24. maaliskuuta 2019

10 x TÄLLÄ VIIKOLLA

Jälleen postauksen otsikkoa kirjoittaessani havahduin siihen, että mulla on aivan järkyttävä ongelma käsitteissä liittyen viikon vaihtumiseen. Kirjoitin tänään, sunnuntaina, postauksen otsikoksi "10 x viime viikolla" tarkoittaessani siis tätä, kuluvaa viikkoa. Jotenkin ajattelen aina sunnuntaina kuluneen viikon viime viikoksi, en täksi viikoksi - ja tästäkös mies huomauttelee aivan joka ikinen kerta :D 

Hyvänä esimerkkinä tästä hetket, jolloin sunnuntaina kysyn että voidaanko tällä viikolla käydä esim. leffassa (ja tarkoitan tosiaan tulevaa viikkoa, joka seuraavana päivänä koittaa). Mies usein vastaa, että tosi kiva ajatus, mutta vähän kiire meille tulee kun muutama tunti enää aikaa, mahtaakohan mennä mitään kivaa..

Kohtalontovereita? :D

Pidemmittä puheitta käydään kiinni tämän kuluneen ja päättymässä olevan viikon kuulumisiin ja tekemisiin! 

- Nautin rennosta höpöttely- ja teehetkestä rakkaiden ystävieni kanssa keskiviikkona meillä. Ennen nähtiin useita kertoja viikossa, mutta nyt opiskeluaikainen porukka on hajonnut kuka minnekin, eikä arjen kiireissä aina ennätä sopia treffejä. Siksi nämä hetket ovatkin kultaakin kalliimpia.

- Vietin kaksi melko erilaista työpäivää, kun suurin osa koulun oppilaista julistautui lakkoon sisäilmaongelmien vuoksi. Paperihommille riitti aikaa, ja kaapit tuli siivottua. 

- Sain ihanan serkkuni yökylään meille torstaina! Vaikka torstai on aina viikon väsyttävin päivä ja aivotoimintani oli aivan nollassa, oli ihana viettää aikaa serkun kanssa. Ollaan saman ikäisiä ja asuttu samassa kaupungissa iso osa elämästämme, mutta lapsuusvuosien jälkeen ollaan vasta viime vuosina "löydetty" toisemme uudelleen. Ihana kun oot!

- Järkytin itseäni Temppareiden parissa. Välillä pohdin syvästi syitä koko sarjan katsomiselle, mutta sitten en kuitenkaan osaa olla katsomattakaan. Sama homma tuntuu olevan monella muullakin.

- Pääsin viimein kampaajalle! Oon venyttänyt tätä aivan liian pitkälle piheyksissäni, mutta perjantaina järkyttävä tyvikasvu sai kyytiä, enkä osaa sanoin kuvailla tuon pienen operaation vaikutuksia omaan fiilikseeni. Nyt kehtaa taas katsoa peiliin, eikä tukan vetäminen ponnarille aiheuta järkytystä - tyvikasvu sai puhtaan tukkanikin näyttämään todella likaiselta. Suunniteltiin että ensi kerralla värjätään tyvi hellävaraisemmin raidoittamalla luonnollisemman lopputuloksen saamiseksi.

- Sain myös rakkaan autoni Joensuuhun. Korjaamolle tosin suoraan :D Matka Kuhmosta Joensuuhun oli kuitenkin sujunut ongelmitta, kiitos äiti ja isi! 

- Saatiin myös mun vanhemmat perjantaina yökylään meille, viimein! On heitä houkuteltukin jo hyvä tovi. Pohdittiin, että isä on ollut minun luonani yötä tasan yhden kerran, joskus viisi vuotta sitten. Äiti kahdesti, ja uudemmasta kerrastakin on aikaa. Käytiin perjantaina syömässä, pelailtiin ja saunottiin. Oli aivan hurjan kivaa!

- Vietimme tuparikihlajaisten ensimmäistä osaa lauantaina perheidemme ja lähisukujemme kesken. Mukana oli pieni intiimi porukka, ja päivä oli meille todella tärkeä. Kauniita sanoja, lämpimiä halauksia, ihania lahjoja. Äiti oli korvaamaton apu juhlia laittaessa! Leivoin itse juhliin porkkanakakkua ja kasvispiirakkaa, äiti teki suklaahuippukeksejä sekä suklaakakkua ja anoppi toi itse tekemiään maailman parhaita riisipiirakoita.

Kuvien kakku saatu Heinosen Leipomolta. Kyseessä oli Instagram-yhteistyö, mutta halusin jakaa näitä kuvia tännekin! Mikäli kakuttaa, kurkkaa instagramin @vaniljakeiju puolelta kiva alekoodi käyttöösi!

