25. kesäkuuta 2018

KUN JAKSAMINEN ON KOETUKSELLA

Kun kirjoitan tätä, on mun olo tyyni ja hyvä. Rauhallinen. Tultiin eilen illalla Joensuuhun, ja poikaystävä oli kuluneen viikon lomalla Kuhmossa, eli nähtiin enemmän kuin muulloin tänä kesänä. Mun olo ei kuitenkaan ole viime aikoina ollut rauhallinen ja tyyni. Enemmänkin levoton, ahdistunut, uupunut, väsynyt ja lohduton. Monet itkut on jo tämän kesän aikana, erityisesti kuluneen viikon aikana itketty.

Oon tuntenut paljon sellaisia fiiliksiä, mitä en ole pitkään aikaan tuntenut. Riittämättömyyttä, arvottomuutta, tyytymättömyyttä itseeni. Näiden taustalla on paljon juttuja, joita pintapuolisesti avaan tässä postauksessa. Ihan vaan siksi, että elämä on välillä vähä vaikeampaa ilman mitään yksittäistä tai näkyvää syytä. Ja että vaikka meneekin itse asiassa aika kivasti, voi hetkittäin mennä vähän huonomminkin. Ja tosiaan tässä postauksessa on pääasiassa viime viikon ajatuksia, eikä musta koko ajan tunnu tältä. Hetkeksi stressi ja muut jutut unohtuu, mutta ainakin stressi palaa aina takaisin. Mun elämä on pääosin ihanaa, mutta kenenkään elämä ei ole täydellistä. Tässä siis toinen puoli mun elämästäni tällä hetkellä.

No, ensinnäkin oon tosi uupunut vuosia jatkuneen työ- ja opiskelukierteen takia. Voi olla, että nyt se kaikki alkaa sitten purkautua vuosien jälkeen. Oon tehnyt töitä viikot ja viikonloput, välillä ihan täysipäiväisesti molempia, välillä osa-aikaisesti. Koko ajan opiskellut siinä ohessa, ja viimeisimpänä vääntänyt 88 sivuisen gradun tänä keväänä. En oikein osaa olla tekemättä mitään, ja haalin itselleni liikaa kaikkea. Oon pitänyt "lomaa" ainoastaan reissujen muodossa, jotka ei oo lopulta olleet sellaista rentoutumista tai paikallaan makaamista, kuin mun stressitilat vaatisi. Ja lopulta ne ovat enemmänkin väsyttäneet, ja loman jälkeen on ollut uupunut ja joskus jopa turhautunut olo. Ja tätä on tosiaan jatkunut vuosia, oon ollut töissä kaikki lomatkin, pari viimeistä vuotta myös usein juhlapyhinä. En mä edes oikein enää osaa pitää lomaa, tai olla vaan. Ja jos saan päivän vain olla, niin ei sillä oikein ole mitään vaikutusta. Stressaan tekemättömiä asioita ja mietin kaikkea tulevaa tekemistä. En tiedä mikä mua enää rentouttaa, tai miten saisin akkuja ladattua. 

Mä kyllä jaksan uurastaa, mä oon töissä todella reipas ja teen kaiken ja vielä vähän päälle. Oon melkoinen suorittaja, ja eihän omaa väsymystään voi näyttää. Enkä mä ole sillä tavalla väsynyt, että haukottelisin. Tämä väsymys näyttäytyy mun elämässä nyt paljon laajemmin. Espanjassa sain ystäviltäni huolestuneita kommentteja, että kuinka sä Jenni olet noin uupunut. Kuluneella viikolla useampi läheinen on käskenyt mun hakea saikkua, kun illat on menneet uupumusta itkiessä.

Musta on tullut äärimmäisen herkkä kaikelle hälinälle. Kun on päivän töissä hälinän keskellä, tarvii illalla omaa rauhaa - jota mulla ei ole nyt tippaakaan. Rakastan mun perhettä, rakastan mun lapsuudenkotia - siellä vain on usein paljon ääntä. Me ollaan kaikki kovaäänisiä, meillä on kaksi nuorta koiraa juoksemassa ja haukkumassa keskenään, telkkari huutaa kovalla.. En jotenkin kestä sitä enää. Oon aivan ylivirittyneessä tilassa jolloin en saa mistään kiinni, tai pysty keskittymään mihinkään. Se tila johtaa lopulta valtavaan ahdistusmöykkyyn sisälläni. 

