14. tammikuuta 2018

STREETS OF VALLETTA + COMINO CAVES | MALTA

Vuoden vaihtumisen jälkeen pyörii haaveissa myös muutama matka tulevalle vuodelle. Niistä haaveillessa törmäsin vielä julkaisemattomiin otoksiin minun ja  Emilian viime toukokuun Maltan reissulta, ja nämä olivat omiaan nostattamaan reissukuumetta entisestään. Oon käynyt Maltalla kaksi kertaa, ja lähtisin milloin vain uudestaan! Kauniit rakennukset, turkoosi vesi, lämpö, hyvät shoppailumahdollisuudet, upeat maisemat ja rannat.. Malta on vaan niin  Me päästiin lomallamme tutustumaan sopivasti ranta- sekä kaupunkielämään, eli ihan täydellinen paketti kaikkea. 

Nyt tekin pääsette tämän postauksen kautta fiilistelemään viimeisiä kuvia Maltalta! Pikkuisella kujalla otetut kuvat minusta ovat Vallettasta, Maltan pääkaupungista. Lisäksi pääsette seuraavien kuvien myötä kanssani tutkimaan speedboatilla Cominon upeita kallioita ja luolia! Pari kuvaa on lipsahtanut mukaan myös St. Juliansin kaupungista. 

En myöskään tule koskaan unohtamaan sitä, miten poltin ihoni tuolla pahemmin kuin koskaan, ja jouduin apteekista hakemaan voidetta pahoin tatuoinnin kohdalta palaneelle iholleni.. Tuon kohdan voi rintakehästäni osittain nähdä noista kujalla otetuista kuvistakin. 

Tulevalle vuodelle 2018 varattiin jo syksyllä ystävieni kanssa (koko 10 tytön porukka, huhuh ;) ) matka Espanjan aurinkoon toukokuulle, jolloin juhlitaan samalla toivottavasti edes osan meistä valmistumista. Lisäksi mahdollisesti jo keväämmällä tehdään yksi matka, kunhan asiat sen suhteen hieman selkenee. Odotan niin matkustelua, aurinkoa, rentoutumista ja sitä fiilistä, jonka vain matkustaessa saa ♥ 

Millaisia matkoja sinun tulevaan vuoteesi kuuluu, tai millaisista matkoista haaveilet? 

10 kommenttia :

  1. Tuo asu on aivan täydellinen<3

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi, mä poden kauheeta matkakuumetta ja nää saa mut itkemään:D Toivon että keväällä pääsisimme johonkin niin kuin oli suunnitelmissa, mutta yllättävä auton huolto sattui just tähän ja miehellä on auton vaihtokin haaveissa, pyh:D Kuvat ovat todella ihania ja tunnelmallisia, olet upea <3 Ihana että sulla on jo yks matka tiedossa ja toista vielä suunnittelette, ah unelma<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule sama täällä :D Voi ei, onpa ikävää että teillä auton huolto osui tähän saumaan :( Se kuitenkin aina vie mukavasti pennosia.. Jospa matkakassa ei kokonaan kuitenkaan haihtuisi ;)

      Kiitos muru <3

      Poista
  3. Oii ihania kuvia!<3 Tuonne kelpaisi kyllä lähteä nyt! Ollaan aina välillä puhuttu Maltasta, ehkä sinne voisi joskus lähteäkkin? :) Näyttää niin upealta paikalta. Ja vau Jenni sä oot kaunis!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäsit :) Ja voi kyllä, lähtisin itekin niiiiin mielelläni. Ja kiitos kehuistakin <3

      Poista
  4. Ai ettää, mä en kestä näitä meidän reissukuvia!<3 Tulee ihan hirmunen ikävä Maltaa, meijän reissuja ja sua varsinkin!♥ Tekisin mitä vaan et saisin nyt töistä vapaata ja pääisisin tonne noihin maisemiin :')
    Ja noi sun asukuvat noilla kujilla, kaunis ku mikä :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä minäkään! <3 Voisin sanoa just nuo samat sanat sulle, ja mullekin kelpais matka nyt melkeinpä minne vaan :) Ja hei; oli hyvä kuvaaja ;)

      Poista
  5. Onpa sulla ihana blogi, ihania kuvia ja ihana toi viitta!! <3

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished