4. helmikuuta 2018

TARINA NIMEN TAKAA - LUMIN VAUVAKUVAT

Heipat sunnuntaihin! ♥ Tänään tulin jakamaan teille Lumin vauvakuvia sekä kertomaan, miten päädyimme antamaan pienelle nimeksi Lumi. 

Juuri äsken paijailin vauvaa sylissä, ja tosiaan "vauva" täyttää ensi viikolla jo 8 kuukautta, eli ei ole mikään ihan pieni vauva enää.. Vaikka Lumi on kasvanut näistä kuvista jo valtavasti, on se silti mamman pieni sylivauva ikuisesti! Lumi alkaa hiljalleen olla täysikasvuinen kooltaan, vaikka toki painoa ja jäntevyyttä hieman voi tulla lisää. Juuri äsken näpytellessäni konetta sohvalla Lumi tuli makaamaan rintakehän päälle pörröisen turkin peittäessä näkyvyyden koneelle tehokkaasti. Lumi haluaa aina olla sylissä tai lähellä, eikä mitään voi nykyään tehdä yksin. On jotenkin uskomatonta, kuinka paljon eläintä voikaan rakastaa. Lumi on yksi tärkeimmistä osista meidän arjessa, ja vaikka koiran omistaminen on välillä työlästä, se antaa aivan valtavasti. Päivääkään en vaihtaisi pois. 

Ja mikä mua suuresti naurattaa, on se miten varsinkin mummut on höpsähtäneet Lumista :D Äitikin soittelee harva se päivä mulle että mitä Lumille kuuluu, ja saisiko mummu jutella sille.. Leluja Lumille satelee jatkuvasti joka suunnalta ;) Myös meidän isä, joka on vannoutunut metsästyskoirien omistaja, silittelee Lumia hellä katse silmissään ja kehuu kuinka suloinen Lumi on. Jotenkin maailman hellyttävintä. 

Miten me sitten päädyttiin nimeen Lumi? Mulle oli alusta asti selvää, että haluan pennulle jonkin kauniin ja hempeän nimen. Etsin netistä paljon listoja koirien nimistä jo monta vuotta sitten, kun koirahaaveet olivat suurimmillaan. Listasin sieltä omat suosikkini, joten siihen listaan oli hyvä palata. Olin siis haaveillut koiran ostosta jo vuosia, ja rotukin oli pitkälti rajattu. Aiemmin mulla ei ollut mahdollisuutta ottaa koiraa, mutta yhteen muuttaessamme toinenkin osapuoli lämpeni heti ajatukselle koiran hankinnasta. Yhdessä pohdittiin rotua ja pyöriteltiin paljon nimivaihtoehtoja, ja mietittiin mikä olisi juuri meidän pallerolle se kaikkein sopivin. 

Mun listalla oli paljon ns. oikeita vaihtoehtoja, sekä niitä hupsumpia kuten Pumpuli, Hattara, Vanilja.. Ja pitkään me puhuttiinkin Hattarasta. Poikaystävä nauroi jo viime keväänä, ettei koskaan kehtaisi lenkillä kutsua koiraa Hattaraksi :D Mutta kuitenkin me sitten puhuttiin koirasta pitkään Hattarana ennen pennun löytymistäkin, ja vielä pitkään sen jälkeen monella taipui suu Hattaraan. Se jotenkin juurtui tosi syvälle, ja vaikka alussa olikin vain vitsi, me harkittiin sitä jossain vaiheessa tosissaan.

Moni lähipiiristä alkoi jo sanoa että antakaa ihmeessä nimeksi Hattara, kun olette siitä niin pitkään puhuneetkin. Nimi on kuitenkin hieman turhan pitkä ja epäkäytännöllinen, joten päädyttiin siihen että voidaan käyttää sitä ns. toisena nimenä tai hellittelynimenä.

Lopulliset vaihtoehdot meillä olivat Lumi, Lempi ja Hilla. Hilla on pitkään ollut yksi ihan lemppareista niin ihmisten kuin koirienkin nimien suhteen, mutta koska ystäväni Viivin koira on Hilla, rankattiin se listalta pois. Lopulta sitten pennun saatuamme päätettiin, että Lumi tämä on. Vauva oli ihan Lumin näköinen! Kenties turkin värilläkin oli osuutensa siihen, miksi edes harkittiin Lumia nimeksi ;) Lumi on mielestäni todella kaunis, hempeä ja pehmeä nimi, joka taipuu suussa kivasti. Voin sanoa, etten voisi olla tyytyväisempi nimivalintaamme. 

Ollaan myös puhuttu siitä, että olisi ihana hankkia Lumille koirakaveri joskus 1-2 vuoden sisään. Niin että koirat olisi melko samanikäisiä ja saisivat seuraa toisistaan. Mutta vaikka Lumi on todella seurankipeä, ei se tee yksin ollessaan piruutta. Aika usein meillä on vielä pentuaitaus silloin käytössä, ja Lumi saa leluja ja luita joiden kanssa touhuta yksin ollessaan. Mun tän hetkinen ajatus on, että Lumin koirakaveri tulisi olemaan maltankoira nimeltä Lempi. Lumi ja Lempi kuulostaa jotenkin hirveän ihanilta yhdessä, ja ääntyvät kauniisti suussa. Maltankoira oli meidän toinen vaihtoehto jo viime syksynä, ja yksi suurimmista eroista näiden rotujen välillä taitaakin olla turkki. Molemmilla roduilla turkinhoito on kuitenkin vaativaa, mutta maltankoiralla me todennäköisesti pidettäisiin turkki lyhyenä. Lumikaan ei ole näyttelykoira ja tuskin siitä sitä tuleekaan, niin ollaan aika reippaasti siistitty turkkia tarpeen vaatiessa, jotta se ei esimerkiksi jaloista ja kainaloista takkuuntuisi niin pahasti. Mutta tosiaan koirahaaveet on vasta haaveita, ja sitten joskus tulevaisuudessa näkee millainen koira meille tulee, jos tulee. Toki mies haluaisi sitten oman metsästyskoiran jossain vaiheessa, ja nimi olisi hänen toiveestaan joko Mestari tai Päällikkö ;)

Vaikka toisaalta on hieman ikävä tuota pentuaikaa, kun toinen oli ihan pieni, on moni asia helpottunut noista ajoista. Lumista on tullut hirmuisen fiksu ja kiltti, ja se juoksee aina innoissaan vastaan kun tullaan kotiin ja haluaa antaa paljon pusuja. Ihan jokaiselle. Lumi tykkää kaikista ja kaikesta, vaikka joskus lenkillä pimeästä ilmestyvät hahmot voivat hieman pelottaakin. Hän on jotenkin aivan uskomattoman iloinen ja vilpitön ilmestys, joka jaksaa läsnäolollaan ilahduttaa päivä toisensa jälkeen. Ollaan opetettu, että kaveri saa hypätä sohvalle syliin luvan saatuaan, ja usein hän komeasti loikkaakin suoraan naamalle :D Jos itkettää, Lumi on aina nuolemassa kyyneleet ja tulee syliin lohduttamaan. Vaikka Lumi onkin aika vintiö ja keksii milloin mitäkin saaden meidät välillä raivon partaalle, on se maailman rakkain pieni pallero.

Ihanaa sunnuntain jatkoa 

14 kommenttia :

  1. Ompa hän suloinen ja niin ihanan kuuloinen koira ♥ Kauhea koirakuume itselläkin ja olisi niin ihanaa ottaa pieni pallero tännekin, mutta välillä ollaan se 12h töissä, joten meidän elämäntilanteeseen ei kyllä koira sopisi :/ Mutta ehkä sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain <3 Hän on kyllä maailman ihanin ja rakkain! No joo, aina kannattaa miettiä just oman elämäntilanteen mukaan, että onnistuuko lemmikin hankinta. Meillä oli siitä onnekas tilanne että mulla oli onneksi juuri Lumin tulon aikoihin hieman vähemmän töitä, niin se helpotti alkua :) Mutta tosiaan ehkä sitten joskus teillekin, ja onneksi on muitakin lemmikkejä kuin koira! :)