Viikko sitten vietettiin ihana bloggaajien viikonloppu Keski-Suomessa (siitä lisää myöhemmin). Vaikka reissu sinällään olikin rentouttava pyrähdys maaseudulle, mä olin reissun jälkeen valtavan uupunut. Menin ensimmäisenä nukkumaan mökillä, heräsin viimeisenä. Vedin päikkäreitä siihen väliin muiden höpöttäessä. Ja kun mä pääsin sunnuntaina takaisin Kuhmoon, mä vietin illan itkien ja nukkuen. Poikaystävä sai osansa väsykiukusta, ja mä olin aivan valtavan herkillä.

Lomaa olisin halutessani kesälle saanut, mutta työntekoon tottuneena ja "pitää jaksaa painaa duunia" -asenteeseen syvästi jämähtäneenä en osannut tehdä muuta kuin ainoan ratkaisun, jonka osaan. Toki mulla on vapaapäiviä nyt kesälläkin, mutta en oo yhtään päivää ollut aloillani. Oon kaikki vapaani käyttänyt Kuhmo-Joensuu välin ajamiseen. Mulla on Joensuussa rakas mies ja koti, jonne kaipaan. Oma valinta juu, mutta täällä tunnen oloni todella onnelliseksi ja rauhalliseksi. Tähänkin liittyen stressaan loputtoman paljon autoa, jonka kanssa on taas vaihteeksi ollut ongelmia. 

Vaikka kuinka yritänkin ajatella että työkuviot järjestyy syksyllä, en osaa olla stressaamatta asiaa. Tykkään järjestelmällisyydestä ja siitä, että saan suunnitella asiat valmiiksi ja tiedän mitä milloinkin tapahtuu. Mulla on aivan auki kaikki suunnitelmat sen suhteen, kuinka kauan vietän nykyisessä työssäni ja Kuhmossa, ja milloin aloitan oman alani työt - ja onko niitä edes! Oon valmistunut kuukausi ja kolme päivää sitten, ja tunnen jo nyt valtavaa riittämättömyyttä siitä kun mulla ei olekaan virkaa tai edes määräaikaista työsuhdetta odottamassa oman alan töihin. Odotan kauhulla lauantaina koittavia valmistujaisiani, joissa saan vastata työkysymykseen luultavasti aika monta kertaa. Reetta kirjoittikin valmistumiseen ja työnhakuun liittyen mun fiiliksetkin hyvin tiivistäen täällä

Mutta ei tää kaikki ole pelkästään väsymistä lomattomuuteen. Oon nähnyt viime aikoina jonkin verran painajaisia vuodenvaihteen tapahtumista, mikä on välillä ihan tosi raskasta. Oon myös erinäisissä yhteyksissä käynyt paljon omia kouluaikaisia ja erityisesti nuoruuden vaikeita kokemuksia läpi, ja pohtinut paljon sitä, että olenko mä lopulta käsitellyt niitä niin hyvin kuin luulin tehneeni. Poikaystävä on pitkään kyseenalaistanut terapiani, jossa usein keskitytään kuulumisten vaihtamiseen niiden taustalla olevien syvempien juttujen sijaan. Ja hän onkin ollut monesti olkapäänä, kun olen pohtinut raskaita asioita kiusaamisesta selkäänpuukotuksiin. Sellaisia juttuja, joita en ehkä koskaan ole kenellekään samalla tavalla avannut. Oon jotenkin tottunut siihen että kaikki lähtee mun elämästä, ja hylätyksi tulemisen pelko on ollut raskaana varjona mielessä viime aikoina. Vaikka kuinka luottaisi, ei pysty koskaan täysin luottamaan siihen että toinen pysyy. Eikä vihapäissään joskus tiuskaistut uhkaukset helpota asiaa lainkaan. Nää on pyörineet paljon päässä, ja saaneet pohtimaan niin omaa arvoani kuin esimerkiksi ystävyyttäkin. On ollut ajoittain hieman hauras olo. Mulla oli vielä tätäkin henkilökohtaisempi postaus kirjoitettuna aiemmin, mutta se ei tule koskaan näkemään päivänvaloa. 

