30. joulukuuta 2018

VIIMEINEN KATSAUS JOULUUN

Heippa vielä, kenties viimeistä kertaa tämän vuoden puolella! Tämän vuoden vuosikatsauksessa ajattelin ihan vain esitellä muutaman asusuosikin kuluneelta vuodelta - tuskin intoudun sen tarkemmin kulunutta vuotta pohtimaan, sillä etteköhän ole mukana pysyneet arjen kuulumisissa ja tekemisissä. :) Vuosikatsauksia kyllä muiden blogeista tykkään lukea, mutta niiden tekeminen on aina ollut jotenkin vähän vaivalloista ja turhauttavaa.

Palataan kuitenkin tässä postauksessa vielä meidän jouluun, vaikka meidän joulun perinteistä viimeksi täällä jo kerroinkin. 

 Joulu oli kaikkea sitä mitä toivoin ja odotinkin. Todella rento, nautinnollinen ja lempeä. Ahmittiin useana päivänä jouluruokaa, nautittiin vähän punkkuglögiä, pelailtiin monta kertaa porukalla, naurettiin, saunottiin ulkosaunassa, jaettiin lahjoja ja ulkoiltiinkin vähän. Joulu oli vielä aiempia joulujakin rennompi, enkä jaksanut missään vaiheessa laittaa naamaani meikkiä - en itse asiassa jaksanut kokonaiseen viikkoon.. Niin vapauttavaa, ja on saanut kyllä akut latautua lomaillessa vähän kaikesta. Aatto vietettiin enoni luona, joulupäivänä mentiin minun vanhempieni luo tekemään jouluateria ja siitä jatkettiin poikaystävän vanhemmille.

Mun joulun uudeksi lemppariksi on noussut ehdottomasti bataattilaatikko ihanan mausteisena versiona, parasta! Siihen kylkeen vielä tofua tai "vegekinkkua" ja kotitekoista sinappia, ja kyllä muuten maittoi. 

Äiti nappasi nuo tämän postauksen ulkona otetut kuvat meidän pienestä perheestä aattoaamuna, jolloin keli oli ihan mielettömän kaunis. Muistan monta ankean pimeää jouluaamua, mutta tuolloin ulkona oli uskomattoman kaunista. Koko Kuhmo on oikea talven ihmemaa tällä hetkellä, sillä puut oikein notkuvat lumesta! 

Olin tänä vuonna ollut selvästi oikein kiltti, sillä pukki toi mitä mieluisimpia lahjoja. Sain pukilta mm. polaroid-kameran (vaaleanpunaisena, hih!), pari ihanaa tuoksua, treenihousut ja yöpaidan, maailman upeimmat pinkit rukkaset töissä ulkoiluun, paljon kirjoja sekä työkassin ja meikkipussin Ted Bakerin valikoimasta. Ihan liikaa kaikkea, kiitos kaikki rakkaat! 

Vaikka joulu oli oikein onnistunut ja ihana, niin tietyllä tapaa oon onnellinen että se on taas hetkeksi ohi ja voidaan alkaa hiljalleen odottelemaan ensi joulua ;) Musta tuntui pitkästä aikaa että ehdin tehdä kaikki jouluun liittyvät jutut ajoissa ja nautiskella siitä niin perusteellisesti, että oon valmis katsomaan jo tulevaan vuoteen. Yksi syy miksi myös odotin joulun ohitusta, on ihanat vuodenvaihteen suunnitelmat, sillä me suunnataan Kolille Relax Spahan rentoutumaan ja nauttimaan toisistamme. 

Millaisia uuden vuoden suunnitelmia sillä puolella ruutua on?

Vastailen kommentteihin jahka pääsen tiistaina Joensuuhun paremman netin ääreen, nimim. latasin postaukseen jälkikäteen lisäämääni kuutta kuvaa noin 30min..

Antoisaa ja lempeää uutta vuotta 2019! 

5 kommenttia :

  1. Ihana joulu ollut teillä ja voi kuinka oonkaan iloinen että oot saanut ladattua akkuja ja oltua rennosti <3 Yhtä tuollaista teidän perhekuvaa ihailinkin instassa ;) Mun miekkonen ei oo niin halukas kuviin, joten saan onneksi ihailla vähän kateuksissani teidän yhteiskuvia :') Oikein ihanaa ja rentouttavaa Kolin reissua <3 Me istutaan iltaa meidän ystävien kanssa täällä meillä, mäkin olisin halunnut vähän pohjoisempaan viettämään uutta vuotta, nimittäin mökille, mutta kaikki muut juhlijat on töissä paitsi mä, joten ei voitu lähtee extemporena sinnekään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, tämä pidempi loma tuli tarpeeseen :) Ihana vain rentoutua ja olla, ja antaa itsensä luvan kanssa tehdä omia juttuja töistä stressaamatta. No mutta hei, ei kaikkea ihanaa tarviikaan ikuistaa kameraan, pääasia että ne itse tietää ja muistaa <3 Ja kiitos, Kolin reissu oli aivan ihana! Illan istuminen teilläkin kuulostaa oikein ihanalta, jospa pääsette vaikka ensi vuonna viettämään vuodenvaihdetta möksällä :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta joululta ja ilmeisesti teillä oli oikein mukavaa Kolillakin :) Meidän uusi vuosi on alkanut tavaroiden pakkaamisella! Nythän voi sanoa jo, että muutetaan tässä kuussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! :) Voin kuvitella teidän fiilikset, Eskokin nimittäin tänään alkoi puhua pakkaamisesta kun rakentaja sanoi että päästään ehkä helmikuun lopussa jo muuttamaan - eihän siihen ole kuin melkein kaksi kuukautta vielä.. :--DD

      Poista
  3. Hihii, ihania joulukuvia ♥♥ Ootte niin söpö pikkunen perhe :-*

    Olipa ihanaa avata blogger sadan valovuoden jälkeen ja jättää melkonen kommenttiryöppy :D<3

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished