7. huhtikuuta 2019

AIHETTA JUHLAAN - TUPARIKIHLAJAISET & MINÄ 25V

Aloitetaan postaus niinkin kevyesti kuin toteamalla, että yksi mun elämäni parhaista viikonlopuista takana. Mikä tästä viikonlopusta teki sitten niin ihanan? No, ensinnäkin mulla tuli neljännesvuosisata täyteen, eli täytin lauantaina 25 vuotta, wuhuu! Lisäksi eilen meille kokoontui mukavan kokoinen porukka rakkaita ystäviä juhlimaan meidän kihlautumista, uutta kotia ja vähän minun synttäreitänikin. Aihetta juhlaan olikin siis kunnolla!

 suurin osa koristeista saatu Decora Houselta / tarkemmat tiedot alempana

 karkkikakku saatu Heinosen Leipomolta

 Tällä viikolla instaani seuranneet saattoivat huomata, että olin hieman harmissani ja surullinen kohtalaisen vähäisestä osallistujamäärästä sekä peruuntuneista osallistumisista. Kutsuttiin meidän juhliin reilut 60 ihmistä, eikä toki odotettu kaikkien tietenkään osallistuvan - eikä varmaan oltaisi kaikki sisälle mahduttukaan :D Kuitenkin peruuntumisia tuli melko monta, ja lopulta vaikutti että paikalle tulee noin 15 ihmistä, mikä on kutsuttujen määrään suhteutettuna melko vähän. Lopulta paikalla oli meidän lisäksi 24 vierasta, mikä oli jälkeenpäin ajateltuna juuri oikea ja sopiva määrä! Ja kuten mies aiemmin viikolla minua lohduttikin, niin kaikki meille tärkeimmät oli paikalla. 

Ja se mikä voimisti mun harmistumista, oli muistot mun viime kesäisistä valmistujaisista, joihin tuli mun ystäväpiiristä todella vähän vieraita. Toki ymmärrän välimatkat ja monelta löytyy ihan oikeat ja ymmärrettävät syyt jättää tulematta, mutta eipä sille pahalle mielelle joskus mitään voi. Kuitenkin kun itse suunnittelet ja näet vaivaa juhlien eteen, niin toivoisit mahdollisimman monen pääsevän paikalle. Ainakin itse yritän parhaani mukaan osallistua ihan kaikkiin tapahtumiin joihin mut on kutsuttu, sillä näiden kokemusten jälkeen tiedän hyvin mitä fiiliksiä tapahtuman järjestäjä voi käydä läpi. Instassa tulikin lukuisia viestejä näihin aiheisiin liittyen, ja selvästi harmillisen moni muukin on kokenut samanlaisia fiiliksiä juhlia järjestäessään. 

Lisäksi mulla on vähän ristiriitainen fiilis mun synttäreistä. Lapsena synttärit oli aivan parhaita, kun sai huomiota ja lahjoja ja pidettiin kivoja juhlia. Sitten tuli kausi jolloin inhosin synttäreitäni, ja toivoin että päivä olisi ohi mahdollisimman pian. Synkkinä nuoruusvuosina pelkäsin ettei perheeni lisäksi kukaan muista että tänään on minun päiväni, ja silloin perheen huomio ja rakkaus tuntui todella vaikealta. Ja synttäreinä kun juhlitaan päivänsankarin syntymää, ja parhaillaan toivoin etten olisi koskaan syntynytkään. Onneksi sittemmin syntymäpäivät on olleet tosi ihania, vaikka nämä vaikeat muistot välillä nousevat pintaan. 

 No, se niistä vaikeista fiiliksistä, keskitytäänpä nyt kaikkeen ihanaan! :) En ole aiemmin ollut järjestämässä omassa kodissani mitään kunnon juhlia, joten innostuin juhlista nyt aivan täysin. Kutsut laitettiin jo pari kuukautta aiemmin, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Halusin juhliin koristeita, ja olinkin valtavan innoissani mahdollisuudesta valita Decora Housen valikoimista rekvisiittaa juhliimme! Teemana oli mikäpä muukaan kuin rakkaus, joten väreinä toimivat pitkälti ruusukulta ja vaaleanpunainen. 

Ainoa ongelma koristeita valitessa oli Decora Housen valtava valikoima, josta olisin halunnut suunnilleen kaiken.. :D Lopulta päädyttiin Love-foliopalloon, ruusukultaiseen paljettikaitaliinaan, puusydämiseen vieraskirjaan, puisiin herkkuveneisiin sekä mm. pom pomeja sisältävään koristelusettiin, jotka kaikki saimme yhteistyönä heidän valikoimastaan. Lisäksi tilasin juhliin omakustanteisesti ilmapalloja, pillejä, serpentiiniä, viirin ja servettejä. 

Tilaus saapui todella nopeasti, enkä olisi millään malttanut odottaa pääseväni laittamaan koristeita esille! Olinkin lauantaina kuin pikkulapsi hihkuessani ilmapallojen ja muiden koristeiden keskellä, mikä herättikin miehessä ja hänen meillä yöpyneessä veljessään hilpeyttä. 

 Olin kyllä meidän valkkaamiin koristeisiin todella tyytyväinen, ne lisäsi ihanasti juhlafiilistä ja viimeisteli meidän kodin juhlakuntoon. Kun kerran juhlat järkätään, niin juhlitaan sitten kunnolla! Sainkin kyllä aikamoisen kipinän juhlien järkkäämiseen, varsinkin kun meillä on nyt hyvin tilaa uudessa kodissa - vielä kun saadaan takapiha kesäkäyttöön ja kuntoon. 

Love-foliopallo oli ehkäpä mun lempparini näistä, ja lievensi harmistustani kun mistään Joensuusta ei löytynyt 2 ja 5 -foliopalloja ruusukultaisena :D Voi Esko-raukkaa, kun joutui mulle niitä viime hetkellä metsästämään mun lähdettyä kotiin leipomaan.. Ruusukultaiseen teemaan sopi hyvin myös paljettikaitaliina, joka oli aivan ihana!! Haaveilin jo mahdollisuudesta hyödyntää tätä myös meidän häissä. Leivonnaisille oli ostettu erikseen kertakäyttölautaset, mutta sipseille ja muille naposteltaville nuo puiset herkkuveneet oli todella kätevät. Toinen vaihtoehto oli söpön väriset pahvikupit, mutta nämä toi kivaa luonnollista fiilistä, ja herättivät myös muutamia kysymyksiä ostopaikastaan. Nuo valkoiset söpöt koristelusetin osaset oli kyllä ihania, ja ripusteltiinkin niitä roikkumaan vähän joka puolelle. 

Okei, nyt täytyy kyllä ottaa sanojani hieman takaisin, sillä kyllä foliopallon lisäksi oli myös toinen ehdoton lemppari. Tämä ei ole varsinainen koriste, mutta aivan ihana ja tärkeä osa juhlia silti. Nimittäin tuo puusydämistä koostuva vieraskirja! Aivan mielettömän ihana idea! Useaan otteeseen muistuttelinkin vieraita kirjoittamaan puusydämiin terveisiä meille, tai mitä tahansa ajatuksia sillä hetkellä mielessä olisikaan. Tänään luettiin niitä sitten valtavan naurun kera, ai että. Puusydämiä oli purkissa 100 kappaletta, eli jäihän noita vielä aika kivasti yli. Näidenkin kohdalla pohdin mahdollisuutta häihin liittyen. 

