29. joulukuuta 2017

BAD DAYS BUILD BETTER DAYS

Mulla oli melkein valmiina postaus siitä, mitä opin vuoden 2017 aikana. Vakaa aikomus oli julkaista se tänä aamuna, mutta aina ei elämä mene niinkuin toivoisi.

Tälle joululomalle on sattunut valtavasti haasteita. Tuntuu, että lähes jokainen meidän perheen auto on hajonnut. Vietän siis kaksi viikkoa Kuhmossa jossa olen myös "lomani" töissä, ja viime viikolla tänne saavuttuani ulkona satoi jäätävää tihkua niin, että autojen ovet jäätyi kunnolla kiinni. Mä revin bemarini ovea ihan tosissani, mutta en saanut sitä auki. Lopulta isä sai - listoineen päivineen. Uskomatonta. 

Jouluna oltiin enoni luona erilaisten aikataulujen vuoksi kolmella eri autolla. Joulupäivänä Esko lähti ensimmäisenä mun bemarilla pois, äiti ja isä koirien kanssa toisella avensiksella, ja viimeisinä lähteville mulle ja Kaisulle jäi perheen uusin avensis. Joka ei sitten lähtenytkään liikkeelle. Jarrut olivat jäätyneet, eikä auto liikkunut milliäkään. Luojan kiitos eno ei ollut vielä ennättänyt lähteä, ja sai jarrut toimimaan halon ja vasaran avulla. Kyllä hänelläkin kesti oma aikansa tuossa touhussa, enkä itse olisi edes tiennyt minne vasaralla ja halolla pitäisi hakata - olisi nimittäin voineet olla vanteet äitin autossa sen jälkeen mutkalla.

Joulupäivän iltana mentiin poikaystävän vanhempien luo. Puhalluksen takia poikaystävän autosta halkesi lähes virheetön tuulilasi puolen metrin (siis 50cm!!) matkalta. Voi terve. Keskiviikkona kävin serkkuni luona kylässä sekä ostamassa herkkuja torstain Baby Showereille. Kaupungilla huomasin, ettei kuskin oven kahva mene pohjaan; sinne oli mennyt jäätä väliin. Lisäksi jarrut alkoi laahata, ja sitä onkin kojetaulun valot enteilleet 2-3kk. Ne palaa aina miten sattuu, enkä jaksa niistä suuremmin stressata. Aiemminkin on ollut joku pieni anturi rikki, ja sen seurauksena varoitusvalot on palaneet ilman sen suurempia syitä. Autolle oli onneksi oven listan takia varattu huolto torstaille, jossa sitten selvisi että jarrupalat olivat kuluneet loppuun (jälleen.. vastahan ne vaihdettiin..) ja jarrusylinteri oli jumissa. En ole vielä ennättänyt autoani noutaa, kun on sattunut jo valtavasti muuta.

Ennen tätä päivää ollaan taisteltu myös sähköjen kanssa. Kuhmossa on aivan V A L T A V A S T I lunta, ja ollaan vietetty pari iltaa ilman sähköjä kun jonkin sähkölinjan päällä on milloin mitäkin. Ei tässä muuten mitään, mutta tosiaan eilen järkkäsin yllärinä ystävälleni Baby Showerit. Täällä valmisteltiin koti juhlakuntoon siskoni kanssa kynttilöiden ja taskulampun valossa, ja mun keskeneräinen muffinitaikina odotti 6-7h sähköjen paluuta. No, eivät palanneet, vaan saatiin muffarit leivinuuniin aiemmin. Juhlat oli pienimuotoiset mutta kivat; olin järkännyt pientä ohjelmaa, koristeita ja herkkuja. Tämänkin takia oli hermot todella kireällä, sillä vaikka otin täysin vastuun juhlien järjestämisestä, ei moni muu vaivautunut juurikaan vastaamaan koko suunnitteluryhmään. Mullakin on rajallinen aika Kuhmossa ollessani niitä järjestää jo töidenkin takia, enkä tiedä tulenko käymään täällä enää ennen kuin vauva jo syntyy. Yritin ottaa kaikkien aikataulut silti huomioon, mutta parhaat eivät ole vielä tähänkään päivään mennessä kommentoineet ryhmään mitään. Jouduin lukuisia kertoja kyselemään kuka tulee paikalle että osaan varata ruokaa, ja kuinka moni osallistuu odottavan äidin lahjaan. Niinkin ihana juttu kuin rakkaan ystävän vauvakutsut, ja voi olla monelle noin vaikeaa?! Olin valtavan kiitollinen niille muutamalle tyypille, jotka vastasivat sinne ja osallistuivat keskusteluun edes jollain tavalla. Olin repiä pääni irti näiden järjestelyiden takia, ja varsinkin ystävän puolesta siitä harmituksesta kun moni ei päässyt paikalle tai muutamassa tapauksessa vaivautunut tulemaan

Tää aamu oli kuitenkin kaiken huippu. Nyt oon jo rauhoittunut sen verran että pystyn itkultani kirjoittamaan, ja ajattelemaan järkevästi. Kun heräsin siskoni ja äitini ääniin, luulin että kello on 5 aamulla ja he ovat lähdössä töihin. Vilkaistessani puhelinta iski paniikki, sillä kello oli jo 11 ja äänet kohosivat. Isäkin oli herännyt yövuoron jäljiltä, ja selvisi että siskoni oli ajanut puuhun ja auto oli mennyt suhteellisen pahaksi. Puuhun, joka makasi pitkin pituuttaan keskellä tietä mäen takana. Puu oli kaatunut tielle niin ettei sitä voinut mitään kautta kiertää eikä huonon näkyvyyden takia ehtinyt mitenkään jarruttaakaan. Siskoni oli hyvin järkyttynyt, ja niin olin minäkin. Kuhmossa on jotain ihan käsittämätöntä teiden kunnossapito - siihen on jo totuttu ettei teitä aurata ennen kuin autot jää kinoksiin kiinni, mutta että puutakaan ei ole saatu siirrettyä pois. Voihan olla ettei sitä kukaan ole huomannut, mutta silti. Nyt sitten selvitellään että kuka on vastuussa autolle aiheutuneista vahingoista, ja kannattaako sitä edes korjata. Äiti soitti jo pari hyvin kipakkaa puhelua, kun kukaan ei tunnu ottavan vastuuta mistään tai tietävän asioista mitään.

Kaiken tämän härdellin keskellä jouduttiin tilaamaan meille ambulanssi, kun isällä alkoivat rintakivut. Isä vastusteli ensin kovasti, mutta kipu jatkui ja paheni, joten vaihtoehtoja ei ollut. Mä ahdistun ambulansseista aivan yli kaiken, ja valtavasta huolesta huolimatta meidän oli lähdettävä Kaisun kanssa viemään hänen autonsa avaimia hinaajalle, että auto saadaan pois tieltä. Kotiin palatessamme ambulanssi oli vielä meillä, ja tutkimusten jälkeen mitään akuuttia ei löytynyt. Mikä helpotus ja onni. Isä lähti kuitenkin vielä ambulanssilla tarkempiin tutkimuksiin, ja mä odottelen kotona kutsua hakemaan häntä. Ihan valtava huoli ja pelko kaikesta ja kaikista tällä hetkellä. Kun kaikki lähtivät kotoa, mulla alkoi vaan ihan hysteerinen itku kun kaikki tämä paha olo ja pelko purkautui. Pelko läheisten menettämisestä tai siitä että jotain pahaa tapahtuu heille on kaikkein pahinta.

Pahoittelut valtavasta avautumisesta, tämä teksti on kirjoitettu suuren tunnemyrskyn vallassa. Mutta tämä helpottaa, ihan oikeasti helpottaa. Saa purkaa ajatuksensa ja jäsennellä kaikkea tapahtunutta. Kiukkua, ahdistusta, pahaa oloa. Kaikki ongelmat autojen kanssa tuntuu tämän päivän pelkojen jälkeen hyvin pieniltä ja merkityksettömiltä. Oon niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että sisko ja isä ovat kunnossa. Muistakaa rakastaa, joka hetki. 

