10. maaliskuuta 2019

KUN OMA PEILIKUVA AHDISTAA

Tämä kaikki lävähti päin kasvoja kunnolla muutama viikko sitten, kun kävin ehkäisyneuvolassa uusimassa e-pillerireseptiäni. Aiemmin pohdin kirjoitanko aiheesta ollenkaan, mutta sulavasti kuitenkin täällä vihjasin käynnin aiheuttaneen pahaa mieltä, joten menköön.

Reseptin uusinnan yhteydessä tehtiin perustarkastukset, tsekattiin mm. paino. Sanoin jo tässä vaiheessa neuvolan naiselle, että tämä kyllä jännittää melko paljon, enkä ole vaa'alla käynyt moneen vuoteen. No, ei siinä auttanut kuin hypätä vaa'alle, sillä olihan paino kuitenkin tsekattava. Melkein toivon, ettei olisi tsekattu.. Olihan niitä kiloja kertynyt, ja jotenkin aivan järkyttävä määrä. Ja kun sanon järkyttävä määrä, en tarkoita paria kiloa, vaan noin 20kg 2-3 vuoden sisään. Ja se on oikeasti paljon. Tämän kirjoittaminen hävettää, pelottaa, nolottaa. Miten oon päästänyt itseni repsahtamaan noin pahasti? Toki asiasta olen ollut tietoinen, mutten silti olisi uskonut vaa'an lukeman kasvaneen noin hurjasti sitten viime käynnin. Sen lisäksi että ihan pelkästään lukeman näkeminen järkytti, niin tyrmistytti vielä vähän muukin siihen lisäksi.

Neuvolan täti alkoi kysellä painonpudotushaaveista, ja kertoa painonpudotusryhmistä. Sanat lihavuus ja painonpudotus olivat kuin lyöntejä kasvoille. Hän katsoi minua todella säälivästi, aivan kuin olisin maailman surkein ja epäonnistunein pullukka. Hän antoi myös oikein hyviä ja tehokkaita vinkkejä: "Voi auttaa sellainenkin, että vaihdat ruokalautasen jälkiruokalautaseen, niin ei tule syötyä niin paljoa!" tai oma lempparini: "Kannattaa aloittaa liikkuminen pienestä; ensin voit kiertää korttelin kerran, seuraavalla kaksi kertaa ja sitten jaksatkin ehkä kiertää jo kolme kertaa!!". Niin. Lisätään tähän vielä ystävälliseksi tarkoitettu mutta säälivä äänensävy. Oikeasti, näytänkö siltä etten jaksa kiertää korttelia kahta kertaa ympäri?

Lopulta hän vielä kysyi että tuntuuko sinusta pahalta puhua tästä, ja minähän purskahdin itkuun. Ei ollut kovin mieltä ylentävä käynti, varsinkin kun paino on aiheena minulle sekä varmasti monelle muullekin aika arka aihe. Ja jotenkin käynnissä pysäytti se, että mulle kerrottiin painoindeksin olevan turhan korkea ja todettiin, että painonnousu pitäisi saada nyt loppumaan. Missä oli oman fiiliksen kuulostelu? Entä jos en haluaisi laihduttaa? Ei tuntunut siltä, että mun omia ajatuksia tai tunteita otettiin juurikaan huomioon. 

 Mutta toisaalta, vaikka käynti oli mulle aluksi melko järkyttävä kokemus, on se boostannut mun halua liikunnan lisäämiseen. Tai no, aloittamiseen. Enhän mä ole parina viime vuonna liikkunut oikeastaan yhtään (koiran ulkoilutusta lukuunottamatta), ja syönytkin olen aivan miten sattuu. Ihmekös tuo, että niitä kiloja sitten kertyy.. Siispä päätin aloittaa pienimuotoisen elämäntaparemontin, ilman mitään turhia dieettejä tai ruokien punnitsimisia. 