 Leivoin juhliin porkkanakakkua ja kasvispiirakkaa, jotka onneksi näyttivät ihan hyvin maistuvan vieraille. Aluksi kukaan ei uskaltanut maistaa porkkanakakkua, mutta lopulta se keräsikin yllättävän paljon kehuja! Eskon äiti leipoi riisipiirakat, jotka ovat yksinkertaisesti maailman parhaita. Minun äitini teki aiempiin juhliin suklaahuippukeksejä, joita jäi pakastimeen sopivasti näitäkin juhlia varten. Lisäksi pöydästä löytyi keksejä, sipsejä, karkkia, popkornia.. Ja täytekakku! Eikä mikä tahansa kakku, vaan Heinosen Leipomolta yhteistyönä saatu 30 henkilön karkkikakku

Tuo kakku oli kyllä aivan mieletön, ja päätyikin monen vieraan ig-storyyn :D Enkä ihmettele lainkaan! Olihan tuo vaan yksinkertaisesti todella kuvauksellinen ja näyttävä, suuri kiitos Heinosen Leipomolle meidän juhlavalmistelujen helpottamisesta! Mikäli on juhlat tulossa tai tekee kakkua mieli ihan muuten vain, kurkkaa instagram-tililtäni @vaniljakeiju alekoodi Heinosen Leipomon täytekakkuihin!

Juhlat sujuivat mukavasti rupatellen, herkutellen, nauraen, musiikkia kuunnellen ja miesten osalta myös saunoen. Oli kyllä sellainen superviikonloppu, jota mietiskellessä hymy karkaa huulille aivan väkisin. Ollaan niin onnellisia siitä, kuinka ihanasti juhlat menivät ja kuinka moni lopulta pääsi paikalle meidän juhliin. Yllättävän vähän lopulta stressasin juhlia, mutta välillä mietin etukäteen että kuinkahan ilta sujuu ja onhan kaikilla mukavaa! Toivon että oli, ja siltä kyllä ainakin vaikutti. Ilta jatkui vielä Ilonaan kuuntelemaan nuoruuden lemppariani Irinaa, josta suunnattiin ihan hyvissä ajoin kotiin unten maille - katsottiin vielä loppuviikon Salkkareita kotiin palattuamme :D 

Ps. Pahoittelut kuvatulvasta, iski valinnanvaikeus!

Suuren suuri kiitos koristeista Decora Houselle, karkkikakusta Heinosen Leipomolle sekä erityisesti meidän ihanille vieraille, jotka teitte päivästä ikimuistoisen! Ilman teitä kaikkia edellä mainittuja päivä ei olisi ollut yhtä onnistunut ja ihana. 

12 kommenttia :

  1. Mä niin tiedän tuon fiiliksen, oon itse järkkäillyt paljon juhlia ja se pelko ettei osa pääse paikalle harmittaa. Harmittaa, kun niihin juhliin oikeasti panostaa ja niihin alkaa panostaa ajoissa. Ymmärtäähän sitä että ihmisillä on osalla vuorotyötä, tähän aikaan on myös jo lapsia ja perhettä ja muuta. Eli siis kunnon syy, ymmärrän sen itsekin, mutta ei sille vaan voi mitään jos harmittaa.
    Mä yritin tosiaan saada vapaata, ja mua harmitti kovasti, etenkin kun näin instassa nuo koristelut ja herkut ja kaikkein tärkeimmän, eli teidät ;) Ootte niin ihania yhdessä <3 Jos välimatka olisi ollut lyhyempi, niin olisin päässyt töiden jälkeen illalla, joten harmittaa myös se, että meillä on tosiaan välimatkaa näin paljon :< Mä muuten juhlin omia kaksivitosia tosi pienestä, koska osallistujamäärä ois ollut niin pirun pieni, ette jaksanut panostaa yhtään. Meidän lisäksi paikalle pääsi 4 ihmistä, kyllä se vaan pisti harmittamaan :<