Reetta pohti postauksessaan myös pakkojuhlien aiheuttamia negatiivisia fiiliksiä, jotka oon myös viimein myöntänyt itselleni. En juuri perusta juhannuksista, vapuista tai pääsiäisistä, jolloin pitäisi olla tekemässä jotain hienoa tai erityistä niiden läheisimpien kanssa. Oon aina kokenut että mun kaverit on kuka missäkin, eikä usein ole sitä porukkaa jonka kanssa noita juhlia viettää. Oon kokenut oloni jotenkin yksinäiseksi, ja onneksi usein vedonnut olevani juhlapyhinä töissä. Se on ollut helppo ratkaisu kaikkeen. Toki tääkin juhannus oli oikein kiva ja rento lähimpien kesken, ei mitään valittamista. Lisäksi mua on mietityttänyt kovasti tulevat valmistujaiseni. Oon onnellinen jokaisesta ihmisestä joka sinne pääsee, mutta todella surullinen, että kutsumistani lähes kolmestakymmenestä ystävästä pääsee paikalle kolme. Kolme. Tästäkin on monet itkut itketty. Ymmärrän että Kuhmo on vähän kaukana kaikesta ja voi olla sovittuja menoja tai mitä ikinä, ja ihan varmasti moni haluaisi olla paikalla. Enkä ketään tuomitse jos ei jostain syystä pääsekään. Itse mä ainakin tekisin kaikkeni päästäkseni tärkeän ystävän juhliin erityisesti jos tietäisin sen olevan ystävälle tärkeää. Asiaa ei helpota Instagramissa viikoittain vastaan tulevat valmistujaiskuvat, joissa tyypit poseeraavat jopa kymmenien kavereidensa kanssa juhlissaan. Tästä syystä oon myös tuntenut arvottomuuden tunteita aika mukavasti. Ja varmaan tämäkin korostuu myös siksi, että oon niin väsynyt.

Musta tuntuu, että oon menettänyt yhden ystävän myös blogissani. "Voiko opettaja blogata?" postaus odottaa vielä julkaisuaan, mutta musta tuntuu hankalalta vetää raja siihen, mitä mä voin tänne kirjoittaa. Siitä johtuen tekstieditorin avaaminen on mennyt vaikeammaksi, ja kirjoittaminen ei tunnu niin aidolta ja rehelliseltä. Mitä sitten kun kirjoitan että tänään oli huono päivä, eikä mikään kiinnosta? Entäpä jos se voidaan kääntää mua vastaan? Toisaalta, kaikilla on sellaisia päiviä eikä ne vie kenenkään ammattitaitoa tai osaamista pois! Myös opettaja on vain ihminen, ja jokaisella on ne omat huonot hetkensä. Monilla aloilla voi työhakemukseen mainita kirjoittavansa blogia, ja se nähdään ehdottomana plussana. Musta on väärin, että opettajana joudun tuntemaan häpeää tai jopa tarvetta salailla sitä, että mulla on blogi. Mulla on ollut blogi jo ennen kuin hain edes opiskelemaan opettajaksi. Silti multa kysytään, että no aiotko sä vielä jatkaa bloggaamista nyt kun oot valmistunut. Mitä te ootte mieltä tästä aiheesta?

Huh, kylläpäs oli avautuminen. Mulla on ollut valtava tarve kirjoittaa, ja tämäkin postaus on viikon päivät hakenut mielessäni muotoaan. En oo halunnut tätä pahimman väsymysahdistuksen vallassa kirjoittaa, sillä välillä on uitu aika syvissä vesissä. Loppuviikko oli jo huomattavasti helpompi, ja siitä annan ison kiitoksen poikaystävälle, joka kuivasi monet kyyneleet ja muistutti mua arvokkuudestani ja siitä, että pystyn mihin vain. Oon yrittänyt rentoutua käpertymällä kainaloon ja esimerkiksi täyttämällä ristikoita yhdessä tai katsomalla jotain leffaa. Silti musta usein tuntuu, etten osaa vain olla. Teen kivoistakin jutuista päähäni listan, joka täytyy suorittaa. Listan, jolta pyyhin asioita pois sitä mukaa kun ne teen. Esimerkiksi kynnet ovat odottaneet lakkaamistaan koko kesän, sillä pienestä hemmotteluhetkestä itselle on muodostunut pakkopullaa, joka stressaa taustalla karkottaen viimeisetkin lakkaushalut. Mä haaveilen siitä, että mulla olisi aikaa lukea, neuloa, harrastaa liikuntaa ja kirjoittaa blogia säännöllisesti. Ajatus noista ihanista, rakkaista harrastuksista on kuitenkin myös yksi stressitekijä, koska mulla ei juuri ole aikaa millekään noista. 

Ja niin, tämä voi kuulostaa turhalta valitukselta kun ottaa huomioon sen, että itsehän mä olen valintani tehnyt. Elämä on täynnä valintoja, eikä mitään ole pakko tehdä. Sitä vaan asettaa itselleen liikaa paineita ja pakottaa suoriutumaan kaikesta, koska hidastaminen tai väsymisen myöntäminen tuntuu heikkoudelta. Moni voi ajatella että mitä mä tässä jauhan, kun voisin itse muuttaa näitä asioita. Uskokaa mua, se ei ole vuosien stressin ja suorittamisen jälkeen helppoa. Sitä uskottelee itselleen että kyllä sä vielä jaksat, enkä oikeastaan tiedä että tuleeko koskaan vastaan sitä rajaa etten todella jaksaisi. Hetkittäin joo, ja silloin saattaa mennä ilta itkien. Mutta seuraavana päivänä oon taas oma reipas itseni, joka on valmis valloittamaan maailman ja painamaan duunia tauotta. 

Mä lupaan itselleni, että mä alan pitää huolta itsestäni ja omasta jaksamisestani. Lupaan itselleni, että opettelen pois suorituskeskeisyydestä ja siitä ajatuksesta, että aina pitäisi jaksaa ja juosta paikasta toiseen. Koska mun ei tarvii, sun ei tarvii, kenenkään ei tarvii. Niin vaikeaa kuin se onkin, on vaan kuunneltava itseään ja niitä omia hälytysvaloja, jotka kertoo että nyt on aika pysähtyä. Vaikka tuntuisi että oman uupumuksen myöntäminen on heikkoutta, ei se ole sitä. Se kertoo, että sä välität itsestäsi ja haluat voida mahdollisimman hyvin. 

14 kommenttia :

  1. Ihana Jenni❤️ Ja tämä postaus, voisin samaistua niin moneen asiaan tässä. Tuo että tekee suorittamista niistä hemmotteluhetkistä on niin tuttua... johtuneen itsellänikin siitä, et oon aina opiskellu tai tehny töitä ja myös niitä yhtä aikaa... Miusta on hienoa, et sie blogaat. Miusta työ ei voi estää sitä, mitä tekee vapaa-aikana. Jos todella nautit tästä, niin jatka ihmeessä. Annat itsestäsi ulos sen minkä haluat jakaa. Miulla olisi miljoona muutakin ajatusta tästä blogitekstistäsi, mutta päätän tämän tähän: oot arvokas ja upea omana itsenäsi❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihana Laura <3 Ihanaa kun kommentoit tätä, ja vielä laitoit viestiä ja juteltiin näistä jutuista enemmänkin <3 Pitäisi jotenkin vaan saada elämään niitä oikeita hemmotteluhetkiä, jolloin ei tarvii stressata. Että osaisi vaan nollata pään! Ihanaa kun tsemppasit bloggaamisen jatkamisen suhteen, ja näytit bloggaavalle opettajalle vihreää valoa. Mä kirjoitan tästä vielä myöhemminkin lisää ajatuksia omaan postaukseensa. Ja tuo viimeinen lause tulee hetkittäin niin tarpeeseen, KIITOS <3

      Poista
  2. Voi Jenni <3 Mä oon melkeenpä sanaton, nää asiat ois kiva jutella sun kanssa kasvotusten kahvikupin ääressä :( Oot elänyt pitkään sellaisessa kiireessä, että ei se oo niin yksinkertaista muuttaa sitä että et oo koko ajan tekemässä ja menossa. Se jää päälle, tiedän sen. Mutta nyt ois oikeasti parempi että pikkuhiljaa opettelet siihen että et oo koko ajan menossa. Sitä tarvii meistä ihan jokainen. Kotipäivät, ne on ihania ja niitä kannattaa pitää <3

    Mä itse joskus kävin töissä ja koulussa samaan aikaan enkä tajua miten jaksoin. Toki joskus lähemmäs kaikilla on varmaan se elämänvaihe väkisin :D Mä tarvin omaa aikaa ja paljon, palan tosi helposti loppuun. Vaikka nautinkin töiden teosta ja pidän sitä tärkeänä, elän mieluummin vapaalla ja otan omaa aikaa. Joskus saatan jopa olla 2-3 päivää viikossa vaan töissä, välillä turhauttaa mutta sit vaan kotia siivoo, menee lenkille tai näkee ystäviä, tai tekee muita omia juttujaan. Sitten on niitä putkia kun osaa arvostaa niitä hiljasia aikoja töissä :')

    Oottelenpa innolla tuota Voiko opettaja blogata blogitekstiä. Ehdottomasti voi, jokainen on vain ihminen ja jokaisella saa olla oma harrastuksensa. Bloggaustahan katsotaan aikamoisena plussana tosiaan :) Ja todella kauniita kuvia jälleen sinusta Jenni. Asu johon voisin hypätä itsekin, vaikka en esimerkiksi jakkuja osaa pitää (muuta kun yhtä ainokaistani) ja tuollaisilla kengillä on tosi vaikeeta kävellä, mut haluan tollaset nyt silti :'D Aivan superihanat, punanen ja valkonen <3 Mut niin... Toivon että saisit oikeasti aikaiseksi saada sitä omaa aikaa, sä nyt tarvitset sitä ihan todella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet, näistä olisi tosiaan ihana jutella enemmän ihan kasvokkain <3 Jospa pian nähtäisiin ja voitaisiin tehdä niin. Se kiire ja stressi jää ihan totta päälle, ja vaikka hetkeksi rentoutuisi edes jollain tasolla, niin tietyllä tasolla ja pidemmällä tähtäimellä se ei onnistu. Mä lupaan itselleni että viimeistään syksyllä mä opettelen ja järjestän aikaa itelleni.

      Opinnot + työt on kyllä aika yleinen juttu opiskelijoille, ja se kyllä syö voimavaroja paljon. Mä tarviin myös omaa aikaa paljon, tilaa ladata akkuja ja olla vaan. Moni ei sitä tarvetta ehkä ymmärrä, en tiedä. Ja kiva että sullakin tasapainottuu työputket noilla viikoilla, jolloin on enemmän vapaata! Kuulostaa kyllä aivan ihanalta :) Itsekin välillä kaipaisi juuri tuollaista.

      Mä oon sitä pitkään suunnitellut, joten pakko alkaa viimein työstää sitä tekstiä! Mulla on paljon ajatuksia aiheeseen liittyen, mutta avaan niitä enemmän sitten omassa postauksessaan. Ja kiitos kehuista :) Nuo kengät on oikeesti kyllä tosi ihanat ja mukavat jalassa, vaikka eivät ehkä siltä näytäkään! Ja mä toivon kans tuota aikaa itselleni, viimein.. Kiitos näistä sanoista ja ajatuksista <3

      Poista
  3. Tosi harmi kuulla, että siellä on ollut viime aikoina raskaampaa :( Uupumus ei oikeasti ole leikin asia, olen sitä yrittänyt toitottaa myös eräälle läheiselleni, mutta turhaan.. Ymmärrän kuitenkin hyvin tuon stressin esimerkiksi töistä, mutta toisaalta pystyisitkö vähentämään tarvittaessa vaikka työtuntejasi, jotta aikaa riittäisi kunnon levolle ja palautumiselle? Uskon kyllä, että niitä oman alankin töitä vielä löytyy - jos ei heti syksyllä, niin ihan varmasti jossain vaiheessa <3 Tsemppiä ja jaksamista sinne loppukesään, älä turhaan polta itseäsi loppuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on vaan tosi vaikea tunnistaa, että missä menee sen oikean uupumuksen raja. Mullakin välillä tuntuu etten jaksa, ja sitten taas jaksankin. Sitten taas hetken päästä voin olla hyvin uupunut. Ja lopulta kuitenkin jaksan aina vaan. Milloin tulee se piste, kun ei enää jaksa? Hmm. Työvuorolistat on oikeastaan elokuun loppuun asti jo tehty, joten niitä on vaikea mennä enää muuttamaan :/ Oman alan työt stressaa melkeinpä eniten, mutta yritän jotenkin pysyä rauhallisin mielin asian suhteen. Kiitos ajatuksistasi ja sanoistasi Tuuli <3

      Poista
  4. Hei muru, oot ollu ajatuksissa viimepäivät.<3 Mä oon myös sen kannalla, et sun kannattaa ehdottomasti hakea saikkua, kun oot oikeasti noin uupunut. Ei väsymykseenkään auta ihmisellä muu kuin uni, joten sun on vaan ehkä maltettava levätä<3 Eikä oo väärin olla väsynyt, kun on painanut melkein 24/7 töitä ja koulua, aina oon ihmetellyt vaan että kuinka tehopakkaus sä ootkaan!♥

    Mäkin odotan mielenkiinnolla tota Voiko opettaja blogata?-postausta, se varmasti herättää keskustelua :) Mä oon myös sitä mieltä, että todellakin voi! Nimenomaan, kun se ei vie sitä sun ammattitaitoa pois millään tavalla! Kaikilla on oma elämä ja työ on vain osa sitä, pakollinen asia joka pitää hoitaa ;) Ihania kuvia btw <3 Sulle niin sopii punainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös <3 Kyllä mä täällä taas jaksan, heh. Mut tiiätkö, sitä vaan tuntee itsensä luuseriksi tai huonoksi, jos väsyttää ja tuntuu ettei jaksakaan enää.

      Mun täytyy kyllä ihan todella alkaa työstää tuota postausta, sitä ilmeisesti moni jo odottaa :) Kiitos kehuistakin <3

      Poista
  5. Mäkin odotan innolla tota "voiko ope blogata" postausta. Ihan varmasti herättää keskustelua! Mun mielestä voi, mutta jos sisältö on siistiä. Esimerkiksi itse juuri julkaisin pari alusvaatekuvaa niin varmaan pitäisi ainakin niiden osalta blogia siistiä, vaikka itse pidänkin kuvia tyylikkäänä niin en haluaisi, että ne leviäisi oppilaille. Musta ei onneksi opettajaa tuu niin ei ole siitä huolta! :D

    Jälleen kerran, aivan super ihana asu. Ja noi kengät on upeat, mulla on saman tyyliset beigenä, mutta vitsi noi punaiset on herkullisen väriset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon ja toivon myös, että se herättäisi keskustelua :) Sitä niin moni toivoi, että on se ehdottomasti tehtävä! Oon kyllä samaa mieltä tuosta.. Se raja vaan on valtavan häilyvä, että missä menee raja sen suhteen mitä voi julkaista ja mitä ei. Ehkä jokainen sisällöntuottaja lopulta rajaa sen itse.

      Kiitos paljon Siiri! <3 Beiget nyörikorkkarit kuulostaa kans ihanalta ;)

      Poista
  6. Tosi hyvä postaus! Ihanaa kun joku pukee tällaisia fiiliksiä sanoiksi! <3 Mulla on kanssa ollut aina vähän taipumus vetää itseni ihan uupumuksen rajoille: tää kevät ja alkukesä on kyllä ollut just sellanen, kun ahnehdin opintopisteitä, oli vähän huolta kaikesta ja sitten meille tuli koiranpentu (Varpu on tietysti maailman ihanin pikku otus, mutta arjen opettelu ensimmäisen oman koiran kanssa on ollut yllättävän täynnä kaikenlaista uutta ja ihmeellistä).

    Ja hei, kyllä se siitä! Asiat kuitenkin aina järjestyy ja loppujen lopuksi kaikki helpottaa tavalla tai toisella. Lisäksi on koko elämä aikaa oppia ja jossain vaiheessa se armollisuus itseä kohtaan varmasti kasvaa!

    Niin ja tosi hyvä idea toi Voiko opettaja blogata -postaus! Itsellä on ollut vähän samanlaisia ajatuksia sen myötä, kun tulin valituksi aikuiskouluttajan pedagogisiin opintoihin eli tulevaisuus opettajana olis mullakin edessä. Jään siis innolla odottelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla tuollaista palautetta :) <3 Mä niin tiedän tuon sun fiiliksen, sillä täällä on oltu hyvin samankaltaisten asioiden äärellä. Opintopisteitä, kaksi työtä, harrastukset, energinen nuori koira.. Kyllä ihan todella arki koiran kanssakin on välillä uuvuttavaa, vaikka koira kuinka ihana olisi!

      Kiitos tsemppaavista sanoista, ne tuli tarpeeseen <3 Eniten mua stressaa syksyn työt, joista ei vieläKÄÄN ole mitään tietoa. Möhh. Kiva huomata kuinka tuota postausta toivotaan, laitan sen hautumaan ja tekeille :)

      Poista
  7. Hei! Ootko törmänny Esko Kyrön blogiin (https://eskokyro.fi). Hän on töissä luokanopettajana ja julkaisee paljon syvällisiäkin tekstejä. Minusta opettajakin saa ehdottomasti blogata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Itse asiassa en ollut aiemmin törmännyt mutta kävin jo pikaisesti kurkkaamassa, vaatii ehdottomasti tarkempaa perehtymistä! Kiitos paljon vinkistä ja mielipiteestä, molemmat merkitsee mulle paljon! <3

      Poista

Blog Design by Get Polished