25. marraskuuta 2019

MEIDÄN KOTONA: VIERASHUONE

Meidän kotona -postaussarja saa jatkoa, ja vuorossa on tällä kertaa vierashuoneen esittely. Kutsutaan meidän vierashuonetta myös pikkumakkariksi, joka on vielä ehkä hieman keskeneräinen. Esittelyn lisäksi toivonkin saavani teiltä hyviä vinkkejä tai ideoita, miten vierashuoneesta saisi valmiimman oloisen ;)

Postaussarjan aiemmat osat löydät täältä:


Postauksessa * merkitystä tuotteesta saatu alennusta /  Veke.fi


Vierashuone on vielä tässä vaiheessa hieman ylimääräinen huone, joka ei ole kovin suuressa käytössä normaalissa arjessa. Kun kylään tulee vieraita, on kuitenkin todella mukavaa, että heille on oma huone majoittumiseen. Jotenkin oon kokenut vierashuoneen sisustamisen hieman hankalaksi, varsinkin kun suuri vaatekaappi vie tilaa yhdeltä seinältä, enkä jotenkin osaa tuohon yhdelle tapetoidulle seinälle laittaa taulujakaan. Ostin jo kesällä narua valmiiksi makramee-työtä varten, mutta en ole ehtinyt ja saanut aikaiseksi sitä aloittaa. Mutta jospa joululomalla ehtisin, nyt en pian töissä koittavien jouluarviointien takia ota hirmuisesti paineita mistään kotona - voi olla, että kotonakin niiden parissa aikaa tovi jos toinenkin vierähtää.

Ostettiin keväällä Jotexilta tuollainen kauniin beige daybed, jonka ajateltiin olevan kiva välimuoto sohvaa ja sänkyä. Kiva se kyllä on, vaikka harmillisen vähän tulee siinä itse hengailtua. Tarpeen vaatiessa nukkuminen onnistuu siinä, ja lisäksi meillä on varastossa patjoja säilössä. Haaveiltiin ensin sohvasängystä, mutta koska emme löytäneet sopivaa, päädyimme tähän. Sohvan päädyssä on lankakori, ja hieman paikkaansa etsivä rottinkinen kantokoppa. Kysynkin tässä vaiheessa, löytyisikö sulta hyviä ideoita, mitä tuohon kantokoppaan voisi laittaa, tai miten sen saisi kivasti osaksi sisustusta?! Ostin sen kirpparilta parilla eurolla, eikä sitä siis missään vaiheessa ollut tarkoitettu Lumia varten :D Ei reppana ihan siihen mahtuisikaan. Haaveilin tekeväni siihen jonkin kivan asetelman, mutta inspiraatio vielä odottaa löytämistään.

Vaatekaapissa on tilaa Eskon kauluspaidoille ja pikkutakeille, ja minun bleisereilleni. Lisäksi toinen kaapin puolisko kätkee sisäänsä Eskon työvälineitä vasaroista nauloihin ja kaikkeen mahdolliseen. Romukaapiksikin tuota on joskus taidettu nimittää :'D Ihan tarpeellinen säilytystila kyllä.

Huoneessa on myös minun meikkipöytäni, jota en laiskuuksissani kovin paljoa nykyään käytä. Arkimeikkiini menee n. 5 minuuttia, joten se menee ihan vessan peilin edessä. Joskus on kuitenkin ihana laittautua tuossa ihan ajan kanssa. 

Vanha puinen kiikkutuoli on äitini tekemä superedullinen kirppislöytö, ja matto on minun tekemäni edullinen löytö Jyskistä. Taisipa olla kyseessä vielä viimeinen kappale tuota villamattoa! Vaatekaapin vieressä oleva ihana valkoinen pikkujakkara on Eskon kaksoisveljen käsialaa. Ihana, kun lähipiiristä löytyy tällaisia taitureita!

Lumppea ei tarvinnut paljon pakottaa kuviin, melkoinen linssilude kun on!

 Esittelemättä huoneen sisustuksesta on vielä Veke.fi:n ihana rustiikkinen penkki*, johon jopa Eskokin tykästyi kovasti! Veken sivuilla on penkkejä runsaasti, mutta tämä kiinnitti huomioni heti. Ihana vanhanaikainen olemus, jollaista haluaisin myös meidän olohuoneeseemme saada. Kovasti olen haaveillut vanhasta laudasta tehdystä seinähyllystä, mutta varastossa hilloamani laudat olivat niin mutkaisia, että täytyy keksiä uusi suunnitelma. Kaikki tällainen rustiikkinen on kuitenkin kovasti mieleeni, ja sopii mielestäni hyvin yhteen meidän vaaleahkon sisustuksen kanssa. 

Penkki* näyttääkin olevan nyt alennuksessa, joten siitäpä vinkkiä vaikkapa pukin konttiin :)

 Sellaiselta näyttää meidän vierashuone - hieman keskeneräiseltä, ja vielä omaa tyyliään etsivältä. Uskon että makramee toisi huoneeseen kaivattua yhtenäisyyttä, sillä seinät ovat makuuni vielä kovin tyhjän oloiset. Olen kaipaillut meille myös lisää säilytystilaa, ja ihana Ikean rottinkinen Stockholm-kaappi onkin suuri haaveeni tällä hetkellä. 

Mitä ideoita sinulla olisi tämän huoneen sisustuksen suhteen? Olen myös pohtinut, saisiko jollakin muun värisillä, erottuvammilla verhoilla tuotua huoneeseen hieman eloa? Erilaisella valaisimella? Kaikki vinkit ja ideat otetaan kiitollisina vastaan, mulla nimittäin ajatukset kiertää vain kehää tämän huoneen sisustuksen suhteen!

Yksi osa tätä postaussarjaa olisi tarkoitus julkaista jossakin välissä, sillä vielä on meidän wc ja suihku- sekä saunatilat esittelemättä! Ja niin taitaa olla kodinhoitohuonekin. Palataan niihin hieman myöhemmin!

Ihanaa viikon alkua 

18. marraskuuta 2019

MARRASKUINEN MAANANTAI

Moikat marraskuuhun! Miten siellä menee? 

Ulkona on melkoisen ankea keli ainakin Joensuussa, joten ajattelin piristää harmaata päivää julkaisemalla kesällä otettuja kuvia, jotka eivät ole vielä nähneet päivänvaloa. Napattiin nämä palatessamme häistä Pirkanmaalta, ja ukkoskuuro oli saapumassa päälle. Bongasin tämän ihanan pellon jo menomatkalla, ja pakkohan siinä oli pari räpsyä saada. Ja ei hätää, kävelin pellolla tasan vain traktorin jälkeä pitkin, eli en pilannut kenenkään elinkeinoa, kuten joku taannoin muiden kuvien kohdalla keksi ;) 

Kylläpä muuten tuntuu tämä marraskuun harmaus jotenkin vielä tavallistakin ankeammalta, kun hetken jo ehti lumi olla maassa. Vietettiin vielä viikko sitten viikonloppu Kuhmossa, jossa oli parhaimmillaan jo yli 30 senttiä lunta! Sieltä lähtiessämme kuunneltiin joululauluja ja haaveiltiin joulukoristeiden ottamisesta esille, mutta loppumatkan satoikin sitten kaatamalla vettä, ja suurin osa ihanasta lumesta oli hävinnyt.. Möh. Nyt sitä lunta ei olekaan sitten ollenkaan.

 Ihan hirveästi ei kyllä suoraan sanottuna harmita etten oo kirjoitellut. Ei ois kyllä ollut aikaakaan! Tää syksy on ollut ehkä kiireisin ikinä, ja välillä mun päivän omaan aikaan on kuulunut tasan vain lenkki Lumin kanssa ja saunahetki (saunotaan siis päivittäin). Mun normaalin opetusvelvollisuuden lisäksi oon tehnyt viikossa 6 ylituntia nyt kuukauden verran, ja välillä on ollut oma aika melkoisen koetuksella. Siihen pari koulutusta, kokeiden tekemiset ja tarkastamiset, muiden tuotosten tarkastamiset, ihan vain normaalit oppituntien suunnittelut.. Aika haipakkaa on ollut.

Toisaalta oon ollut kiireestä tosi onnellinen, vaikkei mulla sosiaalista tai mitään muutakaan elämää ole juurikaan ollut :D Syksyyn on mahtunut myös vaikeampia juttuja, ja erityisesti erään tärkeän ihmissuhteen kipuilut on vetäneet viikoittain mun mielen todella matalaksi ja itkuiseksi. 

Kuitenkin kokonaisfiilis on positiivinen, ja paljon kivaa on mahtunut tähän syksyyn! Koulutusviikonloppu Kuopiossa, ystävän babyshowerit, paljubileet (meidän palju on siis virallisesti kastettu käyttöön!), tee- ja glögihetket ystävien kanssa, Eskon veljen perheen vierailu meillä viikonloppuna, Eskon siskon vierailu meillä aiemmin syksyllä, minun vanhempien vierailu vielä vähän aiemmin.. Loppuvuodelle on vielä suunnitelmissa parit pikkujoulut, viikonloppu Eskon perheen kanssa Ukkohallassa, itsenäisyyspäivän ruoanlaittoa varmaankin kahtena päivänä ystäväpariskuntien kanssa, teehetkiä ystävien kanssa jne. Ja tietysti lahjojen tekemistä, suunnittelua ja ostamista! 

Odotan myös kuin kuuta nousevaa sitä, että saisin autoni takaisin.. Reilu 1,5kk tässä on jo laina-auton kanssa elelty. Audista löytyi pari viikkoa sitten lisää vikaa, kun jotkut pienet moottorin osat olivat vaurioituneet ja vauhtipyörä oli vaihdettava. Parasta tässä on se, että vaikka Postin lakon ei pitäisi vaikuttaa juurikaan pakettiliikenteeseen kuin korkeintaan muutaman päivän viiveellä, on osat olleet korjaamon naapurikaupungissa reilun viikon jumissa.. Kun osat vaan saisi Postista pois, niin auton pitäisi olla päivän kuluessa valmis. Huomaa konditionaali ;)

 Oon aika fiiliksissä joulustakin, varsinkin kun kuluneen viikon aikana ei ole tarvinnut tehdä aivan niin paljoa töitä kotona, ja on jäänyt aikaa joulun fiilistelyyn. Glögin lipittämiseen, talon hiljalleen alkavaan joulukoristeilla kuorruttamiseen, lahjojen tekoon ja osteluun.. Toivotaan että vielä saataisiin lunta, niin joulufiilis on taattu!

Vaihdettiin eilen vielä kotona olkkarin huonekalujen järjestystä, ja koti tuntuu kyllä niin virkistävältä ja raikkaalta! Valoa pääsee olohuoneeseen nyt paljon enemmän, ja meidän divaani pääsee ihan eri tavalla käyttöön nyt. Oon istunut siinä nyt jo enemmän kuin kuluneen vuoden aikana haha :D

No mutta ei mulla muuta, täällä arki rullailee ja joululomaan on tosiaan enää reilut neljä viikkoa aikaa! Enköhän viimeistään sitten ennätä taas jotain päivittää ;) Ei vaan, taidan tykittää reissukuvia jossakin välissä vaikka sitten ilman sen kummempia kirjoituksia! Reissukuume on ollut aika huipussaan, mutta katsotaan miten käy, kun ollaan vähän haaveiltu kaveria tuolle elämämme parhaalle "ostokselle"  Saatoinpa intoutua taannoin laittamaan kenneleihin jo viestiäkin..

Ihanaa marraskuuta ja alkavaa jouluhömpötystä! 

Blog Design by Get Polished