3. huhtikuuta 2018

MIKSI KAIKKI ON AIKA KIVAA JUST NYT

Havahduin äsken kiireisen päivän jälkeen suihkussa yllättävään, lumoavaan onnen tunteeseen. Oon juossut tänään pää kolmantena jalkana; käynyt aamupäivän töissä, kerännyt koko graduni aineiston, käynyt kotona syömässä ja ulkoiluttamassa Lumin, tehnyt yliopistolla gradua, käynyt terapiassa, käynyt kunnon ruokaostoksilla miehen kanssa, nukkunut päikkärit ja tarkastanut ruotsin kokeet. Ei todella mitään ruusuilla tanssimista, mutta silti tunnen itseni hyvin onnelliseksi. Miksi?

Ja kiitos  Miinalle postausideasta, hänen postauksensa muutama päivä takaperin innoitti minuakin kirjoittamaan tämän hetken onnen aiheita 

♥ Kaksi mahtavaa työpaikkaa. Vaikka välillä oon stressaantunut töiden määrästä, oon maailman onnekkain saadessani olla kahden mahtavan työyhteisön jäsen. Mulla on valtavan ihanat työkaverit, ja erityisesti kaupan tyyppien kanssa ollaan tunnettu jo monta vuotta. Sieltä on löytynyt niitä läheisempiä tyyppejä, ja lähes jokaisen kanssa voi höpistä niin iloista kuin joistakin suruista tai huolistakin. Viikonloppuna töissä sain tästä hyviä muistutuksia. Lisäksi mulla on mahdollisuus jatkaa kesän ajan töitä kaupassa, jossa joustetaan syksyllä mun oman alan töiden löytymisen kanssa. 

♥ Rakkaat läheiset, maailman paras tukiverkosto. Tiiättekö, mulla on vaan ihania tyyppejä ympärillä. Törmäsin tänään kaupassa käydessäni ihanaan kaveriini, jonka kanssa höpöteltiin pitkästä aikaa edes hetki. Hymy tarttuu kummasti, ja pieni juttutuokio piristää valtavasti. Mulla on maailman ihanin ja rakkain perhe, poikaystävän perheestä on tullut mulle läheinen ja heidän kodistaan mulle toinen koti. Mulla on maailman ihanin pikkusisko, jonka kanssa ymmärretään toisiamme ilman sanojakin. Mulla on paljon tuttuja ja kavereita, ja kourallinen läheisempiä ystäviä joille jakaa kaikki asiat, ne syvimmätkin kipukohdat. Oon joka ikinen päivä onnellinen ihmisistä, jotka mulla on ympärilläni. 

♥ Gradun ja opintojen eteneminen. Uskomatonta mutta totta, voisin melkein sanoa gradun olevan hyvällä mallilla. Ottaen huomioon, että ihan todella aloitin tekemään sitä viime viikolla.. Sivuja on nyt kaikkiaan noin 30 teoriaosuutta, aineisto kerätty ja huomenna graduohjaajan tapaaminen. Joskus tuntui ettei siitä koskaan tule valmista, ja vaikka paljon onkin tekemättä, mulla on valtava luotto siihen että saan sen kevään aikana tehtyä! Vaikka mun työtahti on ihan kreisi välillä, niin musta on tähän. Oon aidosti kiinnostunut aiheestani (sukupuolistereotypiat ja sukupuolten välinen tasa-arvo näin tiivistetysti) ja sormet syyhyää päästä tekemään työtä eteenpäin ja saada homma alta pois. Opintopisteitä ropisee mukavasti ja maisterin tutkintoon vaadittavat opintopisteet on jo mukavasti paukkuneet, ja mulla on muita koulujuttuja kolme ihan pientä ja lyhyttä kirjallista tehtävää enää! Hullua!

♥ Tulevaisuudesta haaveilu. Siinä missä valmistuminen lähenee, musta tuntuu että mulle koittaa tietynlainen vapaus pian. Vaikka oon tyytyväinen nykyhetkeen, rakastan töitäni ja kiire pitää minut elossa ja liikkeessä, odotan yli kaiken sitä, että saan keskittyä yhteen työhön ja loppu on vapaa-aikaa. Mä en oikein muista mitä kunnon vapaa-aika on, joten odotan sitä, että jo syksyllä mulla on kenties aikaa harrastaa liikuntaa, neuloa, lukea ja leipoa! Tehdä niitä juttuja, joista niin nautin, mutta joille ei tällä hetkellä ole aikaa. Itse oon toki valintani tehnyt eikä kukaan pakota mua tekemään kahta työtä, mutta pian helpottaa. Tämänkin takia oon innoissani tekemässä gradua valmiiksi. Lisäksi poikaystävä väläytti ideaa omistusasunnon hankkimisesta, ja vaikka asia ei olekaan vielä ajankohtainen, on siitä ihana haaveilla ja alkaa asiaa hiljalleen yhdessä suunnitella. Maailman kaunein ajatus.