Ostin viikon alussa Ilona Siekkisen Lifestylemeals-valmennuksen sekä Fatburn-saliohjelman, joiden tarkoituksena on opettaa mut syömään terveellisesti ja puhtaasti, sekä opettaa käymään salilla fiksusti; kasvattaa lihasta sekä polttaa turhaa rasvaa. Tarkoituksena olisi myös herätellä epämääräisesti toimivaa aineenvaihduntaa, ja saada itselle hyvä olo. Eli ensisijaisesti tavoitteena on opetella terveitä elämäntapoja, ei laihduttaa hullun kiilto silmissä. Toki jos kroppa muokkautuu ja kiloja lähtee, niin en laita ollenkaan pahakseni..

 Mä oon vähän sellainen tunnesyöjä. Jos on paha mieli, mä napostelen herkkuja. Ja nimenomaan napostelen, ei ole ollut mitään herkkupäiviä, vaan herkut löytää tiensä mun suuhun vähän milloin sattuu. Vastaavasti jos mulla on hyvä mieli, napostelen silloinkin. Monesti tulee miehen kanssa istahdettua sohvalle katsomaan leffaa herkkujen kanssa, ja kummasti ne löytävät tiensä mun vyötärölle. Eli myös parisuhde on ollut omiaan lisäämään herkutteluja. Kun toinen hokee mun olevan hyvä näin, niin siihen alkaa itsekin uskoa hiljalleen. Kunnes oma peilikuva alkaakin ahdistaa oikein olan takaa. 

Joka ikinen vaate joka kiristää, aiheuttaa melkoisen pahan mielen. Alkaa tarkastella itseään kriittisemmin, ja huomaa vain ne huonot puolet. Pahimmilla hetkillä eksyy tarkastelemaan muutaman vuoden takaisia kuvia jolloin on ollut aivan tikku, ja siitäkös vasta mieli matalaksi meneekin. Ja pakko myöntää, ettei toinen toistaan laihempia ja upeampia tyyppejä täynnä oleva some varsinaisesti paranna asiaa.. Tää on lopulta johtanut siihen, etten oikeastaan viihdy enää vaatteissani samalla tavalla kuin ennen, eikä kuvien ottaminen innosta. Liian usein sanon kuvia katsoessani "Näytänpä pullukalta", ja kyllähän siinä väkisinkin harmistuu. Oon ehkä liikaa tottunut olemaan aina se pieni ja hoikkanen tyttö, kunnes en enää yhtäkkiä olekaan. Ja se meinaa aiheuttaa pientä identiteettikriisiä. 

Oon ajatellut aiemmin että ihan sama mitä painan, se on mun oma asia. Ja niinhän se onkin. Mutta siinä vaiheessa kun oma peilikuva ahdistaa ja itsevarmuus ei ole samaa tasoa kuin aiemmin, on syytä pohtia keinoja tilanteen ratkaisemiseen. 

Ja niin, kuvissahan tätä painonnousua ei välttämättä huomaa. Kilot kun kertyvät hiljalleen, salakavalasti viikkojen, kuukausien ja vuosien aikana. Mutta kun laittaa kaksi kuvaa eri vuosilta vierekkäin, niin kyllä sen muuten huomaa. Hassua on se, että tuolloin vuosia sittenkin ajattelin näyttäväni pullealta kuvissa.. Silti en itsekään jotenkin tajunnut tätä tilannetta ennen vaa'alla käymistä, sillä en koskaan olisi uskonut lukeman olevan noin iso. Samaa puhuimme tänään salilla ystäväni kanssa painostani. Ja tiedän kyllä, painohan on vain lukema, jota ei ehkä ensisijaisesti kannata tuijottaa. 