- Ilahduin valtavasti mieheni sanoista, kun hän juhlien jälkeen totesi, että kyllä on asiat aika hyvin, kun meidän suurin erimielisyys on se, laitetaanko likaiset ja astianpesukoneeseen mahtumattomat astiat tiskipöydälle, vai lavuaariin. Lavuaariin tietty!! :D

- Tajusin, kuinka paljon omaa aikaa tarvitsenkaan. Viikko oli jo muutenkin täynnä hulinaa, ja keskiviikko-illasta eteenpäin meillä oli oikeastaan koko ajan vieraita lauantai-iltaan asti. Vaikka oon sosiaalinen, äänekäs ja puhelias, olin noiden päivien jälkeen aivan puhki. En kestänyt enää yhtään ääntä, hälinää, mitään. Halusin vain olla hiljaisuudessa ja keskittyä katsomaan sarjaa tai lukea. Juhlia laittaessamme ahdistuin valtavasti hälinästä, ja onneksi mies kykeneekin aina rauhoittamaan mua levollisella olemuksellaan - oon siitä hänelle aivan valtavan kiitollinen. Tänään heräsin klo 12, ja nukahdin heti klo 15 kolmen tunnin päiväunille - hälinä vaatii siis veronsa.  Pohdinkin, kiinnostaisiko teitä lukea enemmän mun kokemuksistani liittyen erityisherkkyyteen, ekstroverttiuteen ja introverttiuteen?

Nyt nenät kohti uutta viikkoa - toivottavasti siitä tulee ihana sekä sulle että mulle!

12 kommenttia :

  1. Tempparit on kyllä niin hämmentävä sarja, mutta samalla on jollain oudolla tavalla kiehtovaa päästä näkemään sitä saarten meininkiä! Ihminen on kyllä niin utelias olento, kun haluaa päästä näkemään tuollaista :D

    Mua kiinnostas lukea sun kokemuksia introverttiydestä jne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin, kylläpä tiivistit tämän hyvin :-D

      Kiva kuulla, koitan kirjoitella aiheesta piakkoin!

      Poista
  2. Mä en ole ikinä onneksi katsonut Temppareita, koska tiedän, että jäisin todennäköisesti siihen roskasarjaan koukkuun :'D Katson muutenkin jo aivan tarpeeksi typeriä sarjoja, että sitä en kyllä aio ikinä katsoa, ainakaan tosissani. Oli kyllä kiva lukea, mitä kaikkea oli tapahtunut tässä viimeviikolla!

    Olit valinnut tähän postaukseen myös todella ihania kuvia, näytätte niin kauniilta paria ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei toi on aika hyvä, ettei edes altista itseään sille, koska tiedostaa että siihen jää helposti koukkuun :D Ja onhan se tosiaan aikamoinen roskasarja haha!

      Ja voi, kiitos <3 Hali!

      Poista
  3. ❤️❤️❤️ Ihana postaus, ihana sinä ja ihanat te ❤️

    VastaaPoista
  4. Kyllä se sunnuntai on aina vähän sellanen että kun viikon viimeinen päivä ja viikko on siis ohi, niin aattelee sitä jo menneenä viikkona :D Tai siis jotenkin ymmärrän mitä ajat takaa. Mulle on muutaman kerran käynyt ihan samalla lailla että puhun ja seuraavasta viikosta vaikka ollaan sunnuntaissa :'D

    Todella ihania asioita kuitenkin mahtunut sun menneeseen viikkoon ja nämä kuvat ovat todella kauniita. Mistä toi sun mekko on, se on IHANA!!! <3 Temppareita en muuten itse seuraa, mutta jos niitä erehtyy katsomaan kun surffailee kanavia, niin myö aina miehen kans jäädään kahtomaan sitä :'D Onneks ei kauheasti telkkaria katsota, niin ei osu se sarja ruudulle ja jää sitä tuijottelemaan :'D Ei siinä ihan törkeen hauskaa viihdettä, nimenomaan törkeetä joo. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jes, ihanaa että joku tajuaa tän mun logiikan!! :D Mulla vaan käy joka kerta niin, ja tuntuu että ihan oikeasti ajattelen sunnuntaina että viikko on jo ohi, niinkuin sunnuntai tavallaan ois viikon eka päivä, vaikka ajattelenkin maanantain viikon ekana päivänä.. Sekavaa I know :D

      Viime viikko oli kyllä aivan super :) Ja mulla ainakin temppareiden suhteen on jo sekin, että ihan uteliaisuudesta pakko katsoa, kun kaikki siitä puhuu! Törkeetä tosiaan :'D

      Poista
  5. täällä löytyy kans yks joka ei ymmärrä miks jotkut hakee temppareihin mut silti on pakko seurata sitä ja kommentoida koko ajan niiden touhua :D! Ja mulla on ihan sama juttu et oon huomannut että tarviin oikeasti aikaa vain ja ainoastaan itseni kanssa kun olen unohtanut sen arjen keskellä vähän niinkuin kokonaan! Oikeasti joskus on vaan ihana just olla itsekseen ja viettää laatuaikaa itsensä kanssa, eli kirjoittele ihmeessä lisää tosta! :) Ps. nää kuvat on ihania ja rakastuin tohon teidän lattiaan!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihanaa, en oo ainoa! :DD Se oma aika tulee kyllä niin tarpeeseen, ja mulla tääkin viikko on niin hektinen että sen huomaa taas hyvin..

      Kiitos Miina <3

      Poista
  6. Erityisherkkyys kiinnostaa minua erittäin paljon. Olen sitä itse ja niin on lapsenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, koitan pian ennättää kirjoitella siitä ajatuksiani ja kokemuksiani :)

      Poista

Blog Design by Get Polished