16. joulukuuta 2018

PARAS AIKA VUODESTA

Mielestäni nyt eletään sitä vuoden parasta aikaa, jolloin suurin osa ihmisistä on oikein erityisen iloisia ja hyväntuulisia. Toki löytyy niitä joulun inhoajia ja joulusta ahdistuviakin, mutta näin yleisesti fiilis on keveä ja hilpeä. Ja mä kuulun ehdottomasti niihin jouluihmisiin, jotka leijuu loppuvuoden jossain hieman maanpinnan yläpuolella. Näin ei ole ollut aina, vaan jossain vaiheessa nuorempana itsekin ahdistuin joulusta, ja kaipasin kovasti edesmennyttä ukkiani, joka oli kaikissa aiemmissa jouluissa vahvasti läsnä. Ja on yhä edelleen muistojen kautta.

Vaikka nämä kuvat onkin vähän fancympia, mun mielestä joulun ominaisin fiilis on hieman erilainen. Lämpimiin jouluneuleisiin tai johonkin rentoon punaiseen pukeutumista, pyjamassa hengailua, jouluruoalla herkuttelua ja lahjojen jakamista joululauluja kuunnellen. Sellaista rentoa yhdessäoloa, josta tulee hyvä mieli. Välillä on kuitenkin hauska kiskaista juhlamekko niskaan ja panostaa juhlalookiin oikein kunnolla - juuri kuten näiden kuvien pikkujoululookissani. Ihan se jouluaaton lookkini on kuitenkin pikemminkin pakkasen puremat punakat ja meikittömät posket moottorikelkka-ajelun jäljiltä.

Suurin osa jouluvalmisteluista alkaa olla nyt tehtynä. Lahjat ovat aikalailla paketissa, kortit on tehty (47 kappaletta, puuuuh) ja postitettu, torttuja ja pipareita sekä piparijuustokakkua glögikastikkeella on leivottu ja joululaulut on raikaneet koko joulukuun. Nyt ajattelin keskittyä ihan vain fiilistelyyn, sekä paketoida muutamat viimeiset lahjat ja jakaa kortteja niille läheisille, joita vielä näemme ennen joulua. 

Ja joululaulut, ne ihan varmana raikaa vielä tulevat puolitoista viikkoa. Eikä joulutorttukiintiö ole vielä läheskään täysi!

Kuvissa näkyy meidän itsenäisyyspäivän ateria, harvoin nautitaan ruoan kanssa punaviiniä mutta kun nautitaan, on kyseessä jokin hieman spesiaalimpi tilanne. Kuvat minusta ja Lumista on edelliseltä illalta, kun pyörähdin pikkujouluissa ja nauttimassa jouluruoasta. Lumi ei ole kuvissa tarkoituksella, vaan halusi itse tulla mukaan hengailemaan mun ollessa lattialla :D 

Rentoa joulun odotusta!

6 kommenttia :

  1. Wow oot upee nainen, kauniita kuvia <3 Mäkin mietin pitäisikö tämä joulu mennä rennosti, kun yleensä laittaudun ja laitan vähän nätimpää vaatetta ylle ja meikkailen sun muuta. Tämä jouluaatto voisi olla sellainen löhöaatto, vaikka siis oon aina löhöillytkin aaton vaikka oon vähän hienommin itseni laittanutkin :D Saas nähdä! Tuo sun mekkosi on upea, haluan samanlaisen <3 Ihanaa joulunaikaa sinne muru :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru <3 Mulla oli kyllä aivan todellinen löhöaatto ja koko joulun aika, en meikannut reiluun viikkoon yhtään.. :D Mutta tekipä muuten hyvää! Ja kiitos vielä vähän myöhässä, toivottavasti sielläkin joulun aika ja vuodenvaihde sujui kivasti :)

      Poista
  2. Todella kauniita kuvia - luin jo tämän postauksen ajat sitten, mutta nyt kun ehtii kommentoimaan, niin piti tulla asiakseen kommentoimaan. :D En muistaakseni ole vielä tähän kommenttia heittänyt. ;) Miusta on ihana kun nyt joulukuussa siun postaukset ovat olleet jotenkin todella lämminhenkisiä ja sellaisia joulumieltä tuovia. Miulla joulumieli oli vähän hukassa, mutta vähän ennen joulua alkoi jo vähän jouluisemmalta tuntumaan. Mie ennen käytin jouluna aina ns. joulumekkoa, mutta sittemmin on kaapista vain laittanut jotain nättiä päälle ja meikannut. Tänä vuonna meinasi tosin vahinko käydä meikkien kanssa, kun käytin uusia glitterluomivärejä ja se ei häivittynytkään niin kuin oletin... Eli aika vahvat luomivärit tuli, mutta en kehdannut enää viivästyttää sukuloimaan lähtemistä aattona. :D Pian kirjoittelen postausta blogiin jouluaaton asusta, niin siitä varmasti huomaa vähän vahvempaa meikkiä kuin normaalisti. :DD Toivottavasti teillä pyhät menivät hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa että vielä palasit kommentoimaan, se aina piristää niin paljon :) Ihana saada tuollaista palautetta, kiitos!! <3 Mä kyllä huomaan itsestänikin, että koko joulukuun oon jotenkin erityisen hyvällä tuulella, ja on sellainen kutkuttava odotus koko ajan :D Kiva kuulla että joulumieltä alkoi kuitenkin löytyä edes hieman joulun alla.

      Voi apua nuo glitterluomivärit, vastaavaa on käynyt joskus itsellenikin :D Mutta hyvältähän se meikki näytti, joskus testaa sitten häivyttelyä uudelleen ajan kanssa! Pyhät meni oikein ihanasti, toivottavasti teilläkin! :)

      Poista
  3. Vautsi millaisia kuvia, näytät aivan kuin jumalattarelta! ♥ Sulle sopii tuollainen kirkkaanpunainen väri kyllä aivan sairaan hyvin :> Joulu on kyllä ehdottomasti sitä aikaa, kun täytyisi osata ottaa rennosti (tai ainakin pitäisi yrittää ja tähdätä siihen, ainakin minun mielestäni) ja vain nauttia ihanista hetkistä itselleen tärkeiden ihmisten kanssa. En joulusta niinkään välitä, mutta tällainen rauhaisa tunnelma ja pelkkä oleilu lämpimässä pyjamassa tunnelmavalojen valaistuksessa on aina mun mieleeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää voi sinä ihana, kiitos kiitos kiitos <3 Pitäisi käyttää kyllä punaista enemmän muulloinkin kuin vain joulun aikaan. Jotenkin tosi ihana kuulla, että vaikka et ns. jouluihminen olekaan, niin rauhallinen tunnelma ja lämpimässä hengailu kuitenkin on sunkin mieleen :) Sitä joulu pitkälti mullekin merkitsee!

      Poista

Blog Design by Get Polished