Ja niin, sanoinko salilla?! Aktivoin salijäsenyyteni reilu viikko sitten, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa 2-3 vuoteen salilla. Jännitti aivan valtavasti, mutta ystävän kanssa sovittuja treffejä ei voinut perua. Ja vaikka oma rapakunto hävettikin, niin nyt on ensimmäinen jalkatreeni takana ja toivotaan, että jaksan jatkaa 3-jakoista treeniohjelmaani kunnialla. Se on hyvin maltillinen, ja uskon että tämän terveen syömisen ja treenin avulla voin löytää sellaista hyvää oloa, jota olen kauan kaivannut. En aio punnita ruokia, noudattaa orjallisesti mitään ohjeita tai unohtaa herkuttelua, vaan löytää balanssin terveen ruoan ja herkkujen välille sekä saada liikunnan sujuvaksi osaksi arkeani.

Pitkään mietin etten tästä mitään kirjoita, koska aihe on hyvin henkilökohtainen ja vaikea. Mutta silti uskon vertaistuen voimaan, ja siihen, että mun tahtoa tähän hommaan lujittaa ääneen sanominen. Vähän sama homma kuin aiemmissa ostolakoissani. 

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän fiiliksiä painosta, painon noususta ja omasta peilikuvasta. Ihan mitä tahansa aiheeseen liittyen, kommenttiboksi on teidän!

20 kommenttia :

  1. Minulla itsellä nousi paino pillereiden takia melkein 15kg. Vaihdoin laastari ehkäisyyn niin painon nousu loppui ja saanut nyt 20kg pois painoa. 👍e-pillerit lihottaa, ja olen myös kuullut Monen muunkin näin sanovan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo mikä muutos, hyvä sinä!! Mäkin mietin jossain vaiheessa pillereiden mahdollisuutta osasyyksi painon nousuun, mutta oon syönyt samaa merkkiä varmaankin 8 vuotta, joten on melko epätodennäköistä että syy on siinä :/

      Poista
  2. Mulla alkoi paino nousemaan joskus lukioaikana mutta ei kuitenkaan mitenkään hälyttävästi, enemmän alkoi jotenkin naiseutua silloin. Mutta olisi kai se pitänyt arvata että paska kierretään siitä syntyy että kotipaikkakunnalta pois muuttamisen jälkeen alkanut isomman kaupungin elämä houkutteli kaikenlaisiin asioihin ja omasta itsestä huolehtiminen tukan värjäämisen ja meikkaamisen poislukien jäi oikeastaan pois. Sit poikaystävä sanoi että näyttäisit paremmalta jos pudottaisit painoa ja siitäpä se inho omaa kehoa kohtaan alkoi. Näin kaksi lasta myöhemmin ja kolmatta odotellessa en osaa kuin arvostaa omaa kehoani, vaikka se on arpinen ja selluliittinen, ja kuuntelen kommentteja miten ”sulla toi raskaus näkyy siksi niin hyvin kun on ollut ylimääräistä jo muutenkin ja sun heikot vatsalihakset on syynä sun raskausarpiin” ja vaikka tiedän nuo väitteet hevonkukuksi niin kyllä ne silti pahentaa oloa entisestään. Löysin itseni ennen tätä sun postausta selaamassa ”kuinka saat vyötäröläskit pois”-tyylisiä juttuja ja aloin ajatella tätä raskautta edeltävää himoliikkumibuumia kaikkine ruokien punnitsemisineen ja muistin miten pahalta se kaikki tuntui, ja aloin ajatella että ehkä joskus on aikaa ja rahkeita alkaa tehdä jotain elämäntaparemppaa. Ja jos ei niin olen silti arvokas ja juuri hyvä näin. Toivottavasti sä löydät matkallasi myös kehorauhan ja sulla olisi hyvä olla omassa kehossasi, koska olet oikeasti upea nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit kokemuksiasi täällä :) Näistä kun ei ole helppo puhua tai kirjoittaakaan.

