www.sonjakorpela.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi helppoa, vaikka nuo kengät muun vaikutelman antaakin! :D

      Poista
  18. Oioi, banneri on superhieno! :) Ihana tunnelma ja oot niin kauniina! <3 Olin ihan kauhuissani, kun näin noi kengät: MITEN NIILLÄ KÄVELLÄÄN? :D Ne on tosi hienot ja väri on just sun tyyliin sopiva ja helppo yhdistää, mut eikö päkiät ala huutaa halleluujaa, kun noilla tassuttelee ensimmäisen kymmenen minuuttia? :O Okei, olen kateellinen, kun omat jalat aina muussaantuu kaikissa korkkareissa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emma! <3 Se on oikeesti tosi helppoa! :D Nuo on aivan mahtavat jalassa, ja tuntuu melkein siltä kun ei ois kenkiä ollenkaan! :) Ei oikeestaan tavallista enempää, kun loppujaan tuo korko ei oo kovin korkea platon takia :) Mulla kyllä toinen päkiä kipeytyy mistä kengistä tahansa :/

      Poista
  19. Että kelpais moiset kengät mullekin, mutta kaatuisin niillä samantien :D

    VastaaPoista
  20. uijui ku oot kaunis, ja kengät on kyllä aika kivan näköset :3

    amandameoww.blogspot.fi

    VastaaPoista
  21. Wouuu mitkä kenkulit!:o en varmaan ikinä pysyis pystyssä tollasilla:D ihanan olonen blogi sulla:):)

    http://mielikuvailua.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä kyllä pysyy yllättävän helposti pystyssä! :D Kiitos :)

      Poista
  22. Tosi suloinen banneri!

    http://lifewithjennq.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  23. Hui luuulisi että noilla kaatuu taaksepäin! Tosin on kivat ja erikoiset, musta on vaan vaikea uskoa että noilla olisi hyvä kävellä =D
    Sulla on jotenkin hempeä blogi (tarkoitan hyvällä)tosi harmoninen ja näyttää ihan sulta. Siis siltä millaisen kuva susta saa blogin perusteella.

    http://sillysali.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ne kyllä näyttää vähän siltä, mut oikeasti niillä on tosi hyvä kävellä! :)
      Voi, kiitos! :)

      Poista

Blog Design by Get Polished