12 kommenttia :

  1. Toivottavasti kaikki menee loppujen lopuksi hyvin ❤
    (tää on kai eka kerta kun sun blogiin kommentoin, vaikka oon varmaan 2 vuotta jo lukenut.:O Tää teksti sai nyt vaan ajattelemaan myös omia vastoinkäymisiä ja näkemään ne eri kulmasta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt vaikuttaa siltä että ihan säikähdyksellä selvittiin :) Toivottavasti isän kivut eivät palaa takaisin, ja saataisiin vielä siskon auto kuntoon. Materia on aina materiaa, mutta tärkeintä että ihmiset on kunnossa.

      Olipa ihanaa että nyt kommentoit, ja kiva että tämä postaus herätti ajatuksia <3 Ihanaa uutta vuotta sinulle! :)

      Poista
  2. Oi kamala, mikä päivä teillä on ollu:( onneksi kellekään ei sattunut mitään vakavempaa<3 pitäisi tosiaan muistaa rakastaa, ihan joka hetki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, sano jo muuta :/ Onneksi ei, siitä oon todella onnellinen ja kiitollinen.

      Poista
  3. Voi ei :( ♥ Joskus vaan tuollaisten surkeiden sattumusten sarja tuntuu jatkuvan päivästä toiseen, ja varsikin huoli omista läheisistä on aina kaikista kamalinta :( Toivottavasti kaikki on jo hyvin (ja autotkaan ei enää reistailisi!) ♥ Kirjoittaminen on kyllä todella terapeuttista ja auttaa jäsentelemään omia ajatuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuntui ettei huono onni ota loppuakseen.. Tänään ei onneksi ole sattunut muuta pahaa kuin että sähköjä ei taaskaan ole :D Siinäkään ei ole mitään uutta. Mutta huoli omista läheisistä on kaikkein pahinta, on ihan hirveää pelätä että heille sattuisi jotain. Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  4. Hitto miten pahaa onnea..:/ Mä toivon että siellä pian alkaa tuo paha onni lähteä, jospa vuosi 2018 kohtelee teitä hyvin <3 Oon todella onnellinen että siskosi ja isäsi on kunnossa, kuten jo sulle sanoin. Läheisen menetys ja menetyksen pelko ovat raskaimpia ja pahimpia mitä tiedän ja itsekin pelkään eniten:( Tsemppiäa ja halauksia kaunokainen, ihanaa vuoden vikaa viikonloppua muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep :( Kiitos Kata murunen <3 Eiköhän tämä tästä, tänään on ollut jo parempi päivä kaiken suhteen! Niin ovat, ja tiedän että sinä ihan todella tiedät sen. :( <3

      Kiitos sullekin tsempeistä ja ihanasta kommentista, nauti sinäkin vuoden vikasta viikonlopusta! Pus <3

      Poista
  5. Sulla on ollut kyllä paljon huonoa onnea nyt viime aikoina :( Toivottavasti nyt rauhottuisi ja voisit rennoilla mielin viettää uutta vuotta! :) Mäkin säikähdin sun puolestasi, kun näin Facessa päivityksen :/ Onneksi mitään tuon pahempaa ei käynyt, vaikka toikin tietenkin pelottavaa. Tsemppiä vielä Jenni!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu, hieman vähempikin huoli ja stressi riittäisi. Kiitos Niina, ihana kun kommentoit sinnekin <3 Se lämmitti mieltä kovasti <3 Onneksi selvittiin säikähdyksillä molemmissa tapauksissa. Kiitos vielä kaikesta, olet kultainen <3

      Poista
  6. Ompas tosiaan ollut huonoa tuuria teillä! Toivottavasti kaikki menee kohta jo paremmin eikä tarvisi olla niin huolissaan koko ajan jostain! Tsempit sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, huh. Menee varmasti, tälle viikolle on vain sattunut paljon kaikkea :/ Onneksi säikähdyksillä selvittiin noissa molemmissa tilanteissa, ja kaikki on nyt hyvin. Kiitos paljon <3

      Poista

Blog Design by Get Polished