      Ihan mahtavaa että kaikista tyhmistä ja ajattelemattomista kommenteista huolimatta osaat arvostaa kehoasi, koska sehän on antanut sulle ne tärkeimmät - sun lapset! Ja samalla kantanut heitä monen monta kuukautta, ja se jos mikä saa varmasti arvostamaan kehoa ja katsomaan sitä hieman uudesta näkökulmasta. Tosi harmi, että tuollaisia kommentteja joutuu silti niin moni kuulemaan. :/ Mulla on kans ollut välillä vähän sama fiilis, että tuntuu pahalta luopua jostain herkuista.. Mutta oon yrittänyt omalla kohdallani ajatella sen niin, etten luovu varsinaisesti mistään - yritän saada ruokavalion kuntoon ja pohjan terveelliseksi, että sitten voin välillä herkutella aiempaa paremmalla omatunnolla :) Aivan varmasti en nimittäin aio elää ilman juustonaksuja, juustoja ja punaviiniä. Mutta balanssi, se on musta tosi tärkeä tavoite tässä omassa projektissani.

      Ja todellakin, olet arvokas ja hyvä juuri sellaisena kuin olet! Voi kunpa jokainen muistaisi tuon, ja tosi hyvä että just sinä ainakin sen tiedostat. Kiitos kommentista ja kivaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  3. Ihanaa ja rohkeaa Jenni että kirjoitit aiheesta <3 Täällä on aika samanlaisia kokemuksia painonnousun suhteen hormonaalisen ehkäisyn aloittamisen jälkeen, vaikka tietenkään se ei ole ainoa syy omaan vaa'an lukemaan..

    Paino kertyy niin salakavalasti, ja monesti sitä ajattelee että "kaikki on vielä hallittavissa jos paino ei mene rajan x yli", mutta nopeasti se oma yläraja vaan nousee samaa tahtia vaa'an lukeman kanssa :/ Vaikka itse tiedän olevani normaalipainoinen, en ole enää pitkään aikaan ollut täysin sinut vartaloni kanssa, kun kaikki rasva tuntuu kertyvän etenkin vatsan seudulle ja esimerkiksi käsivarsiin. Kesäisin ahdistaa lähteä rannalle, vaikka toisaalta viime kesänä pääsinkin jo aika lähelle sitä ajattelutapaa, että mitä väliä miltä näytän. Silti etenkin some luo valtavat paineet siitä miltä "pitäisi" näyttää, vaikka eihän se todellisuudessa pidä paikkansa.

    Elämäntapamuutos on paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta tosiaan niillä pienillä askelilla saavuttaa lopulta paljon enemmän kuin millään pikadieeteillä :) Ja hei hurjan hyvä saavutus tuo salin aloittaminen pitkän tauon jälkeen! Tsemppiä ja liikunnan iloa sinne kaunokainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli <3 Ai että jaan tuon fiiliksen, kun ajattelee että tämä on vielä hallinnassa ja samalla se raja hiljalleen nousee koko ajan.. Kaikki tapahtuu jotenkin niin salakavalasti, että hankala sitä on pysäyttääkään. Ja toki varmasti myös ikä tekee tehtävänsä, kun aineenvaihdunta ei toimi enää aivan samalla tavalla kuin nuoruudessa. Jaan myös tuon ahdistuksen rannalle lähtemisestä, mutta oon kans pyrkinyt ajattelemaan että ihan sama - välillä siinä melko heikosti onnistuen. Ja voihan some, siinä on kyllä myös ne negatiiviset puolensa.

      Kiitos ihana vielä tsempeistä, pitääkin laittaa viestiä ja vaihtaa kuulumisia ja jakaa ajatuksia näistäkin jutuista <3

      Poista
  4. Miusta on kurjaa, kuinka terveydenhuollossa isketään monesti faktoja, lukuja ja tavotteita pöytään sen enempää asiakkaan tunteita kyselemättä. Itsekin tämän kokenut, ja saanut vinkkejäkin laihduttamiseen vaikka todennut miun olevan normipainossa🤔 Huippua, että oot saanu salin alotettua! Toivottavasti antaa lisäboostia arkeen😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! Monelle paino on kuitenkin niin arka aihe, että vaatisi todellakin terveydenhuollon ammattilaisilta aivan erityistä hienotunteisuutta. Ainakin nyt parin salikäynnin jälkeen tuntuu, että illat on sujuneet paljon energisemmissä merkeissä, ja oon siitä tosi innoissani! :) Kiitos kommentista! :)