    Kiitos tuosta Decora house vinkistä, mä en oo koskaan kuullut tuota paikasta ja pitääpä katsella josko tilaisi joskus juhliin sieltä rekvisiittaa! Mä kyllä Uuden vuoden juhlien jälkeen aattelin, etten enää järkkäile mitään juhlia hetkeen, kun niin moni ei oo päässyt loppuvuotena järkkäämiini juhlamiin paikalle ja meneehän niihin aikaa, rahaa ja voimia. :D Saas nähdä. Ehkä mäkin pidän seuraavat juhlat vasta kun pidän jotkut oikeesti suuret, joihin itsekin kutsun varmasti muualta päin asuvat ystäväni, vaikka ne kihlajaiset jos se joskus tapahtuu mulle 8) Haaveilen hirveesti omakotitalosta, jossa pitää kunnon grillijuhlat <3

    Anyway.. Ihana postaus kokonaisuudessaan <3 Ja mä kun sanoin ettei tee mieli juhlia järkkäillä kun Uutena vuotena niin vähän pääsi ja Halloweenit sun muutkin olivat tosi vaikeita, alkoi mennä motivaatio siihen. Noh mä nyt ehkä vähän aloin jo mielessäni järkkäillä jotain juhlia tän postauksen luettua :'D Ihana ja kaunis olet ollut tuona päivänä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se fiilis ei oo kyllä oikeasti kovin kiva. Vaikka ois kuinka kunnon syy, niin kyllä silti kun on paljon ihmisiä jotka ei paikalle pääse (meilläkin noin 40..), niin harmittaa se. Ja mekin ilmoitettiin juhlista 2kk aiemmin, niin luulis että siinä moni osaa menonsa suunnitella ja tulee paikalle, jos oikeasti haluaa.

      Ymmärrän kyllä ettet saanut vapaata, eikä se haittaa mitään <3 Sellaista sattuu! Mutta pitää koittaa nähdä nyt pian, vaikkapa jo ensi kuussa? :) Uskon että harmitti sullakin vähäinen osallistujamäärä synttäreille, lähetän sulle ison halin täältä <3

      Mullekin Decora House oli uusi tuttavuus, mutta ihana sellainen! Sieltä löytyy ihan hurjasti kaikkea ihanaa :) Musta tuntui kans aluksi että en enää mitään juhlia järkkää juuri tuosta samasta syystä, mutta oli kyllä pienemmälläkin porukalla niin kivaa että ehkä vielä joskus <3 Oi grillijuhlat kuulostaa niin ihanalta!!

      Kiitos muru, ihana kun kirjoitit näin pitkän kommentin <3 Ihana kuulla että nyt taas palasi pieni inspis juhlien järkkäämiseen ;) Kiitos vielä <3

      Poista
  2. Aivan ihanan näköistä ei haittaa.yhtään kuva tulva😍😍 ja olet ollut niiin kauniina!<3 itsekin järkkään synttäreitä ja tykkään panostaa niihin nii toedän harmituksen kun ihmiset sitte jättävät tulematta tai saapuvat todella myöhään, aina tulee harmitus kun itse nähnyt kuitenkin vaivan ja haluaa järjestää hyvät kemut niin sitten jos ei tulla paikalle, mutta niinkuin teilläkin niin kyllä ne tärkeimmät ovat paikalla❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla :) <3 Se saapumatta jättäminen tai myöhään tuleminen kyllä oikeasti harmittaa tosi paljon, kun kyllä niiden juhlien eteen aina näkee vaivaa ja yrittää suunnitella mahdollisimman kemut! Mutta onneksi yleensä ne tärkeimmät kyllä tulee <3

      Poista
  3. Ihan ensimmäiseksi onnea iloisten tapahtumien puolesta! <3 Siinä on hyvät syyt juhlaan. Täällä iski hurja kakkukateus. Ja todella harmi, että juhliin liittyi myös kurjia tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos hurjan paljon! <3 Paljon on kaikkea ihanaa tähän kevääseenkin mahtunut. Kakku oli kyllä aivan mielettömän upea, hih! Välillä myös kurjat fiilikset nousee pintaan, mutta onneksi juhlat olivat ihanat ja onnistuneet :)

      Poista
  4. Aivan ihana postaus, vaikka oli vähän kipeitäkin fiiliksiä - on niin tuttua, jos on järjestänyt jotain. :/ Meillä olikin varmaan joskus tästä puhetta, varsinkin sen yhden blogimiitin osalta. Juhlien + muiden tapahtumien järjestäminen kuitenkin vie aikaa ja rahaa, niin on inhaa jos paikan päälle ei tule puoletkaan kutsutuista. Onneksi useimmiten ne läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset tulevat paikalle, se on tärkeintä! <3

    Teillä oli kyllä ihanat juhlat, viihdyttiin todella hyvin ja tutustuttiin uusiin ihmisiin! Mukavaa oli nähdä teidän uusi koti ja höpötellä rennosti eri asioista. :) ^^ Koristeetkin olivat ihanat, pitää muistaa tämä postaus kun alkaa seuraavia juhlia miettiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä monelle olevan tuttuja fiiliksiä nuo! :/ Niinpäs olikin, olin tuon jo aivan unohtanut mutta muistan nyt hyvin nämä keskustelut ja fiilikset noiden juhlien osalta. Ja samaa mieltä, tärkeintä että ne lähimmät tyypit pääsee mukaan <3

      Aivan ihana kuulla, tärkeintä on että meidän vierailla on ollut mukavaa ja ootte viihtyneet ja saaneet tutustua uusiin tyyppeihin! :)

      Poista
  5. Olipas ihana postaus ja todella kauniita kuvia! ♥

    Mä olen oikeastaan aika kateellinen niille, jotka jaksavat aina panostaa juhliin ja näkevät vaivaa myös tarjoiltavien kohdalla. Olen muutamia kertoja itse järjestänyt Halloween-juhlia, mutta sen kummempia tarjoiltavia en ole hankkinut, ihan perus karkkia ja sipsejä tietysti, mutten mitään omatekoista, mikä on tietenkin sääli. Ehkä olen vain vähän laiska tekemään mitään sen ihmeellisempää, koristeita ostan tietysti, kun sille päälle satun, mutta melko harvoin kuitenkin :'D Ihanaa kuitenkin, että löytyy vielä niitäkin, jotka jaksavat väsäillä kaikenlaisia kakkuja juhliin! Vaikka sellaisen sitten hankkisikin jostain kaupasta, mutta joka tapauksessa!

    Kiva myös kuulla, että juhlat olivat onnistuneet, sehän se onkin tärkeintä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi-Stina <3

      Voi kuule, karkit ja sipsit riittää vallan mainiosti juhliin! :) Mä innostuin leipomaan, ja joskus onkin ihanaa puuhailla keittiössä ihan rauhassa. Mun mielestä juhlat tekee se tunnelma, fiilis ja tärkeimmät ihmiset paikalla - ei siihen ihmeempää tarvita <3

      Jep, se on kyllä tärkeintä. :)

      Poista
  6. Vitsi miten kauniiksi oot koristellut teidän kodin ja kaikki tarjottavat näyttää niin hyvälle <3 Toi kakku on ihan mahtavan näköinen, niin iso ja herkullineeen:D<3
    Mua harmittaa edelleen etten päässyt tulemaan serkun häiden takia :(<3 Mutta kesällä saatte pitää mulle ne luvatut omat pikku kihlajais-tuparit :-* hihii♥
    Melkeen jäi kokonaan kommentoimatta, mutta miten älyttömän kauniina sinä rakas oot ollut! Toi väri sopii sulle niin älyhyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru, olisitpa ollut paikalla <3 Ymmärrän kyllä mikset päässyt, ja vastahan sä olit kylässä <3 Ja todellakin tuut kesällä taas, mullakaan kun ei oo töitä niin tervetuloa ihan millon vaan!! Sulle on oma huonekin odottamassa ;) <3 Kiitos hurjasti muru <3

      Poista

Blog Design by Get Polished