      Poista
  2. Voi kun toinen on niin suloinen!♥ Mullakin on kamala koirakuume - ollut jo aika pitkään. En vaan millään voi ottaa tällä hetkellä koiraa.. Pitää malttaa ainakin odottaa, että joskus muutan isompaan asuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on <3 Tiiän kyllä hyvin tuon tilanteen haastavuuden, mäkin nimittäin sain haaveilla koirasta monta vuotta ennen kun tuli mahdollisuus koiran hankintaan :( Mutta tsemppiä odotukseen, joku päivä se palkitaan <3

      Poista
  3. Meidän alle 3-vuotias sai tästä VALTAVAN koirakuumeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi :'D Mutta hei, se on hyvä kuume se ;)

      Poista
  4. Oiii kyllä oli ihanaa luettavaa <3 Lumi on nimenä just aivan ihana ja käy täydellisesti tälle suloiselle valkoiselle karvapallolle! Oli aivan ihana lukea kuinka päädyitte Lumi nimeen ja nimenomaan se mitkä muut nimet teillä oli vaihtoehtoina.

    Mä ootan kyllä sitä aikaa kun mekin otetaan miehen kanssa sit koira 8) Ehdottomasti chihuahuan haluan, mies sanoi alussa ettei todellakaan chihua, mutta hän on alkanut pikkuhiljaa jo lämpenemään sille rodulle kun meilläkin on tuo meidän perheen chihu aika useasti täällä ja kylläpä hän sitä paijaa ja pusuttelee koko ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata <3 Niin kyllä sopii, oon niin tyytyväinen tuohon nimeen :)

      Mä voin niin kuvitella juuri chihun sulle ja teille ;) Kiva että N:kin on alkanut rodulle lämpenemään, niin jossain vaiheessa saatte sun haaveen toteutumaan <3 Ihanaa viikonjatkoa!

      Poista
  5. Äääw mikä suloisuuspakkaus!😍 Kaunis nimi ja mukava kuulla tarinaa, kuinka päädyitte tuohon nimeen.:) Rapsutuksia sinne!🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös ookin <3 Kiitos palautteesta ja rapsutuksista! :)

      Poista
  6. Niin söpöjä kuvia Lumista <3 Etenkin tuo viimenen on just sellanen, että "mie oon niin kiltti, että kaikki haluaisi minunlaisen koiran" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma :) No jep, Lumi kyllä esittää parhaansa mukaan kilttiä ;D Haha!

      Poista
  7. Niin suloisia kuvia, etenkin tuo toinen ja kolmas! Saatoin rakastua Lumiin ihan ensisilmäyksellä *_* ♥ Hän on oikein kunnon sydänten viejä, aivan ihana tarinakin vielä!

    Minäkään en vaihtaisi ikinä niitä 16 ja puolta vuotta, jotka sain viettää oman kissani kanssa. Onhan elämä välillä vaikeaa lemmikin kanssa, mutta kyllä heistä tulee kaikesta huolimatta, ensihetkestä asti, aivan mielettömän tärkeä osa elämää. Minäkin rakastuin kissaani, Sessiin, ensisilmäyksellä - ja sain olla osa hänen elämäänsä hänen kuolemaansa asti.

    Enkä oikeasti vaihtaisi niitä vuosia mihinkään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi-Stina <3 Hän on ihan hurjan suloinen kyllä, moni on rakastunut häneen aika nopeasti ;)

      Oi, mä niin tiedän tuon fiiliksen. Meilläkin on perheessä aina ollut koiria, ja vaikka niistä on vaikea ollut luopua, niin en hetkeäkään vaihtaisi. Ne on niin valtavan rakkaita perheenjäseniä. Toivon että meillä on Lumin kanssa edessä lukuisia ja lukuisia yhteisiä vuosia. Kiitos kun kommentoit ja jaoit omat kokemuksesi <3

      Poista

Blog Design by Get Polished