      Poista
  5. Itsekin olen etsinyt enemmän sitä henkistä ja fyysistä hyvää oloa, kuin varsinaista laihduttamista. Vielä olen matkalla, mutta oikeaan suuntaan menossa. Kun muistaa, että muutos ei tapahdu hetkessä ja antaa itselleen aikaa, muutos on varmasti pysyvämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaan suuntaan meneminen kuulostaa juuri hyvältä, kuten myös henkisen ja fyysisen hyvän olon löytäminen. Oon kans sitä mieltä, että kun itsellä on hyvä olla niin aivan sama mitä se vaaka näyttää. Itsekin yritän löytää pysyviä mulle sopivia tapoja ja tottumuksia arkeen, jotta muutoksesta todellakin tulee pysyvä. Mikään dieetti tai totaalilakko ei mun kohdallani toimisi. :)

      Kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
  6. Ihanan rohkea teksti Jenni rakas, mä oon tosi ylpeä susta että uskalsit jakaa näinkin rehellisen ja aran aiheen tänne <3 Pikku hiljaa mieluummin, sillä joskus sellaiset hirveet rääkkäysdieetit toimii, mutta sen jälkeen saattaa taas repsahtaa ja siitä ei loppujen lopuksi ollut sitten mitään hyötyä (läheistäni seuranneena ja hänen kanssaan olen keskustellutkin aiheesta). Mä muuten itse tykkään käydä mieluummin jonkun kanssa salilla, kuin yksin, sillä just kun sitä ei voi perua ;)

    Mulle paino on vähän hankala siitä syystä, että se meinaa laskea tosi helposti. En halua olla pelkkä tikkukaan ja siitähän mä sain koko nuoruuteni kyllä kuulla todella paljon. Oon tyytyväinen, että olen saanu painoni nyt nousemaan ja en halua että se lähtee laskuun, mutta haluaisin kuitenkin terveelliset elämäntavat ja salilla käynnin itsekin takaisin elämääni. Siitä tulee niin henkisesti kuin fyysisestikin hyvä olo. Toivon, että itsekin pääsen salirytmiin pian. Ja sais ne turhat herkut jätettyä pois :D

    Tsemppiä ja liikkumisen iloa sinne muru, oot kaunis ja huippu upee mimmi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata <3 Niin viisaita sanoja, ja oon aivan samaa mieltä. Onneksi mieskin käy salilla, niin myös hänestä saan seuraa :) Ja kavereiden kanssa treenaaminen on myös huippua! Saa tauot höpötellä, jakaa fiilistä ja osaamista tekniikoista yms (toki mulla ei mitään annettavaa tässä ollut :D).

      Tuokin on ihan ymmärrettävää, että painojutut voi myös loukata toisesta syystä. Ja ne kommentit on aivan yhtä inhottavia, kuin läskiksi haukkumiset. Ihana kuulla että oot nyt saanut painon nousemaan ja oot tyytyväinen tilanteeseen just nyt <3

      Kiitos ihana, oot kans aivan huippu! <3

      Poista
  7. Voin kuvitella, että varsinkin tuo "korttelikävely"- kommentti kuulosti pahalta ja aliarviovalta. Sitä voi lähestyä myös toisella tavalla, eli unohda, mitä sulle sanottiin "jaksamisesta" ja ajattele niin, että sali- tai muun intensiivisemmän treenin ohella tärkeää on arkinen liikunta, jossa tulee lyhyitäkin toistoja, joka kerta ei ole tarkoituskaan saada superhiki pintaan. (Tosin kyllä tämänkin saa aikaiseksi esim. bussiin juostessa :D) Joudun itse sovittamaan reuman takia pieniä "liikuntajuttuja" päivään sen lisäksi, että käyn säännöllisesti sykettä nostattavassa, ohjatussa liikunnassa. Eli en niinkään ajattele niitä "pieniä, esim. kaupassa käyntejä jalan tai työmatkapyöräilyä sen kautta, että "jaksanko" vaan ennemminkin joudun miettimään, että tuleehan niitä riittävästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se kyllä kruunasi koko käynnin... Hei kiitos hyvästä vaihtoehtoisesta näkökulmasta, enää ei tunnu ihan niin pahalta ;) Tsemppiä sullekin arkeen ja elämään reuman kanssa sekä sopivan liikuntamäärän löytämiseen!

      Poista
  8. Rohkea teksti! Itse olen kamppaillut samojen asioiden äärellä myös ja juuri aloitin PT:n kansa oman projektini kohti terveellisempää minää.

    Itse muistan aina, kun seiska luokalla menin terveystarkastukseen ja lähinnä puhuttiin painosta ja kuinka sitä voisin tiputtaa. Jotenkin musta todella väärin, että nuorelle toitotetaan jo niin varhain sitä kuinka on jotenkin viallinen. Ymmärrän kyllä painon vaikutuksen terveyteen, mutta asian voisi ilmaista niin paljon paremmalla tapaa. Muistan edelleen ne sanat ja täytyy kyllä sanoa, että ei ne kannustaneet laihduttamaan tai nostaneet nuoren minän itsetuntoa millään tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tsemppiä sulle projektiin PT:n kanssa - muista olla itsellesi armollinen :)

      Tulee kyllä hirmu paha mieli näitä kommentteja lukiessa, koska niin monella nuo painokommentit tuntuu olevan valitettavasti sitä todellisuutta ja joskus jopa arkipäivää. :( Ja toki onhan painolla vaikutusta terveyteen, mutta ei sitä painoa tai painoindeksiä voi vain katsoa ja kommentoida välittämättä yksilön tunteista ja kokemuksista lainkaan! Näissä asioissa pitää olla äärimmäisen hienotunteinen, koska kaikille laihduttaminen ei ole helppoa tai edes mahdollista, ja joskus taustalla voi olla esimerkiksi sairaus. Niin moni terveydenhuollon ammattilainen ansaitsisi kyllä jonkin extrakoulutuksen hienotunteisuuden lisäämiseksi.

      Poista
  9. Ihanaa, että päädyit kuitenkin kirjoittamaan tästä aiheesta, sillä vaikka se onkin vaikea ja arka aihe monille, on siitä silti hyvä puhua ♥ Varmasti oli myös sulle todella iso askel puhua näin avoimesti sun fiiliksistä ja tuntemuksista, mutta niitä ei kannata padota sisäänsä, sillä jossain vaiheessa ne kuitenkin tulevat ulos ja voivat aiheuttaa entistä pahemman olon. Olet ihanan rohkea, kun kirjoitit tästä, uskon että monet muutkin saivat jo pelkästään tästä postauksesta vertaistukea, joka on oikeasti todella tärkeää tämänkin asian tiimoilta.

    Voin kuitenkin kuvitella, millaista oli kuunnella tämän niin "kannustavan" neuvolatädin sanoja, etenkin tuo korttelikävely-kommentti oli aivan tarpeettoman mauton. Musta on muutenkin ihan kamalaa, miten nykyään puhutaan niin inhottavalla äänensävyllä painosta ja painonpudotuksesta. Aivan kuin se olisi ainut etappi koko tässä hemmetin elämässä. Tuntuu, että on tärkeämpää näyttää laihemmalta ja painaa tietyn verran kuin kysyä, miltä ihmisestä tuntuu. Joillekin on vain niin vaikeaa vaikuttaa siihen painonnousuun, jonka myös ymmärrän täysin. Tietysti se oma hyvinvointi on tärkeää ja mikäli peilikuva alkaa ahdistaa ja tuntuu pahalta, on hyvä jos tulee sellainen motivoitunut olo ja niin sanottu tarve ryhtyä hoitamaan itseään ja kehoaan enemmän. Mutta on tosiasia, että jotkut ovat tyytyväisiä, ovat he sitten ali- tai ylipainoisia tai minkä mallisia tahansa. Paino on myös mun mielestäni pelkkiä numeroita, itsekin painan selkeästi enemmän kuin mun kuuluisi pituuteeni nähden ja ihan muutenkin, mutta kukaan ei ole aikoihin ollut mulle niin ilkeä kuin tuo neuvolatäti sinulle. Mutta kuten sanoit, jos numerot alkavat ahdistaa, siinä vaiheessa voi tietysti miettiä ensin sitä omaa hyvinvointiaan ja sitten sitä jos vaikka alkaisi tehdä painon eteen jotain.

    Paino on myös minulle todella arka aihe ja siksi en siitä kauheasti edes puhu, ehkä silloin tällöin. Oma isäni on joskus heitellyt vaikka minkälaisia kommentteja siitä, että olen "pullukka" enkä liiku tarpeeksi, mutta en mielestäni ole mitenkään huono liikkujakaan. En ehkä käy salilla ja tee venyttelyä kotona, mutta käyn lenkeillä, pyöräilen aina, kun on mahdollista ja pyrin muutenkin pitämään itseni liikkeessä. Tämän sun postauksen luettuani mulle tuli kuitenkin sellainen olo, että ei hitsi, kevään tullessa ja lumen sulaessa mun on pakko ryhtyä taas juoksemaan ja venyttelemään niin ehkä omakin olo paranisi ja näkisin oman peilikuvani hieman miellyttävämpänä.
    Sairastuin kuitenkin tammikuussa syöpään, joten tällä hetkellä liikunta ei ole se pääasia elämässäni. Pyrin siitä huolimatta koko ajan pitämään huolen, etten jää sänkyyn makaamaan, mutta tällä hetkellä tärkeintä on se, että liikun sen verran, mitä jaksan, oli se sitten lähikauppaan ja takaisin tai vaikka roskiksille.

    Haluan kiittää sua tämän postauksen kirjoittamisesta, sillä siitä oli myös mulle itselleni henkisellä tasolla apua, joten kiitos todella paljon ♥ Tsemppiä tulevaan, olet täydellinen juuri noin, mutta tärkeintähän on se, että sun olo on hyvä ja että hymyilet katsoessasi itseäsi peilistä ♥

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa, että uskalsit kirjoittaa tällaisesta aiheesta! Musta kuulostaa jotenkin tosi ikävältä tuo neuvolan työntekijän suhtautuminen painon nousuun. Olis ehkä häneltä odottanut enemmän tahdikkuutta! Tsemppiä sulle treeneihin, muista myös lepo ja se, että liikkumisen kuuluu olla myös hauskaa!

    VastaaPoista
  11. Niinkun nähdessä puhuttiinkin, niin musta oli ihan älyttömän tökerösti ja sopimattomasti siellä neuvolassa sanottu. Olisin itekkin kyllä purskahtanut itkuun ja vähemmästäkin... Sä oot upea ja ihana ja ainoa sunlainen koko maailmassa, just hyvä tollasena<3 Oon kuitenkin superylpee, että oot ottanut ahkerana projektiksi terveellisemmät elämäntavat <3

    VastaaPoista
  12. Tuo kommentti korttelikävelystä on kyllä todella tahditon. Harmi, että terveydenhuollosta löytyy näitä, kun asiat voisi esittää myös kannustaen ja positiivisesti. Ihana juttu, että olet saanut lisättyä liikuntaa arkeen, se vaikuttaa niin paljon vireystilaan ja jaksamiseen! :) Liikunnassa on onneksi paljon valinnanvaraa, jokaiselle varmasti löytyy mieluisa tapa liikkua arjessa. ^^<3

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished