1. joulukuuta 2018

DECEMBER PLANS

Se on täällä - joulukuu!! Ai miten sua onkaan ootettu  Oon aivan 100% jouluhöperö, ja joulukoristeet on olleet jo hyvän tovin kotiamme koristamassa. Mieskin totesi, että onpa ihana kun oon laittanut niin paljon joulua jo kotiin. Tässä postauksessa kerron, mitä oon jo ennättänyt jouluun liittyen tehdä, ja mitä on vielä suunnitelmissa.

 - Aion täytellä ahkerasti tätä Joulun muistilistat -kirjaa, jonka eilen ostin kirjakaupassa tovin kierreltyäni. Ai että rakastan kirjakauppojen fiilistä erityisesti näin joulun alla! Niin myös listojen tekemistä, joten tää kirja on hyvin lähellä mun sydäntä. 

- Pipareiden leivonta on myös mun listallani! Muutamaan vuoteen en oo niitä omassa kodissani leiponut (lienenköhän koskaan), vaan aina niitä on tehty vain kotikotona. Ostettiin kuitenkin meidänkin kotiin nyt piparimuotteja, joten onhan ne väsättävä megakuorrutuksen kera.

- Ja tortut.. No more words needed. Mun lempparitäytteen omena-kanelin lisäksi myös viikunamarmeladi oli aika jees!

- Ruokalinjalle kun päästiin, niin viinijuustoillat on aivan must. Oon ehdoton viinin ystävä ja nautin suuresti myös punkkuglögistä + kaikista muista vastaavista, ja toivon ehtiväni näitä muutamaa testata ennen joulua - mieluiten pipareiden, juustojen ja hillojen kera. Ensimmäinen herkkuilta onkin jo tänään miehen ja perheeni kera ;)

- Joulukorteista vajaa puolet odottaa vielä koristeluaan - oon niin mielissäni, kun tänä vuonna jaksoin aloittaa korttien tekemisen itse! Lopputulos näyttää ainakin tässä vaiheessa aika kivalta, mutta haluaisin vielä lisätä hieman glitteriä.. Katsotaan mikä lopputulos sitten lopulta onkaan :D Ja mikä ihaninta, oon saanut miehen välillä seuraksi korttiprojektiin!

- Luistelua on ainakin töissä luvassa lasten kanssa, kuinka hauskaa! Ehkäpä ennätän jäälle vielä vapaa-ajallakin, mun taidot on nimittäin melkoisen ruosteessa. Jos niitä on sitten koskaan ollutkaan.. 

- Pikkujouluja on vielä kahdet luvassa! Työpaikan jouluruokailu ja kaupungin pikkujoulut on keskiviikkona, enkä millään malttaisi odottaa. Lauantaina juhlitaan myös mun rakkaan opiskeluporukan kesken ainakin herkkujen nauttimisen merkeissä - mies jo totesikin, että taitaa olla parempi paeta meidän kälätystä kotoa hetkeksi :D

- Jouluisten leffojen katsominen on myös yksi parhaimmista keinoista virittäytyä joulufiilikseen, ja vielä tänä iltana aiotaan jokin joululeffa katsoa. Saattaa olla, että jokunen on jo katsottukin..

 - Joululaulut tulee raikamaan meillä aivan varmasti koko joulukuun aina jouluun asti. Ja on itse asiassa raikaneet jo pitkään.. Perinteisten lallatusten lisäksi pidän mm. Michael Bubblen, Sian ja Ariana Granden joulutuotannosta. Aiemman listauksen joululaulusuosikeistani pääset tsekkaamaan täältä.

- Viimeistelen joulusisustuksen - ainakin muutama jouluinen tyynynpäällinen vielä uupuu, sekä Eskon oma jouluporo, joka otetaan nyt Kuhmosta mukaan. Viime vuoden jouluisesta sisustuksesta pääset lukemaan täältä.

- Kynttilöiden polttaminen on myös mun listalla - paras keino tunnelmointiin ja joulufiiliksen luomiseen!

- Muutama lahja täytyy vielä ostaa, ja iso vuori odottaa jo paketointiaan. Mulla on torstain lisäksi myös perjantai vapaa, ja silloin aukeaa mun tonttupaja!

Luulen etten millään onnistunut listaamaan kaikkia juttuja jotka haluan ja aion ennättää tehdä ennen joulua, mutta tässäpä suurin osa jouluhömpötyksestäni. Ylipäätään haluan pitää joulun ajan stressittömänä ja ihanana, ja keskittyä vain hyvään fiilikseen ja läheisiin ihmisiin :) Tää on nimittäin ainakin mulle ihan parasta aikaa vuodesta!

Ihanaa jouluhömpöttelyä myös sinne - mitä juttuja sun listaltasi löytyy? 

12 kommenttia :

  1. Oijh mun on täytynyt tehdä samantyylinen postaus tässä joulukuun alussa mutta saapi nähdä ennätänkö <3 En oo ehtinyt vielä yhtään luonnostelemaan moista :D Anyway toivottavasti, sillä tuli nimittäin niin jouluinen fiilis tätä lukiessa :3 Ihania asioita oot listannut ja listalta löytyy paljon sellasia mitä itsekin teen ennen joulua :)
    Mäkin oon miettinyt että tänä talvena pakko viimein päästä jäälle luistelemaan, vaikka taidot onkin varmasti ihan ruosteessa - tosin niitä taitoja ei mulla ole kyllä myös koskaan ollut.. Ei välttämättä nyt tässä joulun alla jos ei kerkiä mutta ainakin sit talvella muuten haluaisin kokeilla! :D Kivaa alkanutta joulukuuta Jenni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit ennättää, ihana oli sekin ;) Oon niin jouluhömppä että näitä on aina ihana lukea!

      Oon kans aika tumpelo jäällä, ja toivon että poikaystävä tänä talvena opettaisi mua vähän paremmin luistelemaan :D Ja ihan jo se oma varmuus jäällä kasvaisi! Ihanaa joulukuuta sinnekin <3

      Poista
  2. Hei, täälläkin on luisteleminen suunnitelmissa! :) Muksu on kasvanut sen verran, että löydettiin tarpeeksi pienet luistimet myös hänelle - muuten oltaisiin varmaan aloitettu luisteleminen aiemmin, mut pieniä kokoja on hankala löytää. :) Omat luistimet ovat varastossa ja vähän jännittää miten luisteleminen sujuu, kun ei ole ihan lähivuosina luistellut. :D Josko palautuu mieleen muutamien kertojen jälkeen...

    Tämä asu on muuten mielenkiintoinen, kiva olisi ollut nähdä alla oleva paita ja hame tarkemminkin! Erikoinen yhdistelmä, mutta ei ollenkaan pahalla tavalla! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitähän on sit monta luistelijaa, kun Katakin tuossa yllä haaveili luistelusta ;) Ja luistimetkin on sellaiset jotka menee lapsilla pieneksi nopsaa, eikä kalliita luistimia kehtaisi varmasti uutena ostaa muutaman käyttökerran takia! Itsekin toivon pääseväni muutaman kerran vielä jäälle, että varmuus kasvaisi :)

      Itse asiassa lisää kuvia tästä tulee vielä myöhemmin! :) <3

      Poista
  3. En ole itse suuremmin jouluihminen, mutta pakko tulla kommentoimaan et toi asu on kyllä jotenkin siis vaan niin jees! :)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin yksi jouluhöperö! Meillä on ollut reilun viikon täysjoulu kotona ja tykkään niin fiilistellä tätä aikaa 😍 Minunkin pitää ensi viikolla mennä jouluostoksille ja alkaa paketoimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah I know you ;-) Joulufiilistely on parasta! Täällä paketointitamineet oottaa jo lattialla, kohta alkaa sekin puuha! :)

      Poista
  5. En itse ole sen kummoisempi jouluihminen, mutta mun mielestä on aivan ihanaa lukea tällaisia postauksia ja huomata, miten jotkut muut ovat innoissaan tästä juhlasta :) Ja tietysti itse sytyttelen kynttilöitä ja yritän kovasti virittäytyä joulun tunnelmaan.

    Toivottavasti ehdit tehdä kaikki näistä jutuista, jotka listasit ♥ Ja pakko vielä mainita, että sun asukokonaisuus näissä kuvissa näyttää aivan sairaan ihanalta! Tykkään tosi paljon tuosta kimonosta/neuleesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät kuitenkin jouluisista postauksista, vaikket itse jouluhöperö samalla tavalla olekaan :) Luulen että on myös niitä, jotka skippaa tällaiset postaukset ihan suosiolla. Onneksi joulun aikaan voi myös fiilistellä vähän pienemmässäkin mittakaavassa, kuten vaikka juuri kynttilöin :)

      Ja toivottavasti ehdin, mutta en ota stressiä vaikken ehtisikään! Paljon ihanaa höperöintiä on tähän joulukuuhun jo mahtunut ;) Kiitos kehuista <3 Mäkin tykkään tuosta kimonosta kovasti!

      Poista
  6. Voi muru mää niin fiilaan sua, 110% jouluihminen kun oon määkin <3;) Kaikki jouluhömppä on niin ihanaa! En oo ehtinyt vielä leipoa pipareita tai joulutorttuja, mutta onhan tässä vielä aikaa ;) Voi että mä tekisin mitä vaan että pääsisin viettään sun kanssa viini-juustoiltaa :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yazzz I know! No aikaa on onneksi vielä, jospa ehdit ;) Mä oon vähän liian monesti tehnyt jo ainakin torttuja, ja pipareitakin kerran.. Tänne siis vain ;)

      Poista

Blog Design by Get Polished