♥ Tulevat matkat. Kuten oon aiemmin kertonut, lähdetään toukokuun lopussa tyttöjen kanssa kymmeneksi päiväksi Espanjaan. Siinä on mulle takaraja saada gradu palautettua. Vaikka hirvittää, niin eiköhän kova työ palkita. Oltiin suunniteltu loppukesäksi miehen kanssa Dubain reissua, mutta mun työkuvioiden ja pelkästään oman alan hommiin siirtymisen vuoksi aikataulut on niin auki, että päädyttiin siirtämään reissu syksylle. Ehditään myös kerätä rahaa kunnolla, ja suunnitella reissua! Oon niin innoissani :)

♥ Lumi. Meidän koira vaan on maailman ihanin. Rakastan sitä aivan yli kaiken, vaikka se onkin välillä maailman ärsyttävin pikku pirulainen. Sitä tunnetta ei voi selittää, kun toinen aamulla ensimmäisenä nuolee varpaita tai seuraa vessaan mukaan, tai kotiin tullessa haluaa väkisin syliin. Maailman rakkain pikku otus. Agilitystä on tullut meille molemmille ihana harrastus, josta ihan todella nautitaan ja jota odotetaan.

♥ Kevät. Vaikka lunta on tullut ihan käsittämätön määrä Pohjois-Karjalassa (ja Kainuussa sitä vasta viikonloppuna tulikin :DD), on luvassa auringonpaistetta ja plussakelejä! Jejejej! Oon niin innoissani, kyllä kevättä on jo kaivattukin. Tuntuu että tänä talvena oon nähnyt monin verroin enemmän onnettomuuksia kuin aiempina vuosina, ja uskon sen osittain johtuvan pitkälle jatkuneesta talvesta ja huonoista keleistä. Kevään myötä päästään myös viimein laittamaan meidän terassi kevätkuntoon, kunhan nuo valtavat kinokset takapihalta sulavat.

♥ Tulevat lähiajan suunnitelmat. Mulla on perjantaina synttärit, ja varasin aamuksi itselleni hieman hemmottelua kasvohoidon muodossa. Lisäksi saan perheeni kylään viikonloppuna, jo heillä on aikakin tulla katsastamaan meidän koti! Seuraavana viikonloppuna on kauan odotettu Indiedays Inspiration Weekend, jota ennen mennään perjantaina siskoni kanssa kuuntelemaan Antti Tuiskua Ouluun. Katsotaan miten tämä kuvio järjestyy, tuntuu aika hurjalta ajaa vuorokaudessa Joensuu-Kuhmo-Oulu-Kuhmo-Joensuu ja heti lauantaina aamulla lähteä Helsinkiin :D

♥ Maailman paras kumppani. Mitäpä tähän lisäämään. Alkuvuosi oli kamala, eikä ne haavat varmasti hetkessä parane. Kuitenkin nyt on helpompi hengittää ja olla, elää normaalia elämää. Katsoa yhdessä tulevaan. Nukuttiin tänäänkin päikkärit sylikkäin, ja olin maailman onnellisin nainen. Kun terapiassa kyyneleet valui poskilla, otti toinen minua kädestä kiinni. "Jos te tästä selviätte, ei mitkään tuulet heiluta teitä", totesi ystäväni tammikuun alussa. Tällä hetkellä musta tuntuu että hän oli niin oikeassa, sillä nyt ollaan yhdessä vahvempia kuin koskaan, ja arvostetaan toisiamme enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen joka ikinen päivä onnellinen tuosta rinnallani kulkevasta hupsuttelijasta, jonka kanssa ollaan kuin luodut toisillemme. Siinä on ihminen, joka ihan todella hyväksyy minut kaikkine vikoineni eikä halua vain hyviä puoliani, ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. 

helmineule, hame, takki Zara
baker boy -hattu Gina Tricot

Mietin pitkään kirjoittaisinko Nizzan matkan kohokohtia ennen tätä postausta, mutta nyt olen hyvin onnellinen että oksensin tämän onnellisuuden blogiin nyt. On niin keveä ja rauhallinen olo. Toinen nukkuu jo, ja mulla on kokeiden tarkistamisen jälkeen pieni hetki omaa aikaa blogin ja Greyn anatomian parissa. Oon niin onnellinen just nyt.

Mitkä jutut tekee sun elämästä just nyt kivaa? 

18 kommenttia :

  1. Sinä ihana <3 oot kaiken onnellisuuden anssinnut! Haleja sun viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas, olet niin ihana <3 Haleja sinnekin! Onneksi kohta nähdään :*

      Poista
  2. Apua, miten ihana postaus❤️ Tuli niin hyvä mieli siun puolesta. Ja tuo asu yhistettynä tuohon hattuun on aivan nappivalinta! Näyttää todella hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Kiva että tykkäsit postauksesta ja asusta :) Asusta en aluksi ollut ihan varma, mutta yllättävän kiva siitä tuli!

      Poista
  3. Ihana onnellisuusryöppy tuli, oon todella onnellinen sun puolestasi Jenni rakas <3 Aivan ihana nähdä että sulla on kaikki hyvin :) Asussa on jotain kevätviboja vaikka lunta näkyykin hurjana, todella kaunis look <3 Tuli muuten todella hyvä mieli kun luin tämän sun postauksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olet ihana, kiitos kauniista sanoista <3 Tulee tarpeeseen, että kaikki on pitkästä aikaa oikeasti hyvin. Kiitos kehuistakin <3 Innolla odotan myös niitä oikein keväisiä lookkeja sekä itseni että muiden päällä! Kiva että tästä postauksesta tuli hyvä mieli, se oli tarkoituskin :)

      Poista
  4. Aivan ihana postaus, itekin tulin tosi onnelliseksi tätä lukiessa<3 oon onnellinen siitä, että mun rakas ystäväni saa kokea noin ihania fiiliksiä ja että sulla on kaikki kunnossa :')
    En malttais oottaa gaalailtaa enää ja sitä et päästään vaihtaan kuulumisia!!<3 :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ebe rakas <3<3 Oot ihana. En minäkään malta odottaa, onneksi se jo pian koittaa <3

      Poista
  5. Niin ihana postaus!😍😍 Onni huokuu tekstin läpi ja saa täälläkin päässä hymyn huulille..:) Pystyn samaistumaan tuohon tietynlaisesta kiireestä syntyvään draiviin ja saavutusten ylittämisen jälkeiseen olotilaan, itsekin huomaan olevani liekeissä, kun pääsee tekemään kovasti töitä jonkun asian eteen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria <3 Ihanaa että sielläkin syttyi hymy huulille tän myötä, sitä halusinkin! :) Se on kyllä niin totta, kiireessä saa vähän potkua perseelle ja hommat hoituu sukkelammin, ja sitä seuraava fiilis on MAHTAVA! ;)

      Poista
  6. Voi miten kiva kuulla, että sulla menee hyvin! :) Ihana myös kuulla, että olette taas onnellisia poikaystäväsi kanssa!♥ Super kivaa kevättä sulle!♥ Nauti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Kaikki on onneksi kääntynyt parhain päin, ja toivon koko sydämestäni että saan nauttia tästä onnesta. Ihanaa kevään jatkoa sullekin <3

      Poista
  7. Voi vitsit ihana kun sait mun blogista inspiraatiota tähän! Ja pystyin kyllä niin samaistumaan todella moneen kohtaan sun kans tässä! <3 oot taas niin upea näissä kuvissa, voisin varastaa ton sun hameen ;) ja ihanaa huomista synttäripäivää ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, kiitos vaan itsellesi inspiraatiosta ;) <3 Kiitos kehuista ja synttärionnitteluista ja ja ja kaikesta :) <3

      Poista
  8. vau miten upeat kuvat taas :)!

    VastaaPoista
  9. Tämä oli aivan ihana postaus ja toi kyllä mullekin hymyn huulille ♥ Mä olen niin onnellinen sun puolesta! Muistan myös, kuinka alkuvuonna kerroit voivasi huonosti ja kun nyt huomaan, miten hyvin voit, en voi muuta kuin lähettää virtuaalihalin sen vuoksi. Onneksi yleensä kaikella on tapana järjestyä, vaikkei se hetkessä tapahtuisikaan ♥

    Ihania kuvia, tuo ensimmäinen on kyllä niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Kiva että tykkäsit ja tämä hymyilytti! :) Oot kyllä aivan ihana ja saat myös mut jatkuvasti hymyilemään kommenteillasi <3 Lähetän sulle halin takaisin <3 Kaikki järjestyy aina jotenkin, se on ihan varmaa. Kiitos kovasti kehuista ja kauniista sanoistasi <3

      Poista

Blog Design